Oon ihan maassa, haluan luovuttaa

En jaksa enää tätä jatkuvaa selviytymistä. Mitään muuta en jaksa tehdä ku rypeä itsesäälissä ja oon siinäki surkea. Soitin kerran johonki mielenterveyspuhelimeen, ja sieltäki ohjeet ja apu oli sellaista liibalaabaa. Tännekki kirjoitan vaan kun ei ketään kuitenka kiinnosta, tai en kehtaa olla niin säälittävä kellekkä tutuille. Eilen yritin 5 kaverille kirjoitella ja päästä vaikka kahville, ei ne tiedä mun oloista, muutako että sairastan kyl vakavaa masennusta. Ei ketää kiinnostanu. Osa ei oo vieläkä ees vastannu. Ihan sama. Pitäkööt tunkkinsa. Olisin vain kaivannut muuta ajateltavaa, kun aina kuuntelen heidän murheita. Kaikki asiat mitä mun elämässä on muistuttaa mua vaan siitä miten surkea olen, en jaksa mitään. Huono äiti olen, eläinten hoito, parisuhde, mun fyysinen kunto, mielenterveys, talous.. Kaikki päin prsttä eikä toivoa ole näkyvissä. Puskenu eteenpäin väkisin vaan monta vuotta koska en ole halunnu satuttaa muita. Jossain se raja tulee vastaan siinäkin, et kauanko toisten takia jaksaa, vaikka itse on niin uupunu ettei sängystä pääsis.. Nii.