Miksi jotkut teinit ovat übervaikeita ja toiset taas "helppoja"?

vaikka parhaasi tekisit, sillä se tosiaan on myös niin paljon "ihmisriippuvainen".



Kuten vauvoissa, aikuisissa ja vanhuksissa on eroja "helppouden" suhteen.

Osittain johtuu varmasti siitä että olen fiksu. Tajusin ettei koulua kannata lyödä läskiksi, koska siitä olii eniten haittaa minulle. Ryyppäämisen hauskuutta en ole koskaan tajunnut, vanhemmat käyttivät alkoholia kohtuudella enkä koskaan nähnyt heitä humalassa. Minusta muiden jutut kännisekoiluista, oksenteluista yms. kuulostivat typerältä. Opiskeluaikoina tuli kyllä välillä juotua liikaa, mutta eipä niistäkään seurannut kuin kankkusia, en siis koskaan tehnyt kännissä mitään muuta kuin lähdin kotiin.



Tatuoinnin halusin, mutta tajusin että saan sen helpoimmalla jos odotan sitä että olen täysi-ikäinen.Shokkiväriset hiukset, risat farkut jne on minusta ihan ok.

Kasvatus ja vanhempien esimerkki sekä läsnäolo ovat ratkaisevampia.



Jos teillä nähdään vaivaa läheisten perhesuhteiden luomiseen jo pienestä, olette mukana lapsen elämässä, harrastatte koko perhe yhdessä mukavia asioita, tarjoatte lapselle mielekästä vapaa-ajan tekemistä, pidätte rajat ja kurin...niin lapsi oppii ajattelemaan itse ja teinisekoilut jäävät.



Koulussa olen havainnut, että ne oppilaat, jotka pistää teininä ranttaliksi, ovat usein varsin tuuliajolla. Vanhemmat eivät ole pienenäkään pitäneet heille selkeitä rajoja.



Heillä ei juuri ole järkeviä harrastuksia, joista olisivat innostuneet ja joihin sitoutuneet. Eikä näiden teinien perheillä ole koskaan ollut kovin kiinteitä suhteita perheenjäsenten kesken. Ei ole ollut tapana viettää yhdessä aikaa, ei ole yhteisiä ruoka-aikoja, ei tehdä yhteisiä matkoja, jne.



Usein alkoholia käyttävien teinien vanhemmilla on sellainen suhtautuminen, että ryyppääminen on ihan normaalia ja kuuluu nuoruuteen. Vanhempainilloissa nämä vanhemmat toteavat, että itsekin joivat teininä ekat kännit ja nuoret nyt on nuoria... Kun mielestäni jo lain ja ihmisen fyysisen kehityksen mukaan vanhempien pitäisi suhtautua ehdottoman kielteisesti alaikäisen juomiseen ja tupakoimiseen.



Eli omalla käytökselläsi, kasvatuksellasi, valinnoillasi ja esimerkilläsi, perheenne omalla kulttuurilla, voit vaikuttaa paljonkin siihen, millaiseksi lapsesi teini-ikä muodostuu.

eroja perheen sisällä. Tunnen paljon tapauksia, joissa perheessä osa teineistä on hirveitä huligaaneja ja osa rauhallisia ja fiksuja. Näin oli myös omassa lapsuudenkodissani.



Ehkä se sitten oikeasti riippuu vain paljon teinin luonteesta, ja väittiäisin myös että kodin sijasta kavereista.



Luin muuten jonkun opuksen (Judith Harris: Kasvatuksen myytti), jonka mukaan suurin osa siitä mitä teini tekee ei johdukaan kasvatuksesta tai vanhemmista, vaan kaveripiirin voimasta. Ja tämä vain korostuu mitä enemmän tulee ikää. Eli jos kaverit hölmöilee, hölmöilee myös se muuten fiksu lapsi.



Mitä tässä nyt sitten voi tehdä?

