Toisten vähättely
Minulla diagnosoitiin lymfooma tuossa joku aika sitten ja siitä lähtien olen vaan saanut kuulla miten mitätön pikku syöpä se on, kyllähän nyt kaikki siitä paranee. Tuntuu väärältä olla huolissaan, en enää viitsi kenenkään kanssa asiasta edes jutella. On tullut olo, että kunhan hoidot alkaa, on pakko vaan purra hammasta ja hoitaa työt ja perhe ja koti siinä sivulla yhtä tarmokkaasti kun aina, koska eihän tämä nyt mitään ole.
Ettehän vähättele ystävienne sairauksia, ette voi tietää miten kova paikka pienikin asia sille toiselle voi olla.
Kommentit (9)
Minulla taas on ollut asenne, että tulee olemaan vaikea vuosi tai kauemmin, mutta en ala valittamaan siitä läheisilleni. Joskus sanon kyllä suoraan, että olkaa tyytyväisiä kun olette terveitä, tai en nyt jaksa, tai jos tietäisitte, niin ihmettelisitte, että miksi en ole valittanut. Jotenkin olen varma, että moni muu olisi valittanut.
Hetki ja päivä kerrallaan. Hyvä tulee. Sitkeyttä. Yritän silti nauttia elämässäni niistä pienistä asioista, jotka onnistuvat.
Te moniongelmaiset luuserit olette ansainneet kaiken minkä saatte.
Olen pahoillani, että joudut kuuntelemaan tuollaista. Ei ole asiallista, mutta valitettavan yleistä. Pahimmillaan perhekään ei ymmärrä syöpäpotilaan väsymystä, vaan moititaan laiskaksi ym. Ehkä se on vain tapa jolla ne muut suojaavat itseään tilanteen vakavuudelta?
Anna itsellesi tilaa olla myös peloissasi, väsynyt ja rikki. Ole lempeä itsellesi.
Ehkei pitäisi sanoa, mutta ystäväni kuoli tuohon. Se ei ole harmiton pikku sairaus, vaikka paranemisennuste onkin hyvä.
Vierailija wrote:

Lässyn lässyn lää.
Kyllä siinä nyt vähän vähättelyn tarve tulee kun toinen aivan suorastaan koomiseen tyyliin säälii itseään kun kyse on jostain flunssasta.
Voihan siinä aikomuksena olla myös tsemppaus, mutta se tuntuu sinusta pahalta kohdassa, jossa kaipaisit myötätuntoa.
Vai oikein lYmFooMa. Hui!
Unohdit tällä kertaa ”ylisukupolviset traumat”😆
Meidän suvussa on vikaa, että ihmiset vähättelee muita ja se periytyy sukupolvelta toiselle kasvatuksen kautta. Mulla ei ole samaa vikaa, mutta tiedän noita toisten vähättelijöitä jo kolmessa sukupolvessa.