Lue keskustelun säännöt.
Miten reagoisit, jos läheisesi kertoisi olevansa autisti?
04.12.2023 |
Sain hetki sitten autismidiagnoosin, mutta siitä kertominen läheisille pelottaa. En haluaisi, että se muuttaisi läheisten käsitystä siitä kuka olen. Koska kyseessä on kuitenkin diagnoosi, josta moni ei tiedä paljon, en ole varma kannattaisiko asia pitää ainoastaan omana tietona. Samalla en ole valmis kertomaan asiasta laajemmalle tuttavapiirille, jonka takia pelkään sitä, että tästä juoruiltaisiin lopulta selkäni takana.
Jos täällä on muita autisteja, niin kuinka te olette toimineet? Oletteko avoimia diagnoosista?
Tai jos teillä ei ole diagnoosia, niin miten reagoisitte, jos läheinen kertoisi siitä?
Kommentit (16)
Eipä tuo autismi mitään vaikuttaisi. Luultavasti iso osa ihmisistä olisi kirjolla jos ne alettaisiin kunnolla tutkimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on oikea diagnoosi, ottaisin sen vakavasti ja suhtautuisin siihen myönteisesti. Vihamielisesti suhtautuisin ainoastaan Instagram-stoorien perusteella tehtyihin itsediagnooseihin.
Jos et halua asian olevan julkista tietoa, älä kerro siitä kenellekään. Tiedon kulkua et lopulta voi estää.
Ystävä sai asperger diagnoosin parikymppisenä. Ei vaikuttanut mitenkään koska sama ihminen hän on edelleen.
Sanoisin varmaan, että jaa enpä ole huomannut mitään. Toisaalta tarviiko tuollaista edes kertoa?
No hehän tuntevat sinut jo. En tarkoita veetuilla, mutta kyllä autisti on aina vähän erikoinen. Luultavasti ihmisten on helpompi ymmärtää sitä, kun dg on tiedossa. Kukaan tuskin tulee reagoimaan tyyliin että enpä olisi uskonut.
Olen opettaja ja se kirjolla oleminen on ihan ilmeistä, oli oppilaalla dg tai ei. Valitettavasti kaikki huoltajat eivät sitä lapselle hommaa, mikä haittaa tuen saamista ja itsetuntemuksen lisäämistä.
Diagnoosi ei tee kenestäkään autistia, vaan se autismi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei hetkauttaisi minua. Itse asiassa parin kaverin kohdalla ajattelisin, että tätä olen aina epäillytkin. Rakkaita ovat, autisteja tai ei.
Vierailija kirjoitti:
No hehän tuntevat sinut jo. En tarkoita veetuilla, mutta kyllä autisti on aina vähän erikoinen. Luultavasti ihmisten on helpompi ymmärtää sitä, kun dg on tiedossa. Kukaan tuskin tulee reagoimaan tyyliin että enpä olisi uskonut.
Olen opettaja ja se kirjolla oleminen on ihan ilmeistä, oli oppilaalla dg tai ei. Valitettavasti kaikki huoltajat eivät sitä lapselle hommaa, mikä haittaa tuen saamista ja itsetuntemuksen lisäämistä.
Diagnoosi ei tee kenestäkään autistia, vaan se autismi.
Paitsi etteivät oikein tunne, kun olen peitellyt piirteitäni koko ikäni. Uupumisten kierteen saisi kai loppumaan sillä, että peittelyn lopettaisi, mutta se tarkoittaisi muutosta käytöksessä, jonka muut varmasti huomaisivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mitenkään. Tai korkeintaan niin, että "niin olin ajatellutkin". Kuten ope aiemmin kirjoitti, on se varsin ilmeistä oli dg tai ei.
T. Toinen ope
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No hehän tuntevat sinut jo. En tarkoita veetuilla, mutta kyllä autisti on aina vähän erikoinen. Luultavasti ihmisten on helpompi ymmärtää sitä, kun dg on tiedossa. Kukaan tuskin tulee reagoimaan tyyliin että enpä olisi uskonut.
Olen opettaja ja se kirjolla oleminen on ihan ilmeistä, oli oppilaalla dg tai ei. Valitettavasti kaikki huoltajat eivät sitä lapselle hommaa, mikä haittaa tuen saamista ja itsetuntemuksen lisäämistä.
Diagnoosi ei tee kenestäkään autistia, vaan se autismi.
Paitsi etteivät oikein tunne, kun olen peitellyt piirteitäni koko ikäni. Uupumisten kierteen saisi kai loppumaan sillä, että peittelyn lopettaisi, mutta se tarkoittaisi muutosta käytöksessä, jonka muut varmasti huomaisivat.
