Miksi vain yksi lapsi?

olen ihan samaa mieltä. Ainoa syy mitä toisen lapsen hankkimiseen olisi on että lapsista olis seuraa toisilleen ja ne leikkis keskenään. Mutta eihän sekään ole varmaa että ne leikkis keskenään. Varsinkin jos tulisi eri sukupuolta. Ja sisarukset myös riitelee paljon ja kilpailee vanhempien huomiosta.

-monilapsisten perheitten äitien unenpuute/väsymys/hermojen kireys on säikäyttänyt, olen miettinyt haluanko sellaista, kun yhden kanssa on niin helppoa



*itsekäs syy, haluatko SINÄ sellaista (ja kaikilla ei todellakaan ole tuollaista, ja jos on, niin parin vuoden ajan jos lapset huonoja nukkujia tmv.)



-kotona on rauhallista ja siistiä kun vain yksi lapsi, olen koti-ihminen ja haluan viihtyä kotonani



*Ei kaksi lasta sotke sen enempää kuin yksi. SINÄ haluat viihtyä rauhallisessa ja siistissä kodissa, ehkä se lapsi kaipaisi sinne enemmän elämää?



-yhdelle voin tarjota kaiken, huomiota, hoivaa, hellyyttä, materiaa jne.





*vajavainen on sydän jos siinä ei riitä rakkautta kun yhdelle lapselle. Kaksi lasta ei ole sen "vaikeampi" urakka kun yksi lapsi, ei tule paljoa kalliimmaksi, varsinkin kun miettii paljon iloa siitä lapsesta saa!



-jos tulee ero, yhden lapsen kanssa pärjään paremmin



*SINÄ pärjäät paremmin, ehkä se lapsi kaipaisi rinnalleen sisarusta kenen kanssa jutella pahasta olosta/vanhempin mahdollisista riidoista jne.



-pää räjähtäis jos ois pieniä monta, tai tappelevia kersoja...



*lapset voi tehdä isommalla ikäerolla, ei tarvitse joka vuosi tehdä uutta putkeen... Ja lapset eivät tappele normaalisti, toki pientä kinaa välillä, mutta suurin osa ajasta normaalia rauhallista elämää. SINÄ et halua tappelevia kersoja, lapsesi ehkä kaipaa siskoa/veljeä.



-seuran vuoksi en toista tee, oishan se nyt väärin sitä toista lastakin kohtaan...



*Tästä lapsesi varmaan kiittää kun vanhemmat kuolleet ja ei ketään kenen kanssa puhua lapsuudesta kuten vain sisaruksen kanssa voi puhua. Samoin huoli teistä pärjäättekö kotona vanhoina kun dementia alkaa vaivata jne. Ehkä olisi helpompaa kun olisi sisarus kenen kanssa jakaa huonokuntoisen vanhemman hoito, tekee pahaa oma läheinen dumpata vanhainkotiin missä parin päivän välein joku ehkä muistaa vaipat vaihtaa.



-jos olisi monta lasta ja niiden kaverit kotona, en kestäis - yhdellä lapsella saa olla kaveri kylässä vaikka koko ajan



*Lapsellasiko ei koskaan ole kun yksi kaveri käymässä samaan aikaan? No hyvä että SINÄ saat olla rauhassa, hyvähän se on että se _yksi_ kaveri saa tulla, saat sinäkin enemmän omaa aikaa kun lapsi leikkii huoneessaan ja sinä saat olla olohuoneessa rauhassa.



-synnyttäminen on niin syvältä...



*Elämässä pitää yleensä hieman kärsiä (tavalla tai toisella) että saavuttaa jotain tai saa jotain kivaa. Mutta SINÄ et enää jaksa synnytystä...



Minusta olet itsekäs, yleensä äidit osaavat ajatella vähän omaa napaansa kauemmas.

Minusta olet itsekäs, yleensä äidit osaavat ajatella vähän omaa napaansa kauemmas.

