Jos stupista tulee pressu niin muutan Kööpenhaminaan ja
Kommentit (10)
Onneksi mulla on jo asunto Espanjassa. Tulee varmaan vietettyä enemmän aikaa siellä jatkossa, jos noin pääsee käymään. Yritys siirtyy toki sinne samalla, kun ylittyy sitten jo ne oleskeluajatkin. Mutta se ei välttämättä ole huono homma ollenkaan.
No miten ihmisestä nyt pressu tulisi, ohut nahka ja varmaan haisisi pahalta.
Kyllähän siitä valitettavasti taitaa tulla. Ei muilla ole mitään mahdollisuutta voittaa sitä toisella kierroksella. Ainoastaan Rehnillä olisi, mutta suurin osa äänestäjistä ei ole tajunnut sitä ekalla kierroksella ja Rehn tuskin pääsee toiselle kierrokselle. Eli Stubbia vastassa onko joko Haavisto tai Halla-aho, joita suurin osa kansasta ei ikimaailmassa äänestä.
Jään työttömäksi kunnes järki voittaa. Töitä en viitsi tehdä, kun veroilla tuetaan rikkaiden veroalea ja rakennellaan junaratoja. Minusta tulee siis Kokoomuksen kannustamana ideologisesti työtön. Rahaa minulla kyllä on, mutta päivärahat nostan ja vaeltelee hyvillä mielin tuntureilla.
Vierailija kirjoitti:
Silloin minä lopetan työnteon.
Minkä työnteon? Ei kelan lappujen täyttö ole työksilaskettavaa, kuten ei myöskään täysipäiväinen keppanan juonti.
Minä lopetan suomalaisten tv-kanavien katsomisen ja suomalaisten radiokanavien kuuntelun jos stubidosta tulee pressa.
En siedä sen olemusta, ääntä ja typeryyttä
Itse asun jo ulkomaillaonneksi 😆