Onko reilua, jos karsin joululahjoista kaiken kivan pois?
Lasteni käytös on ollut viimeisen vuoden aikana vähintäänkin kyseenalaista, mies juuri totes, ettei enää edes muista päivää, jolloin ei olisi vituttanut.
Ollaanpa tässä joulun alla yritetty kiristää sillä, että jos ei käytös kaunistu, eipä taipa pukkikaan paljoa muistaa.
Eli onko ok, jos 9-vuotias saa toivomansa Reinot ja pussilakanasetin ja 5-vuotias toivomansa dvd:n ja jotkin kalsarit tms.
Yleensä on pakettien määrä ollut reilusti yli kymmenen, ja mukana kaikkea oikeesti kivaa (ja kallista).
Saako jouluna kostaa?
Kommentit (20)
Kyllä 9-vuotiaan pitäisi jo ymmärtää kun sanotaan ja totella. Ja tuon ikäinen ymmärtää jo tekojensa seurauksistakin jotain.
mutta eiköhän tuo antais ajattelemisen aihetta. Muistaisivat varmasti loppuikänsä tän joulun. Toisaalta on NIIN karu rangaistus, että todellakin ovat saaneet olla kunnolla kauhukakaroita - ovatko ihan varmasti olleet?

vähennätte lahjoja tuntuvasti. Aattona voi sitten vaikka sopia, että se haluttu Gamebox-megahässäkkä tulee koulujen päättyessä, JOS keväällä on saavutettu yhdessä sovitut tavoitteet. Pidätte kirjaa taulukolla, muistiinpanoilla tai millä tykkäätte.
Se on kuulkaa niin, että jos kiristätte ja uhkailette tyhjillä asioilla, niin ei lapsilla ole mitään syytä muuttaa käytöstään.
kostosta en tiedä mutta pitääkö joulun olla niin hirveän materialistinen?
Meillä on yksi paketti /lapsi jouluja ollut (tietenkin mummit yms. ovat omansa antaneet) mutta meiltä vanhemmilta ei ole muuta tullut.
Ja johdonmukainen täytyy myös olla mutta en odottaisi käytöksen parantuvan pelkän lahjaköyhän joulun avulla. Muutakin muutosta varmasti tarvitaan.
Lapsi tosin 14v. Minusta suurin ongelma on siinä, että liikaa mietitään, että saako lapsi nyt elinikäisen trauman, jos vanhemmat ovat tiukkoja ja jättävät lapsen ilman jotain. Ennen vanhaan ei näin olisi ajateltu. Jokatapauksessa itsekin mietin onko reilua. Pakettien määrä on miellä aina ollut alle kymmenen. Mikä on liian vähän? kaikkea kuitenkin on ja tuntuu, että sitäkään ei arvosteta
poika vaan 5v, ihan mahdoton ollut nyt ainakin viimeisen kuukauden ja olen uhkaillut että pukki ei tuo lahjoja jos on tuollainen.
Miten ihmeessä saan käännettyä asian kun lahjat on kumminkin jo ostettu ja mielestäni kumminkin uhkaus on pidettävä, en haluis lahjoja antaa muillekaan kun oli kumminkin arvokkaita ja pojan toivomia. Olen sanonut että yritä nyt edes tästä eteenpäin mutta aina se unohtuu ja typerät raivon puuskat iskee.
mitä sun lapset silleen tekee? siis pahaa.

Eihän tuossa ole mitään järkeä jos uhkailee jollain eikä se kummiskaan toteudu.
Eli nyt kun menitte uhkailemaan joululla, niin toteuttakaa se myös.
Etenkin 9v pitäisi jo tajuta että näin ei voi jatkua. On ehkä pettynyt, mutta se kuuluu elmään.
Siperia opettaa.
JOs tuntuu liian karulta, sano vaikka ensi kerralla että "tämä oli viimeinen varoitus, jos nyt ei käytös parane, niin joululahjat vähenee minimiin".
Sen jälkeen jos käytös on edelleen sama, niin teet niin kun olit suunitellut.
että voi antaa tavallista vähemmän lahjoja ja sanoa että ei nyt viitsitty enepää hommata kun olet vaan temppuillut ja valittanut kaikesta. Että ole sitten ilman jos mikään ei kelpaa.
Ahokkihoitoa joo, mutta vaikka jäiskin ikuisesti mieleen niin ei se välttämättä ole paha. Onhan lapsenkin opittava että rajansa se on vanhempienkin kärsivällisyydellä.
Lapsi tosin 14v. Minusta suurin ongelma on siinä, että liikaa mietitään, että saako lapsi nyt elinikäisen trauman, jos vanhemmat ovat tiukkoja ja jättävät lapsen ilman jotain. Ennen vanhaan ei näin olisi ajateltu. Jokatapauksessa itsekin mietin onko reilua. Pakettien määrä on miellä aina ollut alle kymmenen. Mikä on liian vähän? kaikkea kuitenkin on ja tuntuu, että sitäkään ei arvosteta
että vetäisin lahjat minimiin MUTTA sanoisin jouluna että jos käytös paranee, niin voitte esim. 1-2 kk joulusta katsoa jotain toiveen toteuttamista uudestaan. 1-2 kk on kuitenkin lapselle (etenkin 5 v:lle) aika pitkä aika.
että availemme lahjat perinteiseen tapaan koko suvun kesken, ja kaikki muut saavat enemmän lahjoja, kuin meidän lapset saisi.