Ihmisen pitää rakastaa ensin itseään jotta voi rakastaa muita. Jos äiti voi hyvin ja rakastaa elämäänsä yhden lapsen kanssa hän voi antaa lapselleen paljon enemmän rakkautta kuin silloin jos uhraa itsensä ja hankkii usean lapsen vaikka sydämessään haluaisi vain yhden.

meidän 5-vuotias heräilee öisin

tässä sitä taas valvotaan

olimme molemmat kuolla synnytykseen, sekä minä että lapsi... mutta pitäähän elämssä hieman kärsiä...



Ei ole ollenkaan sanottua, että sisarukset olisivat seuraksi toisileen, tästäkin omakohtaista kokemusta.



Onko parempi että olen hyvä äiti yhdelle, rakastetulle lapselle, kuin että teen vastentehtoisesti toisen lapsen, enkä jaksa paneutua enää kummankaan hyvinvointiin täysillä? Hmm...



Kaikilla ei ole sellaista miestä, joka osallistuisi perhe-elämään täysillä. Siksi erokin on meillä erittäin paljon mahdollinen. Olen jo nyt periaatteessa yh.



Ap

lasta, ja lapset jäisivät orvoiksi, sinä et heitä voisi ottaa luoksesi asumaan kun et jaksa rakastaa muita kun sitä ainokaistasi? Ymmärrän ettei tarvitse mitään suurperhettä hankkia jos sellainen ei kiinnosta, mutta olen niin paljon iloa saanut omasta siskostani ja vejestäni, että en olisi pystynyt tekemään lapselleni sitä että olisi ´joutunut elämään ilman sisarusta. Jos en olisi toista lasta saanut, olisin adoptoinut, niin tärkeä minusta sisarus lapselle on. Ja mikään ei ole hienompaa kun seurata lasteni välistä yhteyttä, mikä näyttää olevan yhtä hyvä kun minulla ja siskollani ja veljelläni pieni oli (ja on edelleen!) Mutta jokainen haluaa lapselleen parasta, minusta sisarus on niin hieno ja iso asia, että sellaisen lapselleni halusin :)

mutta 1. ja 2. viestisi välillä on ristiriitoja. Elät huonossa suhteessa, mies ei osallistu ja meinasit kuolla synnytykseen. Nuo asiat taitavat olla ne oikeat syyt miksi et enempää lapsia halua? Mutta jos sinulla olisi hyvä suhde ja synnytys olisi mennyt ok niin luultavasti tahtoisit lisää lapsia? Nyt koitat perustella sitä miksi istut savussa sen sijaan että koittaisit miettiä mistä savu tulee.

mutta aika meni liian nopeasti.

Sanoinhan jo 1. vietissä, että synnytys on mielestäni syvältä. Tarviiko sitä sen kummemmin selitellä. Kuitenkin, jos vauvakuume vaivaisi, en epäröisi synnyttää.



Mainitsin myös, että jos ero tulee on helpompaa yhden lapsen kanssa. Tuskin vakaasti naimisissa oleva varautuisi tuollaiseen.



Lapsellani on hyvä isä, ei juo tms. ja tekee kovasti töitä, mutta... Hoitaisin kaksi lasta 95 % yksin.



Ja tuolle yhdelle vielä: kyllä, olen mukavuudenhaluinen ja haluan ottaa rennosti kotona, mutta lapsella saa kavereita olla vaikka kymmenen kerrallaan. Yökavereita saa tulla ihan milloin vaan ja kaverit pääsee myös reissuihin mukaamme:)



Ap

niinkuin se vaivaa minuakin - siis se että lapsella ei ole sisaruksia.

