Onko kenelläkään sukulaista joka terrorisoi käytöksellään pahasti kaikkia ihmisiä?
Kommentit (15)
Hän on alkoholisti ja terrorisoi käytöksellään montaa asiaa. Alkoholismin varjossa vois tehdä kaikenlaista, sairas kun on, niin minkäs mahtaa.
Esimerkkejä:
Ryyppää rahansa, kaiken. Äidilleni jää sitten pienestä eläkkeestä kaiken maksaminen.
Aiheuttaa kaikille huolta, kun terveys pettää. Vaikea jättää yksin, kun kaatuilee humalassa, ei pääse ylös. Voi polttaa tupakoillaan koko talon. Aiheuttaa siis huolta jättääkö yksin selviämään vai oletko paikalla vahtimassa.
Eläkkeensaamispäivän jäkeisinä päivinä turha suunnitella mitään, kun yksi on kännissä kuin käki jne jne.
Terrorisoi kaikkea.
Pitää itseään muita parempana, osaavampana ja kivempana. Vittuilee päin naamaa, mutta ei kestä itse lainkaan kritiikkiä. Solvaa selän takana ihan kaikkia. Soittelee kännipäissään ja puhuu paskaa, sössii kaikki asiansa humalassa, mutta ei myönnä olevansa alkkis.
Olettaa, että koska hän täyttää elämänsä tyhjiöitä siivoamalla hullun lailla ja nysväämällä jokaisen murun lattialta jokaisen suupalan jälkeen, niin kaikki muutkin ovat yhtä innostuneita siivoamisesta. Hänen putsaamisiaan pitäisi ihastella ja jaksaa kiitellä. Auta armias, jos joku kritisoi että eikö siivoaminen mene jo liiallisuuksiin.
Äitiä sietää vain pieninä annoksina - tää on vallitseva mielipide kaikkialla...
ja haukkuu kaikki jotka eivät narsisti-isääni sure
ja haukkuu kaikki jotka eivät narsisti-isääni sure
joka kompensoi juomistaan siivoamalla sairaaloisesti.
Hän julistaa "ettei kukaan voi tulla sanomaan sikaisesta kodista vaikka onkin juoppo"
Siivoamalla "säntillisesti" on juominen anteeksi annettu ja hänellä on oikeus pulloon päivässä.
Kamalaa katseltavaa. Ihminen ei tajua olevansa sairas.
joka kompensoi juomistaan siivoamalla sairaaloisesti.
Hän julistaa "ettei kukaan voi tulla sanomaan sikaisesta kodista vaikka onkin juoppo"
Siivoamalla "säntillisesti" on juominen anteeksi annettu ja hänellä on oikeus pulloon päivässä.
Kamalaa katseltavaa. Ihminen ei tajua olevansa sairas.
En kyllä nyt yhtään ymmärrä et mitä reps-aihetta tässä on...tietty jos olet itse samanlainen...
Minua ainakin sapettaisi jos omasta suvustani löytyisi tuollaisia siipeilijöitä!
Ei se varmasti kivalta tunnu jos ensin rakentaa/ostaa talon ja sitten menettää sen jonkun idiootin takia. Se saisi sappeni kiehumaan entistä enemmän.
En ymmärrä yhtään tälläisiä ihmisiä, jos rahaa pyydetään, pitää se maksaa takaisinkin. Senhän nyt idioottikin tajuaa...
Itse en olisi lainannut rahaa tuolle tyttärelle...olisi saanut lentää pihalle jos noin edesvastuuttomia ajatuksia on vuokranmaksustakin.
Jokaisesta suvusta löytyy joku ihan älytön persoona, sitten on niitäkin jotka virnuilevat toisten asioille vaikka syytä ei olisi..
Onhan raha-asiat ja velat naurunaiheita, hyvä kun löysit hauskaa jonkun muun kustannuksella...voi järkikultaa...
Onhan se aina kivaa kun ihmiset menettävät kotejaan toisten takia, sille kannattaakin repeillä!!!!
Ei pyhä sylvi sentään mitä älykääpiöitä maailmassa onkaan...
Tuosta reps-sanasta voisi jo päätellä,että vastaaja on joku todella lapsellinen tapaus. Jätä omaan arvoonsa tuollainen.
Tiedän kyllä mitä se on kun omaa luottamustasi käytetään hyväksi...niillä voi olla tuhoisia seurauksia. Siinä voi menettää paljonkin, jopa kaiken. Ja kaikki vaan sen takia kun luottamasi ihminen onkin vastuuntunnoton p****.
Koita siinä sitten rakentaa itsellesi uutta pohjaa elämällesi...se ei onnistu hetkessä, ja arvet ovat ikuisia. TSEMPPIÄ!!!
Mun oma mummoni.
Kohta 10 vuoteen emme ole nähneet, avioeroni jälkeen haukkuu minua kaikille (omille) sukulaisilleen ja jopa omille vanhemmilleni. On siis faijani äiti, ja faijani on myöskin täysin kypsä äitiinsä. Ikää rouvalla 85v. ja mielestäni alkavan dementian tms. oireita. Ei huvita enää nähdäkään koko ihmistä eikä korjata välejä. Viimeiset 10v. olen kuunnellut hänen jaarituksiaan serkkuni (18v.) etevyydestä/paremmuudesta ym. ja siitä, kuinka MINÄ en tule elämässä pärjäämään. (Olen hankkinut jokaisen työpaikkani itse ja minulla on rakastava avomies ja kiva koti, joten asiani eivät todellakaan ole mielestäni erityisen huonosti:)
Tosi vaikea selittää... "sukset" menivät ristiin jo 1999, kun mummo ei tullut lakkiaisiini setäni vaimon painostuksesta (omanlaisensa m*u hänkin). Mielestäni kaikkea ei voi selittää sillä, että "vanhuksista tulee kärttyisiä" ihan työnikin puolesta (olen terveydenhuoltoalalla ja hoidan vanhuksia välillä useinkin) voin todeta, että asia ei ole näin.
Enää en laita edes joulukorttia, enkä soita. Tapaninpäivän -07 haukkumispuhelu oli viimeinen pisara.
ja haukkuu kaikki jotka eivät narsisti-isääni sure
Enoni lainasi vuosia sitten sisaruksiltaan rahaa yritystä varten. Hän sai rahat, mutta ei koskaan niitä takaisin maksanut...osa sisaruksista joutui ongelmiin tämän takia...lähti talo alta yms. Enoni muutti kauemmaksi sukulaisistaan, piileskeli ja kävi pimeästi töissä. On suuna päänä arvostelemassa meitä muita tyttärensä kautta.
Nyt hänen tyttärensä teki samalla tavalla, lainasi rahaa vuokranmaksua varten ja jätti kuulemma osan maksamatta..rahaa on kuitenkin ihan turhaankin.
Tämä tytär, eli serkkuni, katkaisi myös välinsä isänsä sukulaisiin. Puolustaa isänsä tekoja viimeiseen asti ja syytti setiään ja tätejään tyhmyydestä, mitäs lainasivat...olemme kuulemma turhia ihmisiä kaikki. On se ihanaa kun on noin täydellisiä sukulaisia olemassa...