Kasvatus ja vanhempien esimerkki sekä läsnäolo ovat ratkaisevampia. Jos teillä nähdään vaivaa läheisten perhesuhteiden luomiseen jo pienestä, olette mukana lapsen elämässä, harrastatte koko perhe yhdessä mukavia asioita, tarjoatte lapselle mielekästä vapaa-ajan tekemistä, pidätte rajat ja kurin...niin lapsi oppii ajattelemaan itse ja teinisekoilut jäävät. Koulussa olen havainnut, että ne oppilaat, jotka pistää teininä ranttaliksi, ovat usein varsin tuuliajolla. Vanhemmat eivät ole pienenäkään pitäneet heille selkeitä rajoja. Heillä ei juuri ole järkeviä harrastuksia, joista olisivat innostuneet ja joihin sitoutuneet. Eikä näiden teinien perheillä ole koskaan ollut kovin kiinteitä suhteita perheenjäsenten kesken. Ei ole ollut tapana viettää yhdessä aikaa, ei ole yhteisiä ruoka-aikoja, ei tehdä yhteisiä matkoja, jne. Usein alkoholia käyttävien teinien vanhemmilla on sellainen suhtautuminen, että ryyppääminen on ihan normaalia ja kuuluu nuoruuteen. Vanhempainilloissa nämä vanhemmat toteavat, että itsekin joivat teininä ekat kännit ja nuoret nyt on nuoria... Kun mielestäni jo lain ja ihmisen fyysisen kehityksen mukaan vanhempien pitäisi suhtautua ehdottoman kielteisesti alaikäisen juomiseen ja tupakoimiseen. Eli omalla käytökselläsi, kasvatuksellasi, valinnoillasi ja esimerkilläsi, perheenne omalla kulttuurilla, voit vaikuttaa paljonkin siihen, millaiseksi lapsesi teini-ikä muodostuu.

Meillä on monta lasta ja olen osallistunut jokaisen koulunkäyntiin aktiivisesti osallistumalla kaikkiin vanhempainiltoihin ja johtokuntiin yms. En juonut teini-ikäisenä enkä ollut tuuliajolla kuten eivät lapsenikaan. matkoja on tehty, harrastuksia ollut ja muutenkin vietetty perheen kanssa aikaa, en juo alkoholia juuri koskaan ja olen tasapainoinen ja onnellinen ihminen. teinit ovat keskustelevia ja järkeviä, suvaitsevaisia ja älykkäitä. Yksi heistä kuitenkin nitkahtaa hyvin helposti kaikkiin riippuvaisuuksiin ja homma mene överiksi, psykologien mukaan poika on herkkä ja älykäs, omaa vahvan omantunnon ja oikeudenmukaisuuden tunnon mutta ei osaa hallita omia impulssejaan. Eli älkää uskoko että mikään vanhempien toiminta voi "pelastaa" nuoren, asiaan liittyy paljon muutakin kuin pelkkä perhe ja koulu.

Kasvatuksesta se on kiinni Kasvatus ja vanhempien esimerkki sekä läsnäolo ovat ratkaisevampia.

Jos teillä nähdään vaivaa läheisten perhesuhteiden luomiseen jo pienestä, olette mukana lapsen elämässä, harrastatte koko perhe yhdessä mukavia asioita, tarjoatte lapselle mielekästä vapaa-ajan tekemistä, pidätte rajat ja kurin...niin lapsi oppii ajattelemaan itse ja teinisekoilut jäävät.

kyllä taas huomaa, että et tiedä YHTÄÄN mitään!!

Kuten tuossa joku sanoikin, miten selität sen, että samasta perheestä tulee niitä superhelppoja ja supervaikeita tapauksia???

mutta esim. minusta ne kännäävät eivät vaikuttaneet muutenkaan tyypeiltä joiden kaveri olisin halunnut olla. Yläasteella monet kiusasivat muita (ei kylläkään minua), riehuivat muuten koulussa, pistivät koulun läskiksi. Lukiossa ei enää noita ollut, mutta siellä oli myös vähemmän kännääjiä yms.

-se joka selitti jotain fiksuudesta

Ehkä se sitten oikeasti riippuu vain paljon teinin luonteesta, ja väittiäisin myös että kodin sijasta kavereista.

Luin muuten jonkun opuksen (Judith Harris: Kasvatuksen myytti), jonka mukaan suurin osa siitä mitä teini tekee ei johdukaan kasvatuksesta tai vanhemmista, vaan kaveripiirin voimasta. Ja tämä vain korostuu mitä enemmän tulee ikää. Eli jos kaverit hölmöilee, hölmöilee myös se muuten fiksu lapsi.

Mitä tässä nyt sitten voi tehdä?

mutta esim. minusta ne kännäävät eivät vaikuttaneet muutenkaan tyypeiltä joiden kaveri olisin halunnut olla.

Kai se on enemmän siinä, että ensin on kaveripiiri, jonka sisällä sitten aletaan jossain vaiheessa ryypätä ja tehdä tyhmyyksiä ja jos ei vaihda kavereita niin ajautuu samaan touhuun mukaan.

