Lue keskustelun säännöt.
Työelämä ahdistaa
20.12.2010 |
Olen melko vanhalle iälle tehnyt vain pätkätöitä. Tavallaan tykkäsin niistä, sillä tiesi kuitenkin sen jakson joskus päättyvän. Asuntovelkoja yms minulla ei ole, joten epävarmuus taloudellisesti ei haitannut. Tässä hiljattain sain ensimmäisen vakityön. Se ahdistaa minua vaikka pitäisi iloita. Mietin, että sielläkö nyt sitten käyn loppuelämäni ja tätäkö tämä nyt on. Kyseinen työ ei ole maailman kauhein, muttein maailman parhainkaan. Tulevaisuus tuntuu tämän vakityön takia kaamean synkeältä. Pääseehän sieltä pois tietty, mutta aina on helpompi lopettaa ikävä työ määräaikaisuuden päättyessä. Onko kenelläkään muulla tällaista tunnetta?
Kommentit (8)
jos on vakkari.
Määräaikaisuus päättyy kun se päättyy. Jos sen aikana menee hyviä duuneja sivu suun, niin voi voi. Duuni on oltava tyrkyllä juuri silloin, kun ma. päättyy tai jää työttömäksi. Työttömän markkinat taas ovat paljon huonommat.
Jos olet vakisuhteessa, työnhaku on helpompaa: voit valikoida vaan itseäsi aidosti kiinnostavat duunit. Laitat vaikka paikkavahdin MOLiin ja valikoit tarkasti, mihin haet. Näin et hyppää ojasta allikkoon.
Et vaikuta myöskään hakijana epätoivoiselta, vaan aidosti paikasta kiinostuneelta, kun haet sitä vakipaikasta huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ottaisin vakityön riemusta kiljuen...
kun tiedä, miten vaikeaa on työtä löytää. On siis "väärin" ajatella työstä tällä lailla ja kokea siitä stressiä. Sitten löytää sen vakityön, niin onko sekään se paras asia? Saa mahdollisesti kapisen palkan, kun on sidotu työhön 8h + pitkät työmatkat vielä mahdollisesti. Tulee kotiin uupuneena, stressaa tulevaa päivää.
Kaksi vuotta olen ihmetellyt samaa asiaa.
Kerran pätkätyöläinen, aina pätkätyöläinen.
Kaksi vuotta olen ihmetellyt samaa asiaa.
Kerran pätkätyöläinen, aina pätkätyöläinen.
Ehkä sitten ymmärrämme toisiamme. Mutta kuten tuossa aiemmin joku kirjoitti, niin onhan tästä hyvä hakea jotain muuta. Mutta pätkiä ei enää "kehtaa". Vai miten voisi vähentää ylipäänsä töiden määrää ja siirtyä vaikka osa-aikaiseksi vähäeleisesti? Sekin on joskus mielessä käynyt. Minulle riittäisi vähempikin työ tässä elämässä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli tuo tunne kun sain valmistumisen jälkeen ensimmäisen ns. koulutusta vastaavan työpaikan. Ensin olin ihan haltioissani että sain sen, ja sitten iski ahdistus. Tulkitsen sen niin, että olin siihen asti keskittynyt vain miettimään että miten saisin vakituista työtä, ja jotenkin unohtanut ajatella sitä että se työ on sitten tosiaan vakituista sitten kun sen saa, ja sitä on pakko tehdä joka arkipäivä. Se on kuitenkin huomattavasti vähemmän jännittävää kuin se työpaikan hakemisvaihe, varsinkin kun kyseessä ei ollut mikään unelmahomma vaan juuri sellainen ei kauhea, ei kauhean kiva.
Se meni kyllä ohi. Puolen vuoden päästä pääsin astetta parempaan työhön, ei paljon parempaan mutta kuitenkin vähän, ja ahdistus väheni. Muutaman vuoden kuluttua olin jo ihan eri tavalla kiinnostavissa hommissa, ja ahdistus oli vaihtunut innostukseen.
Mä oon tehny aika "vapaita" hommia. Työvuorot olleet lyhyitä 5-6 tuntia ja olen tehnyt abouttirallaa 30h/vko. Työvuoro alkanut 10-12 ja loppunut 16-18. Nyt ahistaa kun pitäis mennä ns oikeisiin töihin kun tästä ei kauheasti makseta, eikä tämän alan tulevaisuus ole valoisa. Kasista neljään suorastaan hirvittää. Pitäis varmaan löytää tulevaisuudessa joku kannattavampi vuorotyö johon kouluttautua..
ottaisin vakityön riemusta kiljuen...