Miksi silmienvärini on vaihtunut lapsuuden sinisestä ihan ruskeaksi?
Vihreiden silmien kautta.
Lapsena minulla oli syntyessäni ruskeat silmät, lapsena tummansiniset, kouluikäisenä ja teininä vihreät ja nyt vasta aikuisena ruskeat.
Kommentit (4)
Juu tiedän että ruskea on rinä dominoiva, mutta ihmettelenkin sitä että miksi vasta aikuisena silmieni väri on ollut selkeästi ruskea.
Käytätkö ripsiseerumia? Harkitsin vastikään sellaisen ostamista, mutta luin haittavaikutuksista ja yhden ainesosan muuttavan pahimmillaan iiriksen väriä, esimerkkinä kerrottiin juuri sinisestä ruskeaan. Itselläni vihreät silmät ja aina tykännyt juuri vihreistä, joten seerumi sai jäädä. 😅
Näin erään ihmisen jolla "vanhana" muuttui väri ruskeasta haalean siniseksi ja muutos oli edelleen käynnissä. Oli kumpaakin osa. Olin yllättynyt.
Ruskea on dominoiva geeni. Eli vanhemmillasi tai isovanhemmillasi on ollut ruskeat silmät. Jos näkö muuttuu, käy lääkärissä.