Itse olin teininä myös sikäli onnellisessa asemassa, että meillä oli hyvä porukka, josta ehkä kaksi tyyppiä erkaantui kun halusi ryypätä, ja sitä harrastaakseen piti etsiä ryyppykaverit muualta. Enpä tiedä mitä olisi tapahtunut, jos nuo kaverit olisi alkaneet dokata. Varmaan olisin mennyt mukana ennemmin kuin jäänyt ilman kavereita.

Osittain eka kännikokeilu 17-vuotiaana johtui siitä että silloiset kaverit lähtivät juhlimaan kosteata vappua. Ennen tuota ei tullut mieleenkään ryypätä kavereiden kanssa vaikka olikin perhepiirissä juonut viiniä yms.

jossa viitoset, täysin erilaiset. Yksi kuoli nuorena moottoripyöräonnettomuudessa kun karkasi kotiarestista, yksi oli niin kiltti, ettei rajoja tarvittu juuri ollenkaan.



Meillä kasvamassa yksi lujapäinen rasavilli, yksi vähemmän lujapäinen rasavilli ja yksi todella kiltti hieman ujopiimä. Silti kaikki saman miehen kanssa tehty ja samalla tavalla kasvatettuja.

Onko teidän mielestänne RYYPPÄÄMINEN teinin tuhoisinta käytöstä?

95% teineistä juo jossain elämänsä vaiheessa enemmän tai vähemmän, se on ihan normaalia kokeilua. Paljon suurempia ongelmia aiheuttaa koulukiusaaminen, mielenterveyden ongelmat, riippuvuudet, huono itsetunto, vetäytyminen sosiaalisesta elämästä, perfektionismi yms.

Joku tuolla sanoi vaikeaksi teini-iäksi sitä että ottaa lävistyksiä tai pukeutuu repaleisiin vaatteisiin, voi pyhä jysäys!! Kiinnittäkää nyt huomiota niihin oikeisiin ongelmiin eikä mihinkään tukan väriin.

Perheen sisäiset erot murkkujen käytöksessä johtuvat tietysti luonne-eroista, mutta kasvatus on ihan varmasti pääosassa murkun käytöksessä.



T: entinen t o d e l l a hankala teini

mä olen joskus katsellut että:



ne jotka mentaalisesti ja henkisesti kehittyvät ikätovereitaan myöhemmin tai aikaisemmin ovat paremmin turvassa kuin ne, jotka kehittyvät samaan aikaan. Minä esimerkiksi olin teini-iässä vielä ihan lapsi, ja siksi säästyin monelta ongelmalta - en edes tullut ajatelleeksi, että olisi voinut ryypätä tai tupakoida. En tullut menneeksi paikkoihin, joissa noita oli tarjolla. Mulla ei ollut sellaisi kavereitakaan, koska vietin aikaani itse lapsellisemmin, mm. kirjojen ja käsitöiden ja taideharrastusten parissa. Yksi kaveri taas oli selvästi muita meidän ikäisiä kehittyneempi, ja siinä, missä minä en edes nähnyt alkoholia ja muita vaaroja, hän näki kaiken, ymmärsi mitä siinä on vialla ja kiersi ne tahallaan. Hänellä oli vaikea perhetausta, joka oli saanut hänet kasvamaan aikuiseksi ja vastuuntuntoiseksi paljon muita ennen.



Eli mä näen jotenkin niin, että ne normaalit ja keskiverrot riehuvat, poikkeukset eli lapsellisemmat tai aikuisemmat sitten säästyvät siltä. jos osuu siihen keskivertojoukkoon niin siinä joukossa tyhmyys tiivistyy.



Kotioloilla ei välttämättä ole merkitystä. Tiedän monia hyvien perheiden - siis oikeasti välittävien ja läheisten - lapsia, joilla murrosiän irtiotto on ollut sitäkin rajumpi kun läheisyys on ollut tiivistä. Itselläni taas oli tosi hyvä koti ja silti olin rauhallinen. Sillä aikaisin aikuiseksi kasvaneella kaverillani oli viisas mutta loppuun väsynyt äiti ja sairas isä. Eli lopulta kaikki on kiinni siitä, oletko riehujien joukossa vai et. Keitä sun kaverit on. Ja kaverien puute ei välttämättä ole yhtä paha kuin väärät kaverit.

