Olen juuri jäänyt yksin odotusaikana.

esim. nimi! Yritä hankkia jonkinlainen tukiverkko jos seinät uhkaa kaatua päälle vauvan kanssa keskenään ollessasi. Saatko ketään (äiti, ystävätär) mukaan synnytykseen?



Aivan varmasti pärjäät hyvin ja saat onnellisen tulevaisuuden lapsesi kanssa! Muista, että sosku elättää jos rahoista on pulaa ollessasi äitiyslomalla/kotihoidontuella.



Nimim. Been there, done that (10 years ago)...

Mulle tämä on ollut ainakin ihan h-e-l-e-v-e-t-i-n rankkaa. Niin rankkaa, että oli lähellä etten tehnyt itsemurhaa. Varaudu siis niin hyvin etukäteen kuin voit, se vauva voi olla jotain ihan muuta kuin toivevauva, eli todella vaativa ja ties mitä vaivaa.



Mutta hengissä tästä selviää näköjään jos ei aktiivisesti itse tee asialle jotain ja jonain päivänä sitä ehkä huomaan selvinneensä ja pärjänneensä ja on astetta vahvempi.

ja pärjätty on aina, jopa sodan aikoina, maailman toisella puolella on äitejä jotka ovat pakolaisia ja raskaana ja asuvat haisevassa teltassa

Vältyt siltä :) Ja muutenkin selviät aivan mainiosti. Ei ne miehen ennenkään käyneet kuin siittämässä.

Tosi hyvin on mennyt eikä ole tullut tilannetta missä olisin kaivannut toista aikuista lapsen hoidossa. Mutta poikani on aina ollut ns. "helppo" lapsi, nukkui hyvin, ei sairastellut jne... Eli helpolla olen päässyt, sen myönnän.

En itse ollut vauva-aikaa yksin, mutta riitaisessa ja väkivaltaisessa parisuhteessa.



Erosimme, kun lapsi oli juuri ja juuri reilun vuoden.



Eniten tarvitset tukiverkostoa, rahaa et niinkään, ainakin me olemme kaiken saaneet, mitä olemme tarvinneet, vaikka olin minimiäitiyspäivärahalla ja myöhemmin kotihoidontuella, osa-aikatyössä, työttömänä ja opiskelijana. Kun lapsi kasvoi, tein kaikki kesät töitä opiskellessani. soskusssa kävin vain silloin tällöin, esim muuttoavustusta hakemassa. Lapseni isä on silloin tällöin jotain saattanut lapselle ostaa, itse olen huolehtinut sukset ja muut harrastusvälineet, ja 99 prosenttia vaatteista.



Sä selviät, ihan takuulla! Välillä on rankkaa, mutta sä selviät. Lapsi kasvaa koko ajan. Yritä ajatella, ettei sun tarvitse vauva-aikana tehdä mitään muuta kuin hoitaa vauvaa. Toivottavasti sulla on ystäviä/sukulaisia jotka auttavat, ovat seurana ja huolehtivat vauvasta välillä, että saat esim nukkua tms.



Olen ikionnellinen itsekseni lapsen kanssa, elämä oli ihan hirveää silloin kun olin naimisissa, miehellä oli ihan eri rytmi, valvoi yöt kun oli työttömänä, ei yrittänytkään saada töitä, meni nukkumaan aamulla kun me vauvan kanssa heräsimme jne. Haukkui minua koko ajan. Vauvasta kyllä huolehti hyvin, ja sain käydä esim jumpassa. Ei tullut ruokapöytään kun tein yhteisen lounaan jne.



Olen niin iloinen nyt, vaikka välillä oli tosi rankkaa. Itke kun siltä tuntuu, toivon todella että sinulla on luottoystäviä kuten minulla, joille voit puhua kun ahdistaa.



Tsemppiä, sä selviät!!

Itse jäin raskausaikana yksin vuonna 2004 ja yksinhuoltaja olen edelleen. Olen ihan tyytyväinen elämääni, ja lapsikin vaikuttaa suht tasapainoiselta ja onnelliselta. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut ottaa enemmän apua vastaan. Olin niin ylpeä, että tyrmäsin kaiken ulkopuolisen avun, ja lapsen vauva-aikana olin aika väsynyt. Ja kannattaa muutenkin olla armollinen itsellensä. Esim. asunnon siisteystasosta ym kotitöistä ei kannata ottaa kovin suurta stressiä. Älä jää yksin kotiin, vaan käy äitiysloman aikana paikkakuntasi perhekerhoissa yms harrasteissa. Alussa se vituttaa kun mammat kilvan kehuvat tai haukkuvat ukkojaan mutta kyllä siihen tottuu. Itse sain perhekerhosta hyviä kavereita ja puistoiluseuraa.

Mutta kuten sanottiin, riippuu paljon lapsestakin. Joku aiempi sanoi, että oli lähellä itsemurhaa, kuulunen myös itse siihen joukkoon. Lapsi huusi pari vuotta yötä päivää, nykyisin enää vaan päivällä ;)



Mutta siis yleisesti kai pienen lapsen hoito on helppoa ja mukavaakin (väittävät ainakin...). Ja jos mitään tukiverkostoa on (isovanhemmat, ystävät, ulkopuoliset avut ts. kotipalvelu tms), niin eiköhän tuo ihan ok mene. Älä koita olla liian itsellinen ja sinnikäs, jos sitä apua on tarjolla, ota vastaan. Rahallinen puoli ei ollut ollenkaan haasteellinen itselläni, toisaalta en myöskään moneen vuoteen käynyt muualla kuin ruokakaupassa.



Nykyisin olen päätynyt naimisiin ja toisinaan mietin, että yksinhuoltajana oleminen oli kuitenkin helpompaa; siinä ei tarvitse ottaa kuitenkaan huomioon ketään muita, kuin itsensä ja lapsensa... :)

Hieman yksinäistähän se elämä lapsen kanssa on, mutta siitäkin selviää, jos niitä kavereita lapsen syntymänkin jälkeen on olemassa (omani ottivat aika piakkoin hatkat, kun eivät jaksaneet lapsen huutoa).



Vaan kuten joku viisas on tiennyt sanoa; se mikä ei tapa, se vahvistaa :) Onnea yksinhuoltajuuteen!

Voi hitto kun en muista nimeä, mutta alaslogan on Voimakirja yksinodottaville. Kannattaa lukea, tosi käytännönläheinen.



Hei nyt muistan! "Musta tulee äiti" on kirjan nimi!

yksinäisyys ei välttämättä ole ikuista, eli toivoa on

olen ollut alusta asti yksin ja kaikki on sujunut hyvin. Ei tarvitse neuvotella lapsen- ja kodinhoidosta kenenkään kanssa, eikä ottaa väsyneenä vastaan toisen väsymystä. Yksin on helppo rakentaa itselle ja lapselle sopiva elämänrytmi ja elää lasta kuunnellen.



Mun kokemuksen mukaan ihmiset auttavat mielellään ja on myös tärkeää ottaa apua vastaan ja järjestää vähän vapaata säännöllisesti, niin sitten jaksaa. Pyydä lapsellesi useampi sellainen kummi, joilla on halua osallistua lapsen elämään.



Pelkäsin tulevaa kovasti raskausaikana, mutta elämä lapsen kanssa on osoittautunut helpommaksi ja mukavammaksi kuin luulin.