Onko millään työpaikallanne kiusaaja saanut sanktiota?
Kysymys otsikossa. Käykö koskaan niin, että työpaikkakiusaaja paljastuu ja hän saa jonkinlaisen rangaistuksen? Millaisen ja muuttuiko mikään?
Kommentit (25)
Joo, sai rankan sanktion. Ylennyksen ja tuhdin palkankorotuksen.
Kiusaajalta lähtevät alaiset. Kiusaajan esihenkilölle herää siitä kysymyksiä.
Kiusaajat oli koulussa kingejä ja valitettavan usein työyhteisöissä kiusaajat ovat usein pomoja tai pääliköitä mutta kiusaamisen metodi on eri.
Eivät saa. Kulkevat ylpeänä typerän ja lammasmaisen esihenkilönsä kintereillä ja kiusattu saa rangaistuksen. Näin se vaan menee.
Nokiastakin ennemmin luovutaan kuin aletaan selvittää kiusaajien käytöstä.
Kiusatuksi tuleminen on subjektiivinen kokemus, hankala rangaista ketään toisen tunteiden vuoksi.
Väkivalta eli vanhanaikaisesti koulukiusaaminen on ihan eri juttu.
Puhutteluja jotka eivät muuta yhtään mitään.
Meillä yksi khenkilö kiusasi koko työporukkaa ja sai paljon kiitosta esihenkilöltä. Oltiin kovin onnellisia "hänen puolesta" kun pääsi ylennyksen kautta toisiin tehtäviin.
..Että kyllä se onni potkaisee myös kiusattuja välillä..
Kiusaaja lähti toiseen hommaan. Haki myöhemmin uudelleen tähän firmaan, mutta pomo ei ottanut, koska vaikka on todella hyvä työssään, on muuten hirveä ihminen.
Ei. Puhutteluja vain, mutta ei mitään millä olisi ollut vaikutusta tilanteeseen.
Tavalla tai toisella niitä sanktioita yleensä tulee vaikka pinnallisesti saattaa vaikuttaa siltä että menestys jatkuu. Kiusaajat on yleensä pelkkää kuorta. Sisällä ei ole mitään kummoisempaa.
Pomo ja kiusaajat on kavereita, joten siitä voi päätellä
Olen ollut monessa työpaikassa, eikä yhdessäkään ole esiintynyt työpaikkakiusaamista. Miten sellainen edes olisi mahdollista työpaikalla ja aikuisten ihmisten kesken?
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut monessa työpaikassa, eikä yhdessäkään ole esiintynyt työpaikkakiusaamista. Miten sellainen edes olisi mahdollista työpaikalla ja aikuisten ihmisten kesken?
Se alkaa tietysti vaivihkaa. Pikkuhiljaa ylitetään rajoja. Työskentely tehdään tahallaan vaikeaksi. Osaaminen kyseenalaistetaan. Pahimmilla narsisteilla ns gaslighting on suosittu tekniikka kuten myös maineen tuhoaminen juoruamalla.
Vierailija kirjoitti:
Joo, sai rankan sanktion. Ylennyksen ja tuhdin palkankorotuksen.
Näin kävi myös mun työpaikalla. Ensin oli useammassa puhuttelussa ja myöhemmin sai ylennyksen, koska oli "muuttunut". Oikeasti sama meno jatkui, mutta kukaan ei jaksanut enää kertoa siitä. Itse jäin sairaslomalle.
Meille yritti pesiytyä selvä kiusaaja, mutta hän hämmentyi itse hyvästä ilmapiiristämme ja kohteliaisuudestamme muiden kesken, niin kovin että tajusi ihan itse ettei hänen aina väärinpäin olevalla naamallaan ja sivaltelevalla kommunikoinnilla meillä taida pärjätä ja palasi vanhaan työpaikkaansa, eipä jäänyt kellään ikävä vaikka työtaidoiltaan hän olikin hyvä! Että joskus onneksi näinkin!
Suomessa katsellaan aika lailla läpi sormien tuota touhua. Lähinnä syytetään kiusaamisen uhria siitä, miksi on sellainen kuin on...