Kysymys työnantajalle/yrittäjälle?
Työnantajani on vuosi etsinyt hyvää työntekijää ja kun palvelu on ulkoistettu, he eivät pääse edes itse henkilöä valitsemaan.
Tekijät ovat olleet katastrofaalisen heikkoja (luultavasti tukityöllistettyjä).
Nyt ovat vihdoin saaneet todella hyvän tekijän ja sekä tekijä, että työnantaja haluaisi, että työsuhde jatkuu mahdollisimman pitkään.
Työ on kuitenkin osa-aikainen, joten tekijä on velvoitettu hakemaan toista työtä.
Jos tekijä sattuisi saamaan uuden työn, työantajan painajainen jatkuisi, koska töihin on juuri tuon osa-aikaisuuden takia vaikea saada kunnollista tekijää, kun palkka on niin pieni, ettei sillä saa töihin ketään "normaaleja kanavia pitkin".
Olisi mielenkiintoista kuulla, miten työnantajat/yrittäjät tällaiseen suhtautuvat?