Miksi vakuutusyhtiöt huijaavat ihmisiä?
Mainostavat että kaikki järjestyy ja toinen yhtiö mainostaa että samalla puolella.
Tosipaikan tullen vakuutusyhtiöstä saa tapella korvauksista. Tämä nähty ja itse koettu.
Vakuutusyhtiö antaa liian ruusuisen kuvan toiminnastaan ja todellisuudessa haluavat vain ihmisten rahat ja korvauksista saat tapella oikeudessa saakka. Itsellä asia käsittelyssä vakuutusoikeudessa ja finessä. Taustalla työtapaturma jonka seurauksena pysyvä vammautuminen ja neuropaattinen kipu. Lääkäri diagnisoinut crps. Reilu 5 vuotta tapaturmasta vieläkin asia kesken vakuutusyhtiön osalta. Työeläkeyhtiö myöntänyt työkyvyttömyyseläkkeen toistaiseksi. Pitkää pinnaa vaatii ja päättäväisyyttä kun vakuutusyhtiö vastapuolena.
Kommentit (17)
Koti- ja kiinteistövakuutusten korvaukset toimivat pääsääntöisesti kuin junan vessa!
Koiravakuutus hoitokulu- ja henkivakuutuksineen ja kotivakuutus toiminut ihan hyvin itsellä. Ehkä nuo pysyvän työkyvyttömyyden vakuutukset on sellaisia joista on hankalinta saada rahoja koska tulevat niin kalliiksi vakuutusyhtiöille.
Vastakysymyksenä, miksi ihmiset huijaavat vakuutusyhtiöitä? Kummasti pari vuotta vanhat puhelimet tai naarmuuntuneet silmälasit joutuu "onnettomuuteen" kun olisi aika vaihtaa uudempaan.
Mun kokemukseni perusteella vakuutusyhtiöt ovat aina korvanneet tapahtuneet vahingot ilman mitään mutinoita. Ei valittamista Ifin tai LähiTapiolan osalta. Sieltä on saanut auton hinaukset, on korvattu muutossa hajonneita tavaroita, maksettu vauriokartoituksen paikan päällä tehneen henkilön kulut jne. Ja korvauspäätös on käytännössä tullut lähes aina heti vahingon ilmoittamisen yhteydessä.
Vierailija kirjoitti:
Koti- ja kiinteistövakuutusten korvaukset toimivat pääsääntöisesti kuin junan vessa!
Miten se junan vessa toimii?
Yleisin ongelma on se ettei olla luettu niitä sopimusehtoja.

Samat kokemukset LähiTapiolan osalta. Mutta kokeilepa Pohjolaa. Se ei jumlauŧa korvaa mitään, vaan aina löytyy syy olla korvaamatta.

Vanha sanonta. Kakka pökäleet tipahti silloin kirjaimellisesti suoraan raiteille.
Vierailija kirjoitti:
Yleisin ongelma on se ettei olla luettu niitä sopimusehtoja.[/quote
Taustalla työtapaturma ja kyseessä työnantajan vakuutus joka pakollinen isoimmissa yrityksissä. Muistaakseni yli 10 hengen yrityksessä pakollinen.AP
Miksi ihmiset huijaavat vakuutusyhtiöitä?
Asun vuokralla ok-talossa. ei ole muuta kuin pakollinen liikennevakuutus. on turha vakuuttaa esim. itseään tai
irtaimistoa. Kaikesta on tietysti oltava kuitti. Laskevat ikävähennyksen joten vanhemmasta esineestä ei saa
juuri mitään. sitten on vielä omavastuu. Tapaturmavakuutus ei yleensä korvaa koska niillä on omalääkäri joka
toimii täysin mielivaltaisesti. palo- ja liikennevakuutukset pitää olla mutta kaikki muut ovat turhia. Avatkaa säästötili
ja laittakaa sinne rahaa joka kuukausi. Vakuutuspetos on tietenkin rikos. Muistan kun aikaa sitten tuli telkkarista
kun eräällä kolarikorjaamolla ennen vahinkotarkastajan tuloa lyötiin kumivasaralla vaurioita suuremmiksi, että
saivat enemmän töitä ja rahaa. Jäivät kiikkiin kun oli kolaripaikalta otettu kuvia. Onnistuivat asentamaan kameran
korjaamoon. Huvitti katsoa kuinka äijä paasasi kolariautoa.
