Neuvoja aran lapsen tukemiseen?

Pelkää muita lapsia kuollakseen, oli pakko ottaa pois päivähoidosta kun ei uskaltanut edes nukkua siellä.



Kotona poika on tosi reipas ja aikuisten seurassa iloinen ja sosiaalinen. mutta lapsiseura pelottaa edelleen.



Poika tykkäisi periaatteessa kavereista ja puhuu paljon esim. pihakavereista, mutta sitten kun mennään sinne pihalle, niin on kauhusta jäykkänä jos joku lähestyy...



Kyllä tää taitaa vaan olla luonteenpiirre, en usko että on kokenut mitään kovin traumaattista.

Jos tuli kavereita kylään, niin vasta parin tunnin jälkeen alkoi leikkimään muiden kanssa. On vain luonteeltaan ujo. En ole tehnyt asiasta suurta numeroa, kaikki me olemme erilaisia. Eskariin meneminen oli yhtä tuskaa, mutta parin viikon päästä alkoi sujumaan ihan ok:sti. Ekalla luokalla reipastui aivan hirveästi ja nyt ei ole ujo kuin todella harvoissa tilanteissa. Mä olen tyytyväinen, että pystyin olemaan hänen kanssaan kotona, koska kärsimystähän siitä hoitoon viemisestä olis tullut.

kaverin kanssa olisi sitten hauskempi mennä kerhoonkin.



meillä poika oli tuollainen hitaasti lämpenevä, mutta nykyisin on oikein reipas nuori mies.'



Ujo ja arka saa olla mutta kyllä lapset kuitenkin haluavat leikkiä toisten lasten kanssa vaikka alussa on vaikeaa. Ainakaan ei saa pakottaa, pikku hiljaa.

Jotain tällaista toivoinkin! Täytyy alkaa järjestää noita leikkikavereita.



On niin vaikea katsella vierestä, kun näkee että toinen haluaisi kovasti leikkiä ja touhuta muiden kanssa, mutta ei vaan uskalla. Kerhossa oli lapsen kertoman mukaan mukavia hartaus ja askarteluhetket. Muuten ei kuulemma ollut oikein tekemistä eikä kavereita.



ap

ja ottaisit itse ohjataksesi lapsia vaikka niin että kun leikkikaveri tulee, ei tehdä mitään suurta numeroa siitä että nyt kaikki esittäytyy jne., vaan ruvetaan samantien askartelemaan tai vaikka leipomaan yhdessä, ja jos oma lapsesi ei meinaa uskaltaa puhuakaan sille vieraalle, niin kyselet itse heiltä molemmilta vaikka että mikäs siitä tulee tai keksittäisiinkö me tässä joku satu, ja jokainen saa keksiä vuorotellen pätkiä satuun, "Olipa kerran kauan kauan sitten" "yksi prinsessa" "ja prinsessan prinssi" "joka asui linnassa"... Varmasti se että samoja lapsia käy ja mieluusti pitkän aikaa vielä ja niin että äiti on aluksi tukena eikä tarvitse yksin kohdata niitä vieraita, auttaa rentoutumaan, ja kun on jää murrettu niin onnistuu ne leikitkin ja lapsi tulee oppineeksi vuorovaikutusta sillä tavoin.



Niin ja jos lapselle ne sosiaaliset tilanteet on vaikeita, niitä voi harjoitella vaikka roolileikeillä tai nukeilla, niin että tää nukke tulee kylään ja sanoo että heippa, mitäs se nukke vastaa, ja sitten nää menis leikkimään, mitäs leikkiä se ehdottais...

Meillä on 4v 2kk ikäinen arka tyttö. Tyttö on kotihoidossa vuodenikäisen veljen kanssa. Kerhossa olen yrittänyt kuljettaa elokuusta lähtien, mutta jää sinne vain jos olen paikalla ainakin 30 minuuttia alusta. Usein ovat joutuneet soittamaan kesken hakemaan. Nyt sitten sovittiin, että ei mene enää kerhoon, alkoi olla aina huolissaan koska pitää mennä jne. Tuntuu, että on nyt vähän helpottunut tytön olo.

Muskarissa käy kerran viikossa. Asutaan sen verran syrjässä, että naapurin lapsia ei ole. Tyttö on paljon yksin, kuulemma miettii asioita. Jos tulee lapsia kylään ei useinkaan ala leikkiä muiden kanssa.

Tyttö sairasti ja oli kipeä todella paljon, kunnes täytti 2. Olenkin miettinyt, että voiko sellaisesta jäädä "trauma" lapselle? Vai onko tämä vain luonteenpiirre? Välillä epäilen tytön olevan jopa vähän masentunut :(

Onko muilla samanlaisia lapsia?

Oliko lapsesi pienenä päiväkodissa? Arkuus ja pelokkuus kertoo usein vaikeista tunteista samankaltaisissa tilanteissa jota on ehkä kokenut silloin kun todella pieni ja avuton.