Onko mahdollisuuksia tehdä rikosilmoitus? Tarviin neuvoja, tilanne ahdistaa...
Joudun asumaan samankaton alla erään toisen henkilön kanssa ja tietysti joutua päivittäin vuorovaikutuksiin hänen kanssa, vaikka en itse edes haluaisi. Hänellä on tapana puhua minua kuin muistakin todella alantavalla tavalla. Huorittelee, valehtelee, uhkaa väkivallalla, matkii olemustasi naureskelen ilkeästi ja käyttäytyy muutenkin niin, että saa minut ja muut tuntemaan ihan p... Hän on muutamaan kerran jopa lähestynyt minua uhkaavasti aikeena hakata, mutta väliin on aina ehditty. Eikä kyse ole siis mistään sisaresta tai edes sukulaisesta. Hän jatkuvasti yrittää vetää minua tilanteisiin, josta minulle voi seurata ongelmia vaikka en edes normaalisti hakisi itseäni semmoiseen. Aina kun yritän puolustaa itseäni, hän huutaa päälleni ja vetää uhrikortit siitä miten "ilkeästi" käyttäydyn häntä kohtaan. Minulla ei edes muuten ole mitään häntä vastaan, enkä edes ole tehnyt hänelle mitään väärää, mutta silti hän on ottanut minut silmätikukseen ja tunkee nenänsä pilkkaavalla tavalla jokaiseen asiaan mitä teen. Kun pyydän häntä lopettamaan, hän rupea hirveään nenäkkääksi, haukkuamaan ja valittamaan siitä "että ei saa enää puhuu." Koska hänhän saa puhua, mutta muut eivät saa edes sanoa omaa mielipidettään koska me olemme ala-arvoisea verrattuna häneen. Joohn en enää yhtään jaksa. Onko tämmöisestä mahdollista saada mitään edistyksellistä rikosilmoitusta? Tätä on siis jatkunut pidämmän päälle ja siihen on yritetty jo puuttua useaan otteeseen monella keinolla, mutta hänen käytöksensä ei ole muuttunut. Äärimmäisen raivostuttavaa, tämä on aiheuttanut minussa niin paljon negatiivisia tunteita, että kirjaimellisesti halkean kohta. Kärsivällisyyteni ollut toisaalta, mutta oikeasti pelkään, että napsahdan jossain vaiheessa kunnolla vaikka semmoinen ihminen joka satuttaisi muita minä todellakaan en ole. Mulla ei oo siis mitään aikomuksia, mutta pelkään, että tulee huonompi jakso ja teen jotain typerää. Mielialani on jo valmiiksi tosi horjuvassa asemassa ja tunteeni välillä tuntuvat ihan ylivoimaisilta, vaikka suurimmaksin osin pystyn hallitsemaan niitä. Alkaa mitta täyttymään pikku hiljaa... Joo tiedän, että hänelläkin on varmaan paha olla kun ollaan molemmat täällä, mutta mikään ei vain oikeita ton käytöstä. Moneola muullakin on mennyt tosi paskasti, mutta he eivät silti käytä sitä tekosyynä tuollaiselle käytökselle. Tältä henkilöltä tosin näyttää puuttuvan kokonaan moraali ja empatia kyky kun se on aina "minä minä minä, maailma pyörii minyn ympärillä minä minä minä" nii anteeksi tämmönen pitkä novelli jos kukaa jakso ees lukee tätä loppuun asti, piti vaa pakko päästä oikeasti purkautumaan koska en tiedä mitä teen ja tämä vaan tuntuu niin toivottomalta... ja anteeksi jos tekstissä oli virheitä, kirjotin tän vaa nopeesti et pääsis tuulettelemaan jonneki
Kommentit (7)
Voitko muuttaa sieltä pois tai lähteä pois? Auttaako sukulainen sieltä pois. Et voi asua tuollaisen henkilön kanssa. Kuulostaa että hän on suuri riski sulle ja muille. Olisi parempi vältellä sitä henkilöä ja ei kommunikoida. Saatko siirron muualle jos pyydät tai turvaan. Jonkun pitää kuunnella.
Kerää todistusaineistoa (viestejä, videokuvaa, todistaja) ja hae poliisilta lähestymiskielto, muuttokin hoituu sen jälkeen viranomaisten avulla.
Olette ilmeisesti jonkinlaisessa laitoksessa? Siellä on varmaan jotain henkilökuntaa. Oletko yrittänyt puhua tilanteesta heidän kanssaan? Tai perheesi kanssa?
Jännä miehen olet ottanut luoksesi. Et voi tehdä mitään, poliisi ei puutu ellei se puukota sinua ja silloin on myöhäistä. Valitettavasti tyhmiä naisia ei suojella tässä maassa jotka kellpuuttaa väkivaltaisen miehen luokseen.
Avaa nyt vähän miksi ihmeessä ylipäätänsä asut hänen kanssaan saman katon alla? Asutte jossain kommuunissa vai laitoksessa?
Kannattaisiko sinun muuttaa? Tai jos sinun kämppä, niin häädä pois.
Häätö tuolle.