Mutta kyllä se niin on, että vakuutusyhtiöiden toiminta menee niin että "Anna meille rahasi, me pidämme ne."
Vierailija kirjoitti:
Koti- ja kiinteistövakuutusten korvaukset toimivat pääsääntöisesti kuin junan vessa!
Kyllähän aina kaikki pienet korvataan silmää räpäyttämättä. Mutta kun tulee vähän isompi vahinko, silloin saa olla tarkkana, ettei rahat jää saamatta.
Ja koska pienempiä vahinkoja sattuu paljon, niin aina voi mainostaa, miten suuri prosentti korvauspäätöksistä on myönteisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastakysymyksenä, miksi ihmiset huijaavat vakuutusyhtiöitä? Kummasti pari vuotta vanhat puhelimet tai naarmuuntuneet silmälasit joutuu "onnettomuuteen" kun olisi aika vaihtaa uudempaan.
Mun kokemukseni perusteella vakuutusyhtiöt ovat aina korvanneet tapahtuneet vahingot ilman mitään mutinoita. Ei valittamista Ifin tai LähiTapiolan osalta. Sieltä on saanut auton hinaukset, on korvattu muutossa hajonneita tavaroita, maksettu vauriokartoituksen paikan päällä tehneen henkilön kulut jne. Ja korvauspäätös on käytännössä tullut lähes aina heti vahingon ilmoittamisen yhteydessä.
Samat kokemukset LähiTapiolan osalta. Mutta kokeilepa Pohjolaa. Se ei jumlauŧa korvaa mitään, vaan aina löytyy syy olla korvaamatta.
Minulla taas pelkkää hyvää sanottavaa Pohjolasta. Pari isompaa haaveria käynyt ja molemmilla kerroilla homma sujui ilman mitään kitkoja.
Vierailija kirjoitti:
Yleisin ongelma on se ettei olla luettu niitä sopimusehtoja.
Tai määritetty omavastuu suureksi kun halutaan halvempi vakuutus
Vierailija kirjoitti:
Vastakysymyksenä, miksi ihmiset huijaavat vakuutusyhtiöitä? Kummasti pari vuotta vanhat puhelimet tai naarmuuntuneet silmälasit joutuu "onnettomuuteen" kun olisi aika vaihtaa uudempaan.
Mun kokemukseni perusteella vakuutusyhtiöt ovat aina korvanneet tapahtuneet vahingot ilman mitään mutinoita. Ei valittamista Ifin tai LähiTapiolan osalta. Sieltä on saanut auton hinaukset, on korvattu muutossa hajonneita tavaroita, maksettu vauriokartoituksen paikan päällä tehneen henkilön kulut jne. Ja korvauspäätös on käytännössä tullut lähes aina heti vahingon ilmoittamisen yhteydessä.
Tästäpä tuli mieleen case naarmuuntuneet silmälasit. Korvattiin kyllä, mutta alle puolet niiden lasien oikeasta hinnasta. En vieläkään oikein ymmärrä logiikkaa, miten oikeasti vähän erilaisemmat ja paremmat lasit voidaan korvata joidenkin halpislasien ja kuviteltujen alennusprosenttien mukaan.
Nyt kun olen asiaa miettinyt pidempään, niin olisin vaatinut rahan sijasta uudet samanlaiset lasit tilalle. Olisi ollut jännä nähdä, miten vakuutusyhtiö olisi ne hankkinut, mutta pääsin näin vähemmällä vaivalla.
Ja lasit oli silloin uudet, mitään ikävähennyksiä niistä ei tullut.
Ja tulipa mieleen pieni vamma minkä sain urheillessa. Itse en huomannut missä kohtaa vamman sain, mutta vakuutusyhtiö sen tiesi, että kyse ei ollut tapaturmasta. En tiedä mistä ne tiesivät minua paremmin, vaikka itsekään en paikalla olleena asiaa tiennyt. Todennäköisesti se oli tapaturma kuitenkin.
Bisnes is bisnes.