Lue keskustelun säännöt.
Miten te kaverittomat ja syrjäytyneet jaksatte?
Kommentit (10)
50 vuotta olen ollut kaveriton. Lapsena ja koulussa se oli kova paikka. Näin vanhemmiten on jo tottunut. Onneksi lapsellani on paljon kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein mitenkään. Ihan älyttömän raskasta, ja vielä kun sukulaisiltakin tulee lähinnä paskaa niskaan.
Olen kaveriton, en syrjäytynyt. Pärjään erittäin hyvin, erakkona on hyvä olla. Onneksi löysin vuosia sitten tämän vaihtoehdon elämääni ja elän ehdottomasti parasta aikaa mitä koskaan.
Kaikkeen tottuu, jopa seipään päässä istumiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on onneksi muutama sukulainen joihin pitää yhteyttä. En varsinaisesti kaipaa sen kummemmin ystäviä, parisuhde olisi mukava.
Aloittajalla ainakin tämä menny niin, että mistään ei tarttunut kavereita mukaan. Oli aikanaan pari lapsuudenystävää, mutta ne ystävyydet vain hävisivät, kun kaikki lähdettiin opiskelemaan. Ylä-asteen jälkeen olen ollut kaveriton. Jokin sosiaalinen harrastus pitäisi varmaan aloittaa, jos sieltä joku harrastuskaveri edes löytyisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsemurha pyörii mielessä lakkaamatta. Vaikea keksiä, miksi täällä pyörimään, kun koko elämä on pilalla eikä mitään hyvää odotettavissa.
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla ainakin tämä menny niin, että mistään ei tarttunut kavereita mukaan. Oli aikanaan pari lapsuudenystävää, mutta ne ystävyydet vain hävisivät, kun kaikki lähdettiin opiskelemaan. Ylä-asteen jälkeen olen ollut kaveriton. Jokin sosiaalinen harrastus pitäisi varmaan aloittaa, jos sieltä joku harrastuskaveri edes löytyisi.
Aika samalla lailla itselläkin mennyt elämä. Olen tyytynyt siihen, että ihmiset ovat elämässäni vain "lainassa" hetken ja sitten tiet eroavat. Tällaisia ystäviä on ollut töistä ja opiskeluista, sellaisia joita tapaa ja joiden kanssa vietetään aikaa vain näissä merkeissä.
Vauva.fi