Lyhyt kuukautiskierto
Minulta on poistettu noin pari vuotta sitten endometriooman vuosi toinen munasarja ja munajohdin ja toisesta munasarjasta poistettu muita muutoksia jotka eivät ole olleet pahanlaatuisia patologin tutkimusten perusteella. Endometrioosipesäkkeitä on poistettu ainakin kohdun sivuilta. Kohdun todettu olevan adenomyoottinen. Olen nyt kärsinyt lokakuusta lähtien erittäin lyhyestä kuukautiskierrosta, parhaimmillaan vain 20 päivää. Tammikuun alussa kierto oli 28 päivää ja nyt tullut jo toiset kuukautiset tammikuulle, kierto 21 päivää. Johtuukohan munasarjan poistosta että kierto on lyhentynyt? Mitä minun pitäisi tehdä? En ole tästä minnekään kertonut. Ennustaako alkavia vaihdevuosia tai alkaakohan ne paljon aikaisemmin kun kuukautiset tulevat näin tiuhaan, kun luulisi että menee aika loppuun yhden munasarjan jäljellä olevat munasolut :D
Kommentit (3)
Muita oireita on jatkuva unettomuus, siihen unilääkkeet tarvittaessa. Kuukautiset eivät enää kivuliaita lyhyen kierron aikana. Liikunnan määrä lisääntynyt yhtäaikaa kuukautiskierron samalla siinä sivulla lyhentyessä. Lisäksi ihastuminen syyskuun aikana joka edelleen jatkuu ja mahdollisesti sekoittanut hormooneja
Paljonko on ikää? Toki tuo munasarjan poisto voi vaikuttaa myös asiaan, näin maallikkona ajatellen, mutta siis vaihdevuosien lähestyessä on ihan tavallista, että kierto lyhenee.
Pahoittelen kirjoitusvirheitä, kännykällä tehty viesti