Onko teidän mielestänne RYYPPÄÄMINEN teinin tuhoisinta käytöstä?

95% teineistä juo jossain elämänsä vaiheessa enemmän tai vähemmän, se on ihan normaalia kokeilua. Paljon suurempia ongelmia aiheuttaa koulukiusaaminen, mielenterveyden ongelmat, riippuvuudet, huono itsetunto, vetäytyminen sosiaalisesta elämästä, perfektionismi yms.

Joku tuolla sanoi vaikeaksi teini-iäksi sitä että ottaa lävistyksiä tai pukeutuu repaleisiin vaatteisiin, voi pyhä jysäys!! Kiinnittäkää nyt huomiota niihin oikeisiin ongelmiin eikä mihinkään tukan väriin.

Mä olin teininä kiusattu ja syrjitty, ocd-oireista kärsinyt omien suoritusteni suhteen perfektionisti ja vetäydyin sosiaalisista kontakteista koska se oli ylivoimaisesti paras vaihtoehto, mutta kyllä mä silti olen nyt jälkeenpäin sitä mieltä, että paljon tuhoisampaa olisi ollut ryhtyä ryyppääämään tai nuuhkimaan aivojani pellolle ja naimaan kontrolloimattomasti ympäriinsä. Kato, noi mun ongelmat korjaantui aikaa myöten, pystyin niistä huolimatta kouluttautumaan ja kun lopulta löysin ympäriläni fiksumpia ihmisiä, sain myös ystäviä, puolison ja perheen - mutta aivosolut ei kasva takaisin, eikä peruskoulun dropouteista tule kuin työttömiä.

joukkueurheilulajien harrastajat ainakin ryyppäävät ja polttavat/nuuskaavat eniten.Ja koulukin yleensä menee tosi huonosti.

Onko teidän mielestänne RYYPPÄÄMINEN teinin tuhoisinta käytöstä? 95% teineistä juo jossain elämänsä vaiheessa enemmän tai vähemmän, se on ihan normaalia kokeilua. Paljon suurempia ongelmia aiheuttaa koulukiusaaminen, mielenterveyden ongelmat, riippuvuudet, huono itsetunto, vetäytyminen sosiaalisesta elämästä, perfektionismi yms. Joku tuolla sanoi vaikeaksi teini-iäksi sitä että ottaa lävistyksiä tai pukeutuu repaleisiin vaatteisiin, voi pyhä jysäys!! Kiinnittäkää nyt huomiota niihin oikeisiin ongelmiin eikä mihinkään tukan väriin.

Mä olin teininä kiusattu ja syrjitty, ocd-oireista kärsinyt omien suoritusteni suhteen perfektionisti ja vetäydyin sosiaalisista kontakteista koska se oli ylivoimaisesti paras vaihtoehto, mutta kyllä mä silti olen nyt jälkeenpäin sitä mieltä, että paljon tuhoisampaa olisi ollut ryhtyä ryyppääämään tai nuuhkimaan aivojani pellolle ja naimaan kontrolloimattomasti ympäriinsä. Kato, noi mun ongelmat korjaantui aikaa myöten, pystyin niistä huolimatta kouluttautumaan ja kun lopulta löysin ympäriläni fiksumpia ihmisiä, sain myös ystäviä, puolison ja perheen - mutta aivosolut ei kasva takaisin, eikä peruskoulun dropouteista tule kuin työttömiä.

en voi ohittaa tuota perheen ja perhesuhteiden merkitystä. Tottakai nuoret ja ihmiset yleensäkin ovat erilaisia ja perheestä löytyy eri temperamentilla varustettua väkeä. Sillä on kuitenkin merkitystä, millaiset suhteet perheenjäsenillä on keskenään. En ymmärrä, miten suurimmassa osassa vastaukseissa voidaan perhe ulkoistaa täysin ja jättää teinin tekemisen vastuu kaveripiirin varjoon. Käyttäytyminenhän on kaikkien asioiden summa.



Ihan varmasti sillä on merkitystä, että lapset ja vanhemmat viettävät aikaa keskenään, vielä lasten teini-ikäissäkin. Ja juuret käyttäytymiselle tulevat jo sieltä lasten syntymästä. Jos yhteistä aikaa ei ole, ei siteetkään kovin vahvoiksi muodostu. Temperamentisempikin nuori kantaa vastuunsa olemisestaan, kun hänellä on viesti ja ymmärrys, miten hänen käyttäytymisensä vaikuttaa ympäristöönsä. Vuorovaikutustahan se on lapsen ja vanhempien välillä. Eikä se tarkoita sitä, että lapsi olisi puhdas pulmunen, jolta kaikki sujuisi hyvin (samoin kuin vanhemmmalla). Mutta ylilyöntien osuus on pienempi ja aivan varmasti, jos saat vastakaikua vanhemmiltasi sillä on merkitystä elämään. Vertailukohteena vanhempi, jonka mielestä on ok, että nuoret esimerkiksi juo, kun sehän nyt on nuorten tapa.



