Kerron nyt karun faktan elämästäni...

Olen viehkeä neitokainen. En tahdo olla ylimielinen, enkä olekaan, mutta olen viehkeä ja minua toljotetaan paljon. Lapset, naikkoset, miekkoset. Kehutaan myös. Eikä se tarkoita, että olen 365 päivää vuodessa tyytyväinen kaikkeen. En silti haluaisi näyttää miltään muulta. Huonot päivät ja väsymys vaikuttavat siihen miltä peilikuva näyttää.

Olen huomannut, että joka i.k.i.s.e.s.s.ä työpaikassa kimppuuni hyökätään kuvaannollisesti. Olen silmätikku joka paikassa. Toki esim. työssäoppimisessa osittain idea on se, että tarkkaillaan työntekoa. Mutta minun tapauksessani tuntuu, että pelkkä naamani näkeminen aktivoi kyttäämisen.

Olen todella nauravainen ja huumorintajuinen henkilö, mutta perusilmeeni on lähinnä surullinen. Näen sen itsekin, enkä mahda asialle mitään. Tuntuu, että jo tuo perusilmeeni aiheuttaa negatiivista väreilyä ja lisäksi se, että naikkoset ovat niin hełvețıň kateellisia. Aina painamassa alas.

Minua pidetään myös tyhmänä, koska minulta aina kysellään "vaivihkaa" asioita pitkin päivää ja sitten myöhemmin aloitetaan valitus milloin mistäkin. No okei, ei nyt ihan milloin mistäkin, vaan lähinnä siitä miten työskentelen. Olen kaukana tyhmästä ja huomaan kyllä, kun se vähän väliä kyseleminen alkaa. Vastaan vain lyhyesti ja esitän, etten tajua mitään XDDDDDD.

Jos on jotain valitettavaa, vıțțuaķo pehmittelet minua ensin. Sano heti suoraan, niin reaktioni on yllättävän positiivinen. En voi sietää sellaista kyttäämistä ja pähkäilyä selkäni takana. Valita, kun on valitettavaa ja sen jälkeen painu heľvețťiiń kyttäämästä minua XDDDD.