Onko sinulla tunne, että venyt koko ajan kaikkien eteen ja ketään ei kiinnosta
mitä sulle kuuluu? Ja jos itse pyydät apua, niin saat suunnilleen pelkkää v*uilua miten "pitäisi nyt yksin tuosta selvitä".
Alkaa itselle näemmä tulla *viehättävät* marttyyripiirteet esiin, kun tämä keski-ikäisen elämä näyttää olevan sitä että on olemassa vain sen takia että muut (perhe, työ, asiakkaat, omat vanhemmat jne.) saa vaatia asioita ja kiukutella vielä kiitokseksi.
Kommentit (16)
Eipä oikeastaan. Olen ymmärtänyt tähän ikään mennessä että ihmiset ajattelevat pääasiassa vain itseään. Näillä mennään.
Ei ole. En veny muiden puolesta. Mieheni takia venyn, koska rakastan suuresti. Hän tekee samaa mulle ja arvostaa kaikkia ponnistuksiani. Muiden takia en juuri jaksa, teen toki sen mitä pystyn mutta en oman hyvinvoinnin kustannuksella.
ON. Siitä huolimatta, että olen ymmärtänyt jo kauan sitten, että ihmiset ajattelevat vain itseään ja että minun ei pitäisi venyä enempää kuin jaksan. Koska aina on sit kuitenkin käytännössä sellainen tilanne, että vielä on pakko venyä vähän, koska muuten joku on pulassa.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. En veny muiden puolesta. Mieheni takia venyn, koska rakastan suuresti. Hän tekee samaa mulle ja arvostaa kaikkia ponnistuksiani. Muiden takia en juuri jaksa, teen toki sen mitä pystyn mutta en oman hyvinvoinnin kustannuksella.
Jos on lapsia, niin heidän takiaan on kyllä venyttävä myös.
Mitä tapahtuisi jos vetäisit rajat etkä anna kohdella itseäsi huonosti? Pelkäätkö että sinut hylättäisiin?
Ei ole tullut vielä sellaista tynnetta ja tuskinpa tuleekaan. Lapsistani kaksi on jo aikuisia ja nuorinkin lukiossa, mieheni ei ole mikään tumppu ja vanhempani ovat hyvässä kunnossa, samoin appivanhemmat. Sitten kun he apua tarvitsevat, niin olen ehdottoman vamis auttamaan niin paljon kun järkevää on.
Työstäni pidän paljon ja yrittäjänä olen tehnyt jo vuosia juuri sellaista itselleni sopivaa aikataulua ja asiakkaina on vain ihania ihmisiä.
Keneltäkään en saa koskaan kettuilua ja en sellaista hyväksyisikään, vaan puhuisin asiat selväksi ensimmäisestä pahasta sanasta.
N48
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. En veny muiden puolesta. Mieheni takia venyn, koska rakastan suuresti. Hän tekee samaa mulle ja arvostaa kaikkia ponnistuksiani. Muiden takia en juuri jaksa, teen toki sen mitä pystyn mutta en oman hyvinvoinnin kustannuksella.
Jos on lapsia, niin heidän takiaan on kyllä venyttävä myös.
Miten niin? Minullq on kolme lasta, mutta en tiedä miten venyisin heidän takiaan.
Kyllä tuo jäi jonnekin lapsiperhevuosiin, sen jälkeen ei ole vaivannut. Mulla on toinen vanhemmista vanhainkodissa ja toisen ajantaju sekoilee kotona, mutta niiden kanssa saan rajat pidettyä vaivatta.
N44
Ei ole, koska en enää yritä miellyttää muita. Suojelen omaa energiaani ja jaksamistani. En tee palveluksia, joiden tekemisestä tulee loppuunvalutettu fiilis ja vastineeksi ei saa edes kiitosta.
No ei. Lapsen eteen teen paljon toki, mutta esim. kodinhoidossa en edes yritä olla "täydellinen". Välillä menen ihan minimillä juuri siksi, että ei tulisi sellaista oloa, että ei ole aikaa elää yhtään itseään varten. Tasapainottelua. Jos venytään paljon lasten tai vanhempien eteen, niin sitten tingitään vastaavasti jostain muualta. Esim. työajasta tai kodinhoidosta tai jostain. Muuten tulee helposti uupumus päälle, jos yrittää kaikessa vetää täysillä.
Opettele ap arvostamaan itse itseäsi. Sitä et nyt selvästikään tee ja se asia näkyy pian kaikessa mitä teet ja niille, kenen kanssa olet.
Sinun pitää alkaa huolehtimaan itsestäsi ja oppia sanomaan ei sekä pitämään puolesi rauhallisesti. Voit valitettavasti syyttää vain itseäsi, jos muut jatkavat sinulle vidduilua tai jos he yrittävät repiä sinusta enemmän kuin kykenet antamaan. Sinä muutat asiaa, se on sinun tehtäväsi. Jos et sitä tee, niin lopeta valittaminen. Aikuistu.
Ei ole koskaam tullut tuollaista tunnetta.
En kelpaa kuin passaajaksi ja töiden tekijäksi , muuten ei välitetä . Itku meinasi tulla kun kerran eräs laitapuolen kulkija kysyi mitä kuuluu , oli ihan tuntematon minulle .
Vierailija kirjoitti:
En kelpaa kuin passaajaksi ja töiden tekijäksi , muuten ei välitetä . Itku meinasi tulla kun kerran eräs laitapuolen kulkija kysyi mitä kuuluu , oli ihan tuntematon minulle .
Itsepä suostut ja passaat. Suotta sitä asiaa märiset, jos kerran et tee muutosta asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole koskaam tullut tuollaista tunnetta.
Sama juttu, olen oikein onnellinen perheellinen ihminen.
Ei ole sellaista tunnetta, koska en veny kaikkien puolesta. Venyn vain just sen verran kuin jaksan ja haluan. On hyvä olla itsekäs.