Mies jättää minut aina yksin lasten kanssa, jos lapset ovat kipeinä
Miehelläni on mielestäni huono stressinsietokyky ja aina kun pienet lapsemme sairastuvat ja tulee valvottuja öitä, mies jaksaa max pari päivää ja lähtee sitten mökille, vaikka aina pyydän häntä jäämään hoitamaan lapsiamme yhdessä. Ensin hän raivoaa ne pari päivää ja keksii ties mitä tekosyitä suuttua ja olla vihainen. Ja vaikka en mene hänen provosointeihinsa, hän lähtee silti. Nytkin minulla olisi huomenna päivällä työpaikan joulujuhla ja tänään olisi ollut tärkeitä kokouksia, joihin en päässyt, koska mies lähti mökille lepäämään.
Onko kellään vinkkejä miten miehen saisi kantamaan vastuuta perheestään?
Kommentit (28)
Kun saitte ensimmäisen lapsenne hän oli oikein hoivaava ja osallistuva, mutta kaikki muuttui kun saitte lisää lapsia?
Hän jättää lapset hoitamatta, kun sinä lähdet sinne mökille?
Miehellä on kiva siisti koti, puhtaat vaatteet, ruoka pöydässä ja sitä seksiä? Miksi kukaan ponnistelisi enemmän?
Ei valitettavasti ole provo. Olen täysin toivoton mitä tuollaisen ihmisen kanssa voi tehdä. Ja olen tosissaan yrittänyt hänelle vaikka millä tavoin perustella ettei voi vaan lähteä ja että ei se tunnu varmastikaan sairaista lapsistakaan kivalta. Sain sillä tavoin miehen nyt olemaan yhden lisäyön kotona, mutta koska hän heräsi eilen aamulla huonosti nukutun yön jälkeen herätyskellooni kello 7.30, se oli kuulemma viimeinen väärä tekoni kuinka kehtasin hänet herättää ja hän poistui siitä sitten mökille.
ap
Vierailija kirjoitti:

Menisit töihin ja lakkaisit suoltamasta tätä samaa paskaa joka ainoa päivä. 🤦🏼
Olet tuollaisen miehen ottanut joten sinun pitää tyytyä siihen että hoidat lapsia yksin.
Tätä en ole koskaan ymmärtänyt miksi kumpikin vanhempi pitäisi polttaa kerrallaan loppuun samaan aikaisesti? Vaikka asutaan yhdessä meillä on käytössä vuoroviikko vanhemmuus. Jos esim lapsi sairastuu parillisella viikolla minä jään pois töistä, jne.
Vierailija kirjoitti:
Olet tuollaisen miehen ottanut joten sinun pitää tyytyä siihen että hoidat lapsia yksin.
Ei tullut lapsia tehdessä tai naimisiin mentäessä mieleen, että hän voisi olla tuollainen. Ennen lapsia hän ei lähtenyt yksin mökille ja mielestäni hän on muutenkin nyt muuttunut tämän vuoden aikana sellaiseksi ettei kestä pienintäkään stressiä, lasten leikkiääniä, lasten leluista aiheutuvaa epäjärjestystä tms.
Hän vielä sai to-la joka päivä useamman tunnin lapsivapaata aikaa, jotta ei olisi ollut niin stressaantunut ja sekään ei sitten riittänyt.
ap
Ap, meillä oli sama juttu ja siksi lapsiluku jäi yhteen. Vauvalla oli koliikki ja refluksi ja isompana muut jutut päälle. Aina valvoin yksin ja olin yksin kuin vankina kotona sairaan lapsen kanssa kun miehellä tuli aina " ylitöitä" tai harrastusmenoja. Lapsi on nyt 10 v ja isänsä on ollut yhden päivän pois töistä sairaan lapsen hoitamisen takia. Miehesi ei tule muuttumaan tuo malli opitaan lapsuudessa. Eli hyväksyt asian tai palkkaat hoitajan kotiin miehen piikkiin?
Vierailija kirjoitti:
Tätä en ole koskaan ymmärtänyt miksi kumpikin vanhempi pitäisi polttaa kerrallaan loppuun samaan aikaisesti? Vaikka asutaan yhdessä meillä on käytössä vuoroviikko vanhemmuus. Jos esim lapsi sairastuu parillisella viikolla minä jään pois töistä, jne.
