Järisyttävä pamaus kuului ympäri Helsinkiä
Kommentit (30)
Jep. Kuulin Helsingin Kivikossa. Olin keittiössä ja yhtäkkiä kuului aivan kuin olisi räjähtänyt jossain. Ei siis aivan tyypillinen ukkosen ääni. Menin ikkunaan ja päädyin kuitenkin ukkosen koska ulkona oli pimentynyt ja tuuli sekä satoi kuuron omaisesti.
Metro pysähdyksissä Siilitien kohdilla ellei nyt ole jo korjattu.
Ilm ilmasalama jossain Herttoniemen päällä.
Vierailija kirjoitti:
Jep. Kuulin Helsingin Kivikossa. Olin keittiössä ja yhtäkkiä kuului aivan kuin olisi räjähtänyt jossain. Ei siis aivan tyypillinen ukkosen ääni. Menin ikkunaan ja päädyin kuitenkin ukkosen koska ulkona oli pimentynyt ja tuuli sekä satoi kuuron omaisesti.
Jaa, no mun mielestä taas kuulosti normaalilta ukkoselta täällä Kalasatamassa, salamakin välähti.
Kuulin, selvä ukkosen jyräys. Satoi myös vettä.
Kun olin lapsi 90-luvulla ja oli hurja ukonilma. Istuimme olkkarissa, kun salama iski viereiseen metsään (noin 20 metrin päähän) Rysähdys oli hurja, ja korkea mänty katkesi keskeltä.
Jumbossa myös välähti sähköt, jokin voimalaitos ongelma?
Kerran vuosia sitten tuli tuollainen salama kirkkaalta taivaalta. Kerran jysäytti ohi kulkiessaan, tosin ei noin lujaa kuin Helsingissä.
Se oli se kuuluisa Jyskän pamaus.
Vierailija kirjoitti:
Kun olin lapsi 90-luvulla ja oli hurja ukonilma. Istuimme olkkarissa, kun salama iski viereiseen metsään (noin 20 metrin päähän) Rysähdys oli hurja, ja korkea mänty katkesi keskeltä.
Tuliko kakka housuun?

Ei tullut. Mutta oli erittäin jännittävää. Tavallaan nautin jo lapsena ukonilmasta, siinä on tietynlaista viehätystä ja taikaa. Toki olihan se pelottavaa, että salama iski niin lähelle. Onneksi oli ikkuna välissä.
SUURIA UUTISIA SUURIA UUTISIA!
Helsingissä kuului ääni!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Kuulin Helsingin Kivikossa. Olin keittiössä ja yhtäkkiä kuului aivan kuin olisi räjähtänyt jossain. Ei siis aivan tyypillinen ukkosen ääni. Menin ikkunaan ja päädyin kuitenkin ukkosen koska ulkona oli pimentynyt ja tuuli sekä satoi kuuron omaisesti.
Jaa, no mun mielestä taas kuulosti normaalilta ukkoselta täällä Kalasatamassa, salamakin välähti.
Kuului kai kovimmin itäisessä.
Ehkä jossain Herttoniemen yllä jysähti koska siellä ihmiset kai kunnolla säikähti ja metrokin stoppasi.

Herttoniemi on aika lähellä Kalasatamaa kyllä. Jännä, että sanotaan, että kuului vain yksi pamaus, kun mä kuulin useita: vähähdyksen kanssa melkein samaan aikaan vaimeampi pamaus ja sitten pari kovempaa pamausta.
Ruotsissa pommit räjähtelee joka päivä. Täältä asti se kuuluu Suomeen.
Ogelista käsin etelätaivaalla välähti kunnolla, mutta "pamahdus" oli ihan tavallinen ukkosenjyrinä.
NATO torjui r y zz ä n ilmaohjuksen 💪.
Välähti sisälläkin joku ja samaan aikaan äänen kanssa vaikka ei mennyt sähköt. Sellainen ääni et kaikki sähkölaitteet ois irtisanoneet itsensä
Vierailija kirjoitti:
Jumbossa myös välähti sähköt, jokin voimalaitos ongelma?
Joo ja Jumbon lähellä. Kommentoin äsken ("täällä Vantaallakin"), ja kommentti oli poistettu?? 😆🤔 Salamahan se oli. Ollut todella painostavan kostea ilmakin taas monta päivää, niin ei ihme. Miksi kommentti poistettiin 🤔
4/5
🇺🇦🇮🇱