Loppuraskaus ja kova ahdistus

Pahoittelut pitkästä tekstistä, toivottavasti joku jaksaa lukea ja tuosta saa selvää.

Ap

Up

Otat tietysti neuvolaan ja muihin ammatti-ihmisiin yhteyttä ja kerrot tämän, minkä kirjoitit. Jo keskustelu saattaa auttaa pois noidankehä-ajattelusta ja turhasta murehtimisesta. Alat olla vain tuskastunut, niinkuin monet ihan viimeisillä viikoilla ja jännität turhaan.

Asiat pitää aina laittaa tärkeysjärjestykseen. Esimerkiksi miehesi sukulaiset varmaan ymmärtävät, että häntä tarvitaan kotona ja vaimon tukena, enemmän kuin hautajaisissa, sehän on itsestään selvää.

Olisiko mahdollista saada kodinhoitajaa kunnasta ja neuvolan avulla. Asiat järjestyvät ja siihen sinun on luotettava. Jos tulee kiire, voi ambulanssin pyytää apuun, kysy sitäkin jo ennakkoon neuvolasta. Tai sitten taksin, jos ei vielä ole niin kiire.

Tärkeintä on, että pysyt rauhallisena ja luotat mieheesi. Kaikki, ihan kaikki järjestyy. Se, että teitä molempia jännittää uusi tilanne, saa teidät molemmat turhaankin hermoilemaan. Olet, niinkuin kaikki äidit, herkällä mielellä ja ihan turhaan tartut joihinkin sanontoihin, joita toinen tokaisee kesken työnsä tai kun joku ajatus keskeytyy tai tuntuu, että jostakin asiasta on jo puhuttu tms., Ei niistä pidä välittää, kaikki kiukuttelevat joskus.

Ihan normaaleja tuntemuksia. Olet ihminen ja tunnet ja sitten vielä se että sisälläsi kasvaa ihmisen alku, ne raskaushormonit. Kun vauva syntyy tulee äitihormonit. 

Ihan luonnollista ja sallittua että kertomasi asiat aiheuttavat pahaa oloa. Vaikeat ja mukavat ajat vaihtelee elämässä, se helpottaa kun tietää että kaikki ikävä on väliaikaista. Voit aina kysyä apua esim. neuvolasta tai seurakunnasta. Paljon onnea tulevasta lapsesta ja valoisia päiviä koko perheellenne!

Kiitos IHANISTA viesteistä kaikille! Ette usko mutta sain näistä ihan valtavasti voimaa! 

Luulen että olen hyvin herkällä mielellä enkä ihan oma itseni, ja se on varmaan aika iso tekijä tässä kun kaikki tuntuu nyt vaikealta. Hankalaan saumaan tuli tuo miehen läheisen kuolemakin. Miehen sukulaiset odottavat että mies tulee paikalle ja ovat itseasiassa antaneet tehtäviä (vastuualueita hoidettavaksi hautajaisissa) toiselle lapsellemme sekä miehelle. Se tuntui myös melko harmittavalta. Tiedän myös ettei mies sano helposti "ei" omalle äidilleen ja ymmärrän kyllä että menetys on suuri perheessä. Minä en haluaisi olla päivääkään yksin tässä vaiheessa enää, joten tosi kurja tilanne ihan kaikkinensa. Sairaala on onneksi lähellä ja taksilla pääsee kyllä.

Pitää nyt kuitenkin yrittää ajatella että tästä ihan oikeasti selvitään kyllä.

Kiitos vielä kommenteista kaikille :)

Ap

Mulla ei ole mitään järkevää sanottavaa. Ainoa apu omassa, vaikeassa raskaudessani oli ajatus siitä, että se päättyy jossain vaiheessa. Toivottavasti pystyt harhauttamaan ajatuksiasi mukaviin juttuihin, niin että loppuaika olisi vähän siedettävämpi.