Sisarkateus aikuisena

Leikki-ikäisten lasten kateuden ymmärtää, sehän on tuttu juttu kaikille, että taapero voi olla vauvasta raivoisan mustis ja vähän vanhempana se toisen lelu kiinnostaa aina enemmän kuin oma.

Mutta entäs aikuisena koettu sisarkateus? Tunnistatteko, onko teillä omakohtaisia kokemuksia?

Olen keski-ikäinen nainen ja koen edelleen välillä kirpaisevaa kateutta vanhempaa siskoani kohtaan liittyen hänen ja jo iäkkään äitimme läheiseen suhteeseen. He ovat hyvin läheisiä, saattavat kulkea käsi kädessä, heillä on samanlaiset mielipiteet ja arvot, osittain harrastuksetkin - minulla taas monesta asiasta ihan päinvastainen ajattelu ja ihan erilaiset harrastukset. Suhteeni äitiin on hyvä, mutta etäisen asiallinen. Soittelemme ja puhumme kymmenen minuuttia säästä ja jostakin tv-ohjelmasta. Vanhuuden myötä äitini ei edes enää yritä erityisesti peitellä sitä, että siskoni on hänelle se läheisin, joskus ihan suoraan on sanonutkin, kuinka "Maija oli niin erityisen toivottu ja rakastettu lapsi, kuinka Maija on niin erityisen ihana". Minuun tuo osui niin pahasti, että itketti.