Lue keskustelun säännöt.
Tuleekohan vauva-arjestani kamalaa?
14.12.2010 |
Luin toista ketjua, jossa äiti valittelee arjen kamaluutta 3 kk -ikäisen vauvan kanssa. Ketjussa muut antavat ohjeita siihen, miten äiti jaksaisi paremmin. Minulle iski paniikki, sillä minä en voi toteuttaa oikein mitään noista ohjeista, millä jaksaisin tulevaa arkea paremmin.
Taustat: Olen 38-vuotias ja saan ekan vauvani. Vauva on toivottu, vaikkei minulla ole koskaan ollut vauvakuumetta. Päätin vain, että sen aika on nyt. Minulla ei ole mitään kokemusta lasten hoidosta. Teen töitä kotona, mieheni on myös aina kotona. Olen erittäin huono valvomaan. Tarvitsen paljon unta (8-9 tuntia) ja sekin on tärkeää, että nukahdan ennen puolta yötä, muuten olen väsynyt ja päänsärkyinen. En asu Suomessa. Lapsella ei tule olemaan isovanhempia, joita voisi pyytää apuun. Minulla ei ole täällä montaakaan ystävää. Kaupunkiin (ja ostoskeskuksiin) on bussilla 1,5 tunnin matka ja autolla tunnin matka. Bensa on kallista. Autoon ei täällä voi jättää mitään, sillä se varastettaisiin. Täällä ei ole mitään perhekerhoja eikä vauvauinteja.
Eli siis: tulenko hulluksi täällä eristyksissä miehen ja vauvan kanssa? Vai riittääköhän se, että on se mies, jonka kanssa voi jakaa vastuuta ja voi tämän kanssa jutella? Tarviteeko äiti välttämättä kaikenlaisia harrastuksia yms. jaksaakseen?
Meillä ei myöskään ole naapureita, jonka kanssa voisi vaihtaa sanasen. Asun idyllisessä maalaismaisemassa ja nautin siitä, ettei ihmisiä ole ympärillä, mutta voikohan se muuttua jotenkin vauvan kanssa? Miten paljon hormonit voivat muuttaa ihmistä?
No, kuulostaa varmaan naiivilta, että kyselen tällaisia, mutta kun ei täällä ole Suomen neuvolasysteemiäkään. Miehellekin tämä on eka lapsi, eikä hänelläkään ole mitään kokemusta lapsista. Läheisin sukulainen on lapseton vanhempi nainen, joka kyllä pitää kovasti lapsista.
Ideoita, mistä löydän hyvää asiallista tietoa vauva-arjen pyörittämiseen ja lapsen kasvattamiseen ja siihen omaan jaksamiseen?
Kommentit (10)
Mulle pahinta aikaa on ne iltapäivän tunnit ennen kuin tänne tulee ketään kotiin. Aamu menee vielä kahvia keitellessä ja lehdenlukemista yrittäessä, sitten koitan jossain välissä tehdä ruokaa, mutta siitä 14 eteenpäin tulee katsottua kelloa, että koska tulee joku juttuseura paikalle. Mulla kutistuu aivot, jos joutuu vain juttelemaan vauvajuttuja. Sitäpaitsi jos mies on paikalla, niin jaksaa paremmin ihan senkin takia, että tietää että tiukan paikan tullen vauvan voi tuupata miehelle ja mennä vaikka vartiksi ulos rauhoittumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...mutta asenne ratkaisee melkoisen paljon.Voi olla jopa parempi ettei ole hössöttämässä joka suuntaan.Kannattaa kuitenkin ottaa itselle hengähdystaukoja vaikka kävelyillä ihan yksinään siellä maaseudunrauhassa:) 'Alussa hormoonit vaikuttaa että on väsynyt tai sitten paljon virkeämpi.Onhan vauvassa kovasti kiinni ja oma identiteetti muuttuu äidiksi niin se voi vaatia vähän totuttelua,mutta kun kasvaa siihen niin ei vois parempaa kuvitella ja elämää ilman lasta. Onhan ne rankkoja aikoja jos lapsella on koliikkia tms.Mutta on sellaisiakin vauvoja jotka nukkuu yöt läpeensä.Ei kannata murehtia etukäteen liikaa:)Mies varmasti voi riittää,mutta ei ehkä voi ymmärtää aluksi kun kuitenkin äiti yleensä on enemmän vauvassa kiinni.Kannattaa puhua jonkun toisen äidin kanssa arjen pienistäkin asioista esim.netissä jos ei muuten tapaa muita äitejä.Kyllä se elämä opettaa.Iloitse pienistä asioista ja oo onnellinen ettei kukaan ole arvostelemassa kokoajan päältä miten te hoidatte lastanne:)..tällaisia ajatuksia minulla..