Toki nuoruuteen kuuluu pyristellä irti vanhemmista ja tehdä kokeiluja. Mutta selkeät ylilyönnit on helpompi totetuttaa, jos tulet perheestä, jossa ei juuri niin ole väliä koska tulet kotiin ja missä olet ja mitä teet. Eikä vanhempien/vanhemman tai ylipäätään vanmepien sukulaisten/ihmisten kanssa vietetä aikaa, edes silloin tällöin tapaamalla isovanhempia, käymällä sukujuhlissa, osallistumalla yhteiselle lomalle/mökkiviikonlopulle.



Eli sillä on paljonkin väliä, minkälaiset perhesuhteet teinillä on, mihin teini-ikäisen oletetaan osallistuvan. Kavereiden kanssa ajanviettoon monilta teini-ikäisiltä kuluu kuitenkin suurin osa vapaa-ajastaan.

He tajuavat, että kiukkuamalla saa paljon vähemmän kuin olemalla ihmisiksi. Ovien satunnainen paiskominen ja muutama äänekkäämpi puheenvuoro on nähty ja kuultu, muuten koulu sujuu hyvin, kotiintuloajoista ei tarvitse muistutella jne.

übervaikea teini.

Selitän sen vaikeilla kotioloilla.

"ole onnellinen siitä, että lapsesi uskalta huutaa ja kiukutella sinulle".



Siinäkin on perää, että lapsen ja teininkin uhman ja kiukun näyttäminen kotona kuuluu asiaan! Luonteissa on tietenkin eroja, mutta missäs sitä teiniangstiaan purkaa jos ei kotona?



Mutta asiaan, eihän teinikiukuttelu tee teinistä erityisen vaikeaa. Kovasti itsekin mietin noita rajojen kokeiluja, että miten onnistua ehkäisemään vaaralliset rajojen kokeilut. Puhunut olen, kovastikin, lasten kanssa. Rajat on asetettu, on säännöt, joilla pelataan ja joita noudatetaan ja jos ei noudateta, siitä tulee joku seuraus. Yhdessä perheenä vietetään aikaa.



Toistaiseksi on kaikki hyvin. Esikoinen on 13v tyttö, joka uhmaa lähinnä sanallisesti, ollaan otettu yhteen jo pari vuotta. Mitään konkreettista rajojen kokeilua ei ole vielä tullut. Edelleen soittaa ja kysyy luvan kavereille menosta ja tulee mukisematta kotiin silloin kun sovitaan. Hiukset on saanut värjätä mustiksi, vaatteet valitsee itse ja pukeutuu ihan kiitettävästi sään mukaan. Lävistyksiä haluaisi, mutta on tyytynyt siihen, että korvassa on pari reikää. Pyrin siihen, että annan periksi asioissa, joilla ei ole merkitystä (kuten hiusten väri), mutta tiukka linja sitten pidetään isoissa asioissa. Toivottavasti tämä linja toimii jatkossakin! Perässä kasvaa kolme nuorempaa lasta, vielä on arvoitus millaisia murkkuja heistä kasvaa.

"ole onnellinen siitä, että lapsesi uskalta huutaa ja kiukutella sinulle".

Kumpikin oli "helppo" vauvana, taaperona ja teininä. Nyt vanhempi on päälle kaksikymmentä ja nuorempikin täyttää kohta 18 vuotta. Poikia ei oikestaan ole tarvinnut kasvattaa. Kasvattajantaitojani en voi kehua, kun pojat ovat kasvaneet siinä sivussa. Pojat ovat aina viihtyneet hyvin kotona ja mikä parasta, myös heidän kaverinsa ovat tykänneet olla meillä.

SItä olen joskus miettinyt, että ovatko meidän lapset olleet tosiaan noin rauhallisia vai onko heissä jotain "vikaa". Vanhempi asuu jo omillaan ja mielestäni viettää normaalia, joskin aika railakasta, opiskelijaelämää.