Aloituksesta ymmärsin, että tässä tapauksessa vastuu on kokonaan ap:lla.
Perhe-elämä lakkasi kiinnostelemasta.
Jos eroatte, tuskin tulee lapsia hoitamaan silloinkaan.
Entä jos perustelemisen, keskustelemisen ja tyynenä pysymisen sijaan kilahtaisit oikein kunnollaa?
Ei tuollaista tarvitse katsella. Nyt ilmoitat että hoitovastuu on 50-50 tai sitten nostat kytkintä.
Vaihda lukot sillä aikaa kun mies on mökillä. Sillä siitä pääsee.
Vierailija kirjoitti:
Tätä en ole koskaan ymmärtänyt miksi kumpikin vanhempi pitäisi polttaa kerrallaan loppuun samaan aikaisesti? Vaikka asutaan yhdessä meillä on käytössä vuoroviikko vanhemmuus. Jos esim lapsi sairastuu parillisella viikolla minä jään pois töistä, jne.
Olen miehelleni sanonut, että kun hän lähti, minulla on sitten oikeus olla vastaava aika mökillä (vaikka itse en todellakaan halua mitään sairaita lapsia jättää). Eli jos nyt olen sitten kolme päivää pois kun mies tulee, voin kertoa, että hän palaa siitä kahta kauheammin loppuun ja hänen lepolomansa on nollattu samantien. Siksi yritin miehellekin selittää, että olisi helpompi hoitaa lapsia yhdessä/samana päivänä vuorotellen kuin monta päivää yksin yötä päivää. Nyt en sentään ole itse onneksi kipeä, mutta viimeksi kun mies lähti, olin vielä itsekin tosi kipeä ja se oli kyllä rankkaa sitten valvoa yötä päivää hoitaen sairaita lapsia kun itselläkin oli kova kuume.
ap
AP n miehen tapaiset kaipaa tekoja sanat ja pyynnöt ei auta...eli ap palkkaa hoitaja ja lasku miehelle sinne mökille ja menet sinne joulujuhlaan huomenna,et vain uhkaile. Lapset pärjäävät hoitajan kanssa päivän ja saat siitä voimaa kun näytit ettet ole lapanen. Muualla maailmassa arkipäivää että lapsia hoitaa kotona sairaana ollessa ulkopuolinen hoitaja.
Mies muuttuu aina lapsi vastaiseksi parisuhteen aikana kun nainen tekee lapsia. Tuossa käynyt ihan samalla tavalla. Ero tulee jossain vaiheessa koska lapset rajoittaa miehen omia harrastuksia ja tekemistä. Vain todella hyvä ja henkisesti vahva mies kestää lapsi arkea eikä miehesi ole vahva.
Vierailija kirjoitti:
AP n miehen tapaiset kaipaa tekoja sanat ja pyynnöt ei auta...eli ap palkkaa hoitaja ja lasku miehelle sinne mökille ja menet sinne joulujuhlaan huomenna,et vain uhkaile. Lapset pärjäävät hoitajan kanssa päivän ja saat siitä voimaa kun näytit ettet ole lapanen. Muualla maailmassa arkipäivää että lapsia hoitaa kotona sairaana ollessa ulkopuolinen hoitaja.
Tämä. Näytät että miestä ei tarvita, senkun on mökillä tai missä vaan. Mutta et uhriudu itse vaan keksit ratkaisuja. Hyvä harjoitus eroa varten muutenkin.
Meillä mies jätti minut ja lapsen kaksin kun olimme pahassa koronassa. En päässyt sängystä ylös enää olin tosi huonossa kunnossa. Lapsella myös kiva kuume. Lämmitti itselleen hodareita mikrossa ja sain komennettua että joi mehua. Mies lähti töihin vaikka oli etätyömahdollisuus ei kuulemma voinut keskittyä kotona kun olimme sairaana. Kun tuli töistä myöhään lähti salille.
Kiitos ajatuksista, mutta lapset vielä pieniä ja joutuvat jo olemaan useamman päivän isästään erossa niin olisi kurjaa laittaa heidät vielä päiväksi vieraan hoitoon. Mutta muuten tuo olisi kyllä oikea tapa toimia miehen suhteen.
ap
Ei tuommonen oo mies