Ja yhden vauvan/lapsen kanssa jaksaa kyllä mitä tahansa. Meillä 3 pientä ja jaksettava on silti, tuntuu siis todellakin oudolta, että jo yksi lapsi vie kaikki voimat. Ja kyllä, meillä ollut koliikkia, korvatulehduskierrettä, vaikeaa synnytystä, rintatulehduskierrettä yms... eli ihan helppoa ei ole ollut -ja silti jaksetaan.
mukaan suurimmat ongelmat tulee, jos lapsi on erittäin huono nukkumaan, on koliikkinen tai sairas. Tai useampia näistä. Tai jos itse sairastuu masennukseen. Myös parisuhdeongelmat ja täysin osallistumaton mies voivat tehdä vauva-ajasta rankkoja.
Suurimpaan osaan noista et voi vaikuttaa tai edes tietää ennalta. En siis stressaisi. Hyvin mahdollisesti saat ihan normaalin tai jopa helpon lapsen, jolloin ekat kuukaudet voivat olla raskaita, mutta eivät mitenkään ylettömän hankalia.
Miehen kotona olo auttaa varmasti paljon henkisesti, vaikka ei olisikaan koko aikaa käytettävissä. Siinä on kuitenkin iso ero onko ihan täysin yksin kotona vai voiko edes toiselle huikata, jos haluaa esim. yksin vessaan tai syödä kerran päivässä rauhassa. (Se syöminenkin toki onnistuu ns. normaalin vauvan kanssa, mutta hankalan kanssa kymmenen minuutin ruokarauha päivässä toisen vahtiessa lasta voi auttaa jaksamista paljon.)
Hormonit auttavat valvomiseen paljon ja kuten sanoin, et voi tietää millainen lapsi tulee. Voihan olla, ettei valvominen edes ole ongelma.
Henkiseen tukeen edes joku nettiyhteisö voisi olla hyvä, jos ei pääse kotoa pois.
Jos taas sattuu hankalampi vauva, voi tuolla systeemillä mennä rankaksi. Tokihan siitäkin selviää kun on pakko. Moni muukin on selvinnyt. Mutta kokemuksesta suosittelen, että jos noin käy, yritä hankkia jostain jotain apua. Toisaalta monella jolla periaatteessa on tukiverkkoa lähellä, ei siitä niin hirveästi olekaan apua, jos on oikeasti rankempaa. Moni ei esim. pysty antamaan paljon itkevää vauvaa yöksi hoitoon vaikka saisikin, kun tietää, että vauvalla on muutenkin ikävää saati, jos äiti ei ole lohduttamassa. Eikä niitä hoitopaikkoja niin vain löydy tukiverkostakaan hyvin itkuiselle huonosti nukkuvalle vauvalle. Kokemusta on.
