miesten ja muiden peniksellisten siittiöt ikääntyvät, mikä alkaa vaikuttaa siittöiden DNA:han miehen ollessa noin 45-50-vuotias.
"selitys sille, miksi vielä iäkäskin siittiö voi saada aikaan onnistuneen raskauden, löytyy munasoluista, ä. Vaikka siittiöiden DNA vanhenee, eikä ole enää niin hedelmöityskykyinen, voi hedelmöittyminen edelleen tapahtua.
Jos miehen kumppani on nuori eli munasolut ovat hedelmöityskykyisiä, pystyy munasolu kompensoimaan siittiön ongelmia"
Kommentit (8)
Voi olla
Mutta
Vain 1 % miehistä tulee enää ensikertaa isäksi kun on täyttänyt 40 vuotta
Exällä oli jo 35:na siittiöt kuolleet. Silti muutaman vahinkolapsen oli ehtinyt nuorena elämässään tehdä.
Monilla alle kolmikymppisillä on niin, ettei löydy siittiön siittiötä, vaikka ovat miehiä ja peniksellisiä. Miehen kannattaa testauttaa spermansa laatu säännöllisesti, ettei puhu naisille palturia ja laskettele luikuria.
Miehen ei oikein enää kannata lisääntyä sen vanhempana kuin naisenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Voi olla
Mutta
Vain 1 % miehistä tulee enää ensikertaa isäksi kun on täyttänyt 40 vuotta
Tottahan tuo, koska tuohon asti lapsettomina ovat pysyneet ja pysyvät jatkossakin mm. ne miehet, jotka eivät lapsia halua, ovat hedelmättömiä tai eivät harrasta seksiä naisten kanssa. Vähän kuin sanoisi, että miehistä vain 1 prosentti muuttaa Kälviälle. Useimmat eivät halua muuttaa Kälviälle. Ei se sitä tarkoita, että mies, jolla on kyky ja halu muuttaa Kälviälle, onnistuisi muutossaan vain kerran sadasta.
Tasa-arvon nimissä on vihdoinkin puututtava siittiöiden yliedustukseen jätevesissä verrattuna munasoluihin. Vaadimme että munasoluja on jäteveden puhdistamolla yhtä paljon kuin siittiöitä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/iakaskin-siittio-voi-saada-aikaan-o…