terv. toinen yhden lapsen äiti

Olen ainoa lapsi. Myös mieheni on perheensä ainokainen. Meillä on yksi tytär, emmekä aio hankkia enempää lapsia, vaikka olenkin lapsirakas. Onko tämä itsekäs valinta? Joidenkin mielestä näin voi olla, mutta samalla voi kysyä, eivätkö kaikki omaa elämää koskevat päätökset ole jollakin tavalla itsekkäitä. Jokaisella valinnalla on seuraukset. Esimerkiksi, päätös jäädäkö kotiin hoitamaan lapsia vai luodako uraa. Mielestäni olen parempi äiti lapselleni, jos oma elämäni on kunnossa. Ei äidin tarvitse uhrata onnellisuuttaan lasten onnellisuuden eteen. Tälläinen martyyri ajattelu on vanhanaikaista. Yhden lapsen äitinä minulla on hyvin aikaa lapselleni, mutta ehdin myös tehdä muita asioita elämässäni. En ole vain äiti, vaan myös vaimo, nainen, työtoveri, ystävä. Se että minulla on aikaa myös miehelleni tarkoittaa sitä että avioliittoni on kunnossa, mikä on myös lapseni etu. Todennäköisyys että hän kasvaisi aikuiseksi ilman isän läsnäoloa on näin ollen pienempi. Jos minulla olisi esimerkiksi kolme lasta, olisin varmasti useammin uupunut, väsynyt, kiukkuinen. Olen seurannut ison perheen elämää oman äitini kautta, häellä kun on seitsämän sisarta. Elämä perheen ainoana lapsena on erilaista, mutta ei missään nimessä sen huonompaa tai parempaa kuin niissä perheissä, joissa on paljon lapsia. Sisarukset ovat varmasti suuri rikkaus, mutta ei välttämättömyys.

Olen ainoa lapsi. Myös mieheni on perheensä ainokainen. Meillä on yksi tytär, emmekä aio hankkia enempää lapsia, vaikka olenkin lapsirakas. Onko tämä itsekäs valinta? Joidenkin mielestä näin voi olla, mutta samalla voi kysyä, eivätkö kaikki omaa elämää koskevat päätökset ole jollakin tavalla itsekkäitä. Jokaisella valinnalla on seuraukset. Esimerkiksi, päätös jäädäkö kotiin hoitamaan lapsia vai luodako uraa. Mielestäni olen parempi äiti lapselleni, jos oma elämäni on kunnossa. Ei äidin tarvitse uhrata onnellisuuttaan lasten onnellisuuden eteen. Tälläinen martyyri ajattelu on vanhanaikaista. Yhden lapsen äitinä minulla on hyvin aikaa lapselleni, mutta ehdin myös tehdä muita asioita elämässäni. En ole vain äiti, vaan myös vaimo, nainen, työtoveri, ystävä. Se että minulla on aikaa myös miehelleni tarkoittaa sitä että avioliittoni on kunnossa, mikä on myös lapseni etu. Todennäköisyys että hän kasvaisi aikuiseksi ilman isän läsnäoloa on näin ollen pienempi. Jos minulla olisi esimerkiksi kolme lasta, olisin varmasti useammin uupunut, väsynyt, kiukkuinen. Olen seurannut ison perheen elämää oman äitini kautta, häellä kun on seitsämän sisarta. Elämä perheen ainoana lapsena on erilaista, mutta ei missään nimessä sen huonompaa tai parempaa kuin niissä perheissä, joissa on paljon lapsia. Sisarukset ovat varmasti suuri rikkaus, mutta ei välttämättömyys.

Meillä vielä lisäksi se tilanne, että ollaan aika nuorena jouduttu huolehtimaan myös vanhemmistamme eli isovanhemmat ei ole meille mitään lastenhoitajia, joille voi koskaan laittaa lapset yökylään. Tähän kaikkeen en vain yksinkertaisesti jaksa enää toista lasta, ei olisi lapsenkaan etu, että äiti on koko ajan väsynyt ja kireä.

Mulla on ihana ja osallistuva mies, joka tekee kotona paljon, hänkin on samoilla linjoilla.