Tsemppiä, kyllä sitä pärjää kuitenkin, keinolla tai toisella tuli mitän vaan eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos ihanan asiallisista vastauksista! Pelkäsin jotain ihan muuta, kun olen muita ketjuja lukenut ja juuri avopuolisonsa menettäneellekin kettuiltiin pahasti :(
Niin tosihan se on, ettei voi tietää, millainen vauva on tulossa ja miten sekä itse että oma mies muuttuu vauvan tultua taloon. Meillä ei tosiaan ole sukulaisia, joilta voisi pyytää apua, mutta voimme palkata vaikka lastenhoitajan joiksikin tunneiksi joka päivä. Olisi kiva, jos töitänikin ehtisin tekemään joidenkin kuukausien kuluttua. Täällä vain luotettavan ja kunnollisen lastenhoitajan löytäminen voi tuottaa hankaluuksia.
En osaa kuvitella vielä, millaista on, kun joku on kiinni koko ajan, eikä pysty tekemään mitään. Onkohan se kauhean tylsää, vai nauttiiko siitä, kun saa nähdä uusia ilmeitä ja näkee vauvan oppivan tunnistamaan tutut ihmiset jne?
Minulla ei ole ruusuista kuvaa vauva-ajasta, pelkään sen olevan vaikeaa, joten ehkä voin saada jopa iloisen yllätyksen!
ap
Älä huolehdi liikaa etukäteen, monesta jutusta selviää, kun on selvittävä. Ja voihan tosiaan olla, että sulle sattuu se rauhallinen nauravainen vauva ja itsekin voit hyvin sekä henkisesti että fyysisesti. Ja sitten jotain väitöskirjaa kirjoitellen ihmettelet, että mitä ne muut väittivät, että vauvan kanssa on rankkaa. Näitäkin tapauksia on.
Mulle taas sattui kohdalle tuo koliikkinen-allerginen-sairasteleva lapsi, eikä tukiverkosta ollutkaan hirveästi tukea. Sekä muutakin ongelmaa oli vielä samaan syssyyn. En väitä, etteikö olisi ollut ihan oikeasti rankempaa kuin koskaan elämässäni, mutta silti samalla vauva oli myös palkitsevampaa kuin mikään elämässäni. Sitä ei todellakaan osaa kuvitella, kuinka lapsen vuoksi jaksaa ja jaksaa sellaista, jota ei olisi osannut kuvitella edes pahimmassa stressi-työ-tenttiputkessa aikanaan. Ja jaksaa nauraa ja ilahtua ja rakastaakin sitä kääröä niin, ettei mitään muuta ikinä maailmassa. Eikä aina haluakaan tehdä mitään, vaan vain halata ja tuijotella omaa vauvaa. Oman vauvan tuijottamiseen ja hänen kanssaan kommunikointiin ei kyllästy.
(Synnytyksen jälkeinen masennus on sitten oma lukunsa. Siitä en, onneksi, osaa kertoa sen enempää. Kuten minun kokemuksestanikin huomaa, ei rankkuus välttämättä tarkoita masentavaa kokemusta, mutta valitettavasti helponkin vauvan kanssa voi masentaa.)
t. 7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että miehesi on lähellä auttaa jo todella paljon. Saa jonkun kanssa jakaa niitä vauvan iloja ja "suruja". Ja voi keskustella aikuisten asioita".
Mä asun ulkomailla ja olen saanut täällä suomalaisen mieheni kanssa kaksi lasta lähes ilman mitään sukulaistukiverkkoja, mutta olin mukana paikallisessa "äitikerhossa" (vauva n. 33-4kk, kun siitä kuulin) ja se auttoi omaa jaksamistani todella paljon. Mieheni matkustaa työnsä puolesta todella paljon ja saatan olla viikot yksin lasten kanssa, niin tuon äitikerhon viikkotapaamiset ovat olleet henkireikä minulle. yhden ystävänkin olen sieltä saanut. On ollut terveellistä etenkin esikoisen vauva-aikana nähdä myös muita vauvoja ja miten erilaisia luonteeltaan ja kehitysvauhdiltaan vauvat ovat.