Ehkäpä näinkin, mutta eikö tuo, mitä kirjoitit, todista, että kertominen on ainoa kestävä ratkaisu? Joten siinä mielessä pohdinta on turhaa. Totuudella pitää mennä, muu ei johda mihinkään hyvään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En mitenkään. Tai korkeintaan niin, että "niin olin ajatellutkin". Kuten ope aiemmin kirjoitti, on se varsin ilmeistä oli dg tai ei.
T. Toinen ope
Tämä on aika yksipuolinen näkemys autismista. Osaan itse toimia sosiaalisissa tilanteissa melko "normaalisti", mutta kuormitun niistä aivan valtavasti. Tämän takia kukaan ei kouluaikoina osannut tunnistaa autismiani, ja siksi päädyin loputtomaan burnout-kierteeseen. Ei siis pidä paikkaansa, että se olisi aina niin ilmeistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mitenkään. Tai korkeintaan niin, että "niin olin ajatellutkin". Kuten ope aiemmin kirjoitti, on se varsin ilmeistä oli dg tai ei.
T. Toinen ope
Tämä on aika yksipuolinen näkemys autismista. Osaan itse toimia sosiaalisissa tilanteissa melko "normaalisti", mutta kuormitun niistä aivan valtavasti. Tämän takia kukaan ei kouluaikoina osannut tunnistaa autismiani, ja siksi päädyin loputtomaan burnout-kierteeseen. Ei siis pidä paikkaansa, että se olisi aina niin ilmeistä.
Ei välttämättä todellakaan pidä paikkaansa, että kukaan ei tunnistanut autismiasi. Kokenut opettaja kyllä usein tunnistaa, vaikka esimerkiksi hyvin pärjäävillä tytöillä ei yleensä ole diagnoosia. Se on tavallista. Mutta luuletko, että joku aineenopettaja rupeaa soittelemaan kotiin, että tämä teidän hyvin käyttäytyvä, kiitettäviä arvosanoja napsiva lapsenne, jolla on kavereita ja harrastuksia, on autisti? Meillä on vähän enemmän itsesuojeluvaistoa. Kas kun pitäisi olla jokin "syy" lähteä kyselemään. Jos kaikki menee koulussa "hyvin", niin siinä ope päätyy helposti hyvin hankalaan saumaan. Me emme esimerkiksi muka suvaitse ja ymmärrä erilaisuutta ja haluamme leimata oppilaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin, että kiva kun sait diagnoosin.
En nyt tiedä, miten paljoa voi peitellä piirteitään. Tai no jos nyt on ihan puusilmäisiä läheisiä, niin ok. Mutta tosiaan monet opettajat älyää, samoin esim. minä, varhaiskasvatuksessa ja vammaispuolella työskentelevä sosionomi. Itse asiassa esim. puolisoni poika sai diagnoosin 12-vuotiaana, ja itse olin vaan, että no tiesin tuon jo vuosia sitten, vaikka en tavannutkaan lasta kuin pari kertaa vuodessa (ja se on toinen juttu se). Olen miehellenikin sanonut, että hän ei ehkä ihan diagnoosia saisi, mutta on niiiin vahvoja Asperger-piirteitä herralla, että tietää kyllä kenen poika tämä nyt 16-vuotias nuoriherra on.
Ja autismi ei ole vamma. Se on piirre.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä suosittelen ihan täyttä avoimuutta vaan (toki mun omaan autismiin kuuluu just sellainen piirre olla turhankin avoin asioista, joista ei kai aina ois sosiaalisesti hyväksyttyä olla niin avoin). Jos jotkut ei meinaa hyväksyä sua autistina, niin mitä väliä sellaisten pöljien mielipiteellä tai hyväksynnällä on sulle? Eikö oo vaan parempikin saada selville, jos jotkut ihmiset on sellaisia?
Toki mun näkökulma on nyt autistin näkökulma asiaan, eikä siis sinänsä vastaa sun asettamaan kysymykseen.
Itse sain diagnoosini vasta keski-ikäisenä, ja koko lähipiiri on ottanut sen tosi positiivisesti vastaan. Pystytään nykyään ymmärtämään toisiamme paremmin kuin koskaan.
Olen tosin itsekin vielä ihan vaiheessa sen kanssa, pitäisikö maskaamista vähentää, ja jos, niin miten.
Itsellä ei ole diagnoosia, mutta parilla työkaverilla on. Asian kuuleminen ei vaikuttanut mitenkään siihen miten heihin suhtaudun.