Kuinka paljon sinua painaa menneisyydessä tehdyt ikävät asiat ja sanotut sanat?

Paljon, ja mietin todellakin päivittäin. Nämä ovat asioita, jotka eivät selviä anteeksipyynnöllä tai - annolla, vaan joita minä kannan suruna ja karmana mukanani loppuun saakka. Syntiä.

Sama täällä. Öisin varsinkin valtaavat ajatukset eikä uni jatkukaan aina. Miten olen voinut olla niin typerä ja miksi ei kukaan aikanaan puuttunut siihen. Kunpa olisi rew-painike.

Eivät päiväsaikaan, mutta kun herään aamuyöllä, mieleen tulee välittömästi kooste kaikista idioottimaisista asioista, joita olen sanonut ja tehnyt. Johtuu kuulemma yliaktiivisesta mantelitumakkeesta, joten en usko että asiaan tulee muutosta, ellei sitten mahdollisen muistisairauden myötä.

Joskus mietin, että tietyt asiat olisivat voineet jäädä minulta tekemättä ja sanat sanomatta. Ehkä on kuitenkin hyvä asia, että menneet typeryydet ja ajattelemattomat töksäytykset kalvavat silloin tällöin. Se on merkki siitä, että olen kasvanut ihmisenä ja ymmärrän nyt toimia paremmin omien arvojeni mukaisesti.

Uskon käytökseni johtuneen överiksi menneestä kapinavaiheesta. Kasvoin ympäristössä, jossa minua yritettiin kovasti pakottaa kiltin ja ylitunnollisen, vähän naiivin tytönhissukan muottiin. Jossain vaiheessa se alkoi käydä niin ahdistavaksi, että repäisin itseni lähes täysin toiseen äärilaitaan. Asiaan vaikutti myös se, että liikuin tuolloin porukoissa, joissa normaaleja sosiaalisia taitoja, tilannetajua ja empatiakykyä pidettiin teeskentelynä, nössöilynä ja p:n nuolemisena. Kun muut ympärillä olivat rajattomia, impulssikontrolliltaan ja vuorovaikutustaidoiltaan heikkoja, oli itse helppo imeä ne samat piirteet ja käytösmallit. Jossain sisimmässäni tiesin, että en oikeasti ole sellainen(kaan) mutta vasta opiskeluaikojen jälkeen uskalsin pysähtyä miettimään käytöstäni ja sitä, kuka oikeasti olen ja millainen haluan olla.

Liian paljon. Ihan hulluja asioita putkahtelee mieleen jostain 30 vuoden takaa ja sitten niitä jää pahimmassa tapauksessa pyörittämään, kuinka tyhmästi, nolosti ym. on tehnyt jne., jne. Tämä jatkuisi varmaan loputtomiin, ellen olisi opetellut laittamaan ajatuksille pistettä. Olen tullut siihen tulokseen, että mulla on taipumusta pakko-oireisuuteen, koska mikäpä muu tämän selittäisi. Ja kun olen aikuisena tätä miettinyt (ja ihmetellyt ihmisiä, jotka porskuttavat eteenpäin kun ei mitään), olen huomannut myös lapsena itsessäni olleen jo tähän viittaavia piirteitä, kuten "jos leivät pomppaavat paahtimesta ennen kuin olen aukaissut tiskikoneen niin..." (isä kuolee, maailma räjähtää tms.)). Ja vaikka oikeasti olen tyhmiä asioita elämässäni tehnytkin, niin veikkaan, että tyhmyyksien toiset osapuolet eivät ko. asioita muista, josko edes minun olemassaoloani.

Näin kirjoitettuna kuulostan ihan mielenvikaiselta, mutta todellisuudessa olen mielestäni varsin selväjärkinen; mulla vaan on joku vika päässä :D.

Hävettää ja ahdistaa niin paljon, että haluan kuolla. Olen tullut siihen tulokseen ettei minulla ole muuta vaihtoehtoa. Olen tyrinyt kaiken ja kuukauden kuluttua en ole tässä maailmassa enää. 

Muisti on onneksi uusiutuva luonnonvara, keski-iän jälkeen tunne-elämän arvot muuttuu tyystin, ainakin naisilla vaihdevuodet vaikuttaa siten ettei murehdi enää niitä nuoruuden töpeksimisiä ollenkaan, josko miehet joutuu kantamaan omiaan hautaan saakka ja kuolevatkin siitä hyvästä aiemmin.

Vaihtelevasti, masentuneena päivittäin.

Pitää muistaa että asiat ovat tapahtuneet, ne asiat on tehnyt ihminen joka sinä joskus olit, ei se sinä mikä olet nyt, nykyinen sinä olisi tehnyt asiat toisin, entinen sinä ei ole kyennyt siihen. Sinussa on tapahtunut kasvua, se on hyvä asia. Pitää olla tyytyväinen tähän päivään.

Vierailija kirjoitti:

Joskus mietin, että tietyt asiat olisivat voineet jäädä minulta tekemättä ja sanat sanomatta. Ehkä on kuitenkin hyvä asia, että menneet typeryydet ja ajattelemattomat töksäytykset kalvavat silloin tällöin. Se on merkki siitä, että olen kasvanut ihmisenä ja ymmärrän nyt toimia paremmin omien arvojeni mukaisesti.

Uskon käytökseni johtuneen överiksi menneestä kapinavaiheesta. Kasvoin ympäristössä, jossa minua yritettiin kovasti pakottaa kiltin ja ylitunnollisen, vähän naiivin tytönhissukan muottiin. Jossain vaiheessa se alkoi käydä niin ahdistavaksi, että repäisin itseni lähes täysin toiseen äärilaitaan. Asiaan vaikutti myös se, että liikuin tuolloin porukoissa, joissa normaaleja sosiaalisia taitoja, tilannetajua ja empatiakykyä pidettiin teeskentelynä, nössöilynä ja p:n nuolemisena. Kun muut ympärillä olivat rajattomia, impulssikontrolliltaan ja vuorovaikutustaidoiltaan heikkoja, oli itse helppo imeä ne samat piirteet ja käytös

Juuri näin, hienoa pohdintaa, ihminen on sosiaalinen yksilö, seura todella vaikuttaa käytökseen ja kehitykseen.

Outoa etten kadu

joitain tekemiäni tekoja

tehty mikä tehty

ne takuulla kasvaa jo sammalta.