Ja mitäkö ovat tehneet: Vinkuvat vastaan joka asiasta, valittavat, natisevat, jättävät hommat hoitamatta, valehtelevat päin naamaa, hajottavat tavaroita tahallaan, hakkaavat toisiaan, sähläävät ja söhläävät, unohtavat kaikki neuvot ja ohjeet, käyttäytyvät myös koulussa ja päiväkodissa surkeasti, palautetta on tullut. Jokaisena päivänä on useampia yllä mainituista tilanteista päällä.
-ap-
olisikohan tuossa tilanteessa vanhempienkin syytä katsoa peiliin...
Jotenkin tuntuu, että lastenne käytös ei rankaisemalla tuosta muutu. Jospa antaisitte välillä positiivista palautetta ja huomiota??
että availemme lahjat perinteiseen tapaan koko suvun kesken, ja kaikki muut saavat enemmän lahjoja, kuin meidän lapset saisi.
Ja mitäkö ovat tehneet: Vinkuvat vastaan joka asiasta, valittavat, natisevat, jättävät hommat hoitamatta, valehtelevat päin naamaa, hajottavat tavaroita tahallaan, hakkaavat toisiaan, sähläävät ja söhläävät, unohtavat kaikki neuvot ja ohjeet, käyttäytyvät myös koulussa ja päiväkodissa surkeasti, palautetta on tullut. Jokaisena päivänä on useampia yllä mainituista tilanteista päällä.
-ap-
Nyt vähän ymmärrystä kehiin, ei lapset tahallaan ole tuhmia. Niitä taitaa joulu jännittää ja siksi kiukkuavat. Itse ostaisin vähintään saman määrän paketteja kuin ennenkin ja vielä pari ylimääräistäkin. Sillä tavoin muksuille tulee hyvä mieli ja käyttäytyvätkin paremmin. Iso jouluhali vielä päälle :-)
Ei meillä lahjat ole kiitosta hvyästä käytöksestä. Vaan annan niitä lapsille kun minusta on kiva ilahduttaa rakkaita ihmisiä.
Kuulostaa siltä ettät eillä on joko kasvatuksessa jotain pielessä tai sitten lapsia vaivaa jokin. Kaikki lapset toki tappelevat ja natisevat. mutta tahallinen rikkominen ja huono käytös koulussa on jo huolestuttavampaa.
meillä 7 lasta ja ääntä ja touhua riittää. Ja vlejien kesken kisaillaan ja riidellään. mutta kdoin ulkopuolella vaadin kunnioittavaa käytöstä muita ihmisiä kohtaan.Ja kehuja pojat jokapuolelta saavatkin, käytösnumerot koulussa kiitettävät
Siihen tiistaihin tai sunnuntaihin, kun lapsi on tuhmistellut. Ei uhkailla lahjojen menetyksellä tai pilata pienten joulua.
Se kuri pitäisi saada siihen arkeen, jos annat rangaistuksen nyt jouluna lahjojen menetyksenä tai muuna mökötyksenä tyyliin mitäs olitte niin tuhmia, pilaat todennäköisesti lastesi tulevatkin joulut tulevaisuudessa.
Se kasvatus pitäisi tapahtua siinä arjessa, joulun pilaaminen lapselta ei minusta ole hyvää kasvatusta.
Tosin väärin menit alunperinkin uhkailemaan juuri lahjojen menetyksellä, joko teet sen ja pilaat lastesi joulun ja olet auktoriteetti ehkä välipäivien tiistaihin saakka.
Tai sitten perut uhkauksesi ja ostat paljon lahjoja ja olet lastesi silmissä mato..
Niin makaa kuin petaa..
että availemme lahjat perinteiseen tapaan koko suvun kesken, ja kaikki muut saavat enemmän lahjoja, kuin meidän lapset saisi.
Ja mitäkö ovat tehneet: Vinkuvat vastaan joka asiasta, valittavat, natisevat, jättävät hommat hoitamatta, valehtelevat päin naamaa, hajottavat tavaroita tahallaan, hakkaavat toisiaan, sähläävät ja söhläävät, unohtavat kaikki neuvot ja ohjeet, käyttäytyvät myös koulussa ja päiväkodissa surkeasti, palautetta on tullut. Jokaisena päivänä on useampia yllä mainituista tilanteista päällä.
-ap-
Mä olisin jo tosi huolissani. En ainakaan missään nimessä rankaisisi lapsia, vaan pysähtyisin miettimään, että mitä ovat vailla.
Kuulostaa tosi huolestuttavalta.
Kannattaa muistaa, että se hyvinvointi nousee sieltä kodin ilmapiiristä.
Miten suhtaudutte lapsiin? Luottavaisesti ja kunnioittaen, vai komentaen ja vaatien.
Pitääkö hyväksyntä ansaita kotitöillä?
Saako teillä huomiota ja aikaa ihan vaan muuten.
Luetko esim. iltasatua? Jo se voisi auttaa asiaa. Mulla iltasatua kuuntelevat 12 ja 16 vuotiaatkin :) Tosin 16v vain ajoittain..
Kokeile sitä. Varaa aikaa iltaisin ainakin tunti kuuntelemiseen ja mukavaan jutteluun yms. lasten kanssa. Viihdy heidän kanssaan. SINÄ olet vastuussa siitä, että vuorovaikutus onnistuu.
Ja miehesi myös, mutta jos häntä "vituttaa", niin ei hyvältä kuulosta..
Pitää olla johdonmukainen tässäkin asiassa.