Onko muilla flunssaa tai koronaa?
Kommentit (27)
Kaksi muksuista flunssassa. En tiedä, onko koronaa.
Kahdella lapsella flunssa, näkyy kestävän ikuisuuden. Toinen ollut kuumeessa jo yli viikon. Yskää, nuhaa ja korvatulehdus. En tiedä mitä on, mutta lasten kaverilla sama tauti (taisi tartuttaa sen meille) on kestänyt jo yli kolme viikkoa. Naapurikin yskinyt jo viikkokaupalla.
Huomenna tulee kaksi viikkoa täyteen flunssassa, ihan hanurista. Nenä vuotaa ja yskittää, kuume ja veltto olo sentään helpottanut.
Ei ole kumpaakaan, mutta ulkona sataa vettä.
Yli 2 viikkoa on ollut kurkku kipeä ja nenä vuotaa koko ajan.
Yli viikon olen ollut kipeänä, olo oli melko ok mut sit tuli kurkku kipeäks taas. Tein testi ja oli nega. Tukkoisuutta kans edelleen ja nuhaa.
Joo. Nuha. Eilen alkoi kurkkukipu, joka vain paheni yöhön. Päivällä kävin hakemassa Strepsilsejä, kun apteekki avautui ja pääsin liikkeelle.
Nyt kurkku on parempi, mutta nenä ja silmät vuotavat. Kuumetta pikkuisen hiipii.
Päässä kumma olo ja kävellessä lihaksia kolotti ja heikotti.
Valvoin yöllä 3 tuntia kurkkukivun ja muiden oireiden takia. Vähän väsy olo, mutta en saanut nukuttua nyt iltapäivällä.
En usko, että on koronaa. Mutta vähän jännittää kauan tämä kestää ja kuinka pahaksi menee. Viime vuosina olen ollut pitkään tautinen kun olen ollut kipeä.
7 kertaa käynyt koronatestissä. 5 rokotetta.
Saattoi olla, että olin joku aiempikin vuosi kipeä tähän aikaan. Koska suunnittelin kovasti Espoo päivälle täydet menot ja sitten tulikin flunssa. Olenko sitten niin kiireinen suorittaja tähän aikaan?
Kova kuume ja kurkkukipua, lihassärkyjä, päänsärkyä, hikoilua. Kolmas päivä vasta menossa. Toivottavasti ei kestä kovin pitkään. En tiedä mikä tauti tai virus on.
Vierailija kirjoitti:
10. Päivä koronassa.
Argh miten pitkään. Alkaako yhtään helpottaa?
Jep. Sama juttu joka syksy. 1-2 viikkoa koulujen alusta flunssaa tms.
Neljää päivää sitten alkoi kuume ja lihaskivut. Sitten muuttui lämpöilyyn ja vatsataudin oireisiin
Viime viikolla oli flunssa. Vähän kuumetta ja sitkeä lima, joka tuli jostain syvältä. Kuumetta oli pari päivää ja limaa tuntuu vieläkin löytyvän jostain kurkusta mutta parissa päivässä oli pahin ohi.
Vierailija kirjoitti:
Neljää päivää sitten alkoi kuume ja lihaskivut. Sitten muuttui lämpöilyyn ja vatsataudin oireisiin
Yyh, toivottavasti mulle ei tuu vatsaoireita.
Jotain on missä sekä flunssan oiretta että vatsaoireita, hain jopa vielä koronatestin kaupasta (turvavälein pikakassalta) mutta se on negatiivinen. Aika pitkään tuntuu kestävän kohta viikko takana.
Flunssa on. En tiedä onko korona