Minulla ei ole ollut mitään omia harrastuksia, vaikka olen voinut käyttää joskus satunnaisesti erästä vanhempaa rouvaa lastenhoitajana. Itse koen, että vauva/pikkulasten kanssa on opittava kestämään arkea ja rutiineja. Mutta jos sinulla on mahdollisuus, niin ehkä nautit, jos pääset jatkamaan töittesi tekoa esim. pari tuntia parina päivänä viikosta ja jaksat sitten vauvankin kanssa paremmin.
Uni on valitettavasti sellainen kallis arvoinen asia, mistä jo ehkä loppuraskaudessa joudut luopumaan, mutta kun luotat itseesi niin pärjäät.
Minä pärjään kummasti huonollakin ja vähällä unella, kun opettelin nukkumaan päiväunia. Anna siihen itsellesi lupa. Mulla meni pitkään, että opin rentoutumaan ja sanomaan itselleni "ei tarvi imuroida, saat nukkua päikkärit". Riippuu paljon miehesi kulttuurista ja asenteesta, mutta pyydä häneltä apua heti, jos unettomuus aiheuttaa sinulle ongelmia. Itse koen, että kunhan saa 4-5tunnin katkeamattoman unen, niin pärjään. Ero on huomattava siihen jos tuota ei saa. (Meillä kuopus on huono nukkuja ja olen kokenut ihan järkyttävää väsymystä/pääsärkyä jne välillä).
Lue vauvapalstoja, kuuntele suosituksia suomalaisia ja sikäläisiä ja käytät sitten sitä kuuluisaa maalaisjärkeä ja itse päätät mikä suositus/tapa sopii sinulle ja sinun vauvalle.
Kaikkea hyvää sinulle.
Kiitos ihanan asiallisista vastauksista! Pelkäsin jotain ihan muuta, kun olen muita ketjuja lukenut ja juuri avopuolisonsa menettäneellekin kettuiltiin pahasti :( Niin tosihan se on, ettei voi tietää, millainen vauva on tulossa ja miten sekä itse että oma mies muuttuu vauvan tultua taloon. Meillä ei tosiaan ole sukulaisia, joilta voisi pyytää apua, mutta voimme palkata vaikka lastenhoitajan joiksikin tunneiksi joka päivä. Olisi kiva, jos töitänikin ehtisin tekemään joidenkin kuukausien kuluttua. Täällä vain luotettavan ja kunnollisen lastenhoitajan löytäminen voi tuottaa hankaluuksia. En osaa kuvitella vielä, millaista on, kun joku on kiinni koko ajan, eikä pysty tekemään mitään. Onkohan se kauhean tylsää, vai nauttiiko siitä, kun saa nähdä uusia ilmeitä ja näkee vauvan oppivan tunnistamaan tutut ihmiset jne? Minulla ei ole ruusuista kuvaa vauva-ajasta, pelkään sen olevan vaikeaa, joten ehkä voin saada jopa iloisen yllätyksen! ap
Asun myös ulkomailla, eikä ole ollut sukulaisia apuna, myös useimmat paikalliset ystäväni ovat päivisin töissä, eli kyllä tämä kotiäitinä oleminen on joskus aika yksinäistä puuhaa. Etenkin ne ensimmäiset kolme neljä kuukautta, ennen kuin vauva alkaa syödä ja nukkua edes jonkinlaisen rytmin mukaan. Jos sinulla on mahdollista hankkia ulkopuolista apua, niin kokemuksesta suosittelen lämpimästi. Minulla oli ns. maternity nurse apuna kaksi kuukautta ja hän oli suuri suuri apu, sain yöisin nukuttua ja muutenkin alan ammattilaiselta oppii paljon vauvan hoidosta. Monissa maissa ei ole Suomen kaltaista neuvolajärjestelmää, niin on uutena äitinä vaikea saada neuvoja ja apua. Toivotan kaikkea hyvää ja ihania päiviä uuden perheenjäsenen kanssa!
on hyvä tilanne, kun mies on kotona. Se on ihan eri asia, kuin viettää päivät aivan yksin vauvan kanssa. Sulla on edes juttuseuraa, ja toinen aikuinen joka jakaa hoitovastuun.