Lue keskustelun säännöt.
Muuttoblues - miten tästä pääsee yli ja ympäri? Ideoita?
18.08.2023 |
Muutimme muutamia kuukausia sitten uuteen kotiin. Kun muuttofirma kantoi kamat kotiin, purimme laatikot innoissamme. Lapset saivat omat huoneet, lyhyemmän koulumatkan ja paljon ikätovereita naapuristossa.
Alkuinto on karissut ja ropisten. Kodissa, joka piti olla hyvässä kunnossa ja täysin muuttovalmis, onkin ilmennyt yhtä sun toista korjattavaa ja rempattavaa (ei siis ole uusi), lasten kouluinto oli jo keväällä tippumassa ja kaikki lähinaapurit, jolla on periaatteessa aivan lastemme ikäisiä lapsia, ovat porukkaa keskenään ja meidät on jätetty ulkopuolelle kaikesta. Kyllä vain, on aika tylyä, kun menemme pihalle, naapurit lähtevät koteihinsa tai jos olemme lasten kanssa ulkoilemassa, naapuri, jonka lapset ovat jo tulleet pihalle, kutsuu heidät tiukasti takasin sisälle ja kummasti ilmestyvät ulos heti, kun palaamme sisälle.
Olen kahden vaiheilla: olemmeko vasta siinä alkuvaiheessa, jossa mielessä on selkeästi vanhan kodin hyvät puolet, muttei yhtä tuoreesti niitä huonoja, kun taas uuden kodin hyvät puolet ovat haalistumassa huonojen puolien noustessa esille? Pohdin jo, myönnän, että oliko virhe muuttaa? Halusimme pihan ja enemmän tilaa ja ne saimme, mutta samalla lapset joutuivat luopumaan koulusta, johon olivat tottuneet ja tuttujen kaverien läheisyydestä, uusia kavereita ei ole tullut. Olemme yhä samassa kaupungissa, joten näkevät välillä vanhoja kavereitaan, mutta eihän se sama asia ole, kun ei näe joka päivä taloyhtiön leikkipaikalla ja koulussa.
Onko tämä ns. muuttoblues? Miten tästä pääsee ohi? Totummeko? Miten muilla on sujunut?
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän tarina... Tutustuin ystävääni, kun hänen pieni poikansa oli viiden. Meistä tuli nopeasti hyvät ystävykset ja sain seurata pojan kehitystä. Hän rakenteli onnellisena robotteja ja juoksi kesäisin perhoshaavin kanssa niityllä. Kaikki oli niin hyvin... Koulussa opettajat ennustivat pojasta tulevan vielä jotain suurta, hän rakasti tarinoita Etelämantereesta ja kaukaisten saarten eläimistä. Muistan kuin eilisen päivän sen alkusyksyisen päivän kauan sitten, kun ystäväni uskoutui minulle suuren salaisuuden: Poika oli kertonut haaveilevansa omasta tyttöystävästä, jonka kanssa nukkua öitä laavulla ja mennä yhdessä luonnontieteelliseen museoon. Ne sanat saivat minut hymyilemään sisäisesti... Aika kului ja pojan lukio alkoi, yläasteella hän oli vielä saanut seurata sivusta kuinka pärinäpojat kyyditsivät kylän tyttöjä. Jokin pojassa muuttui, hänestä tuli kotona hiljaisempi ja varautunut. Poika opiskeli edelleen historiaa loistavin arvosanoin, mutta jokin oli toisin ja yritimme selvittää mitä oli tapahtunut. Lukion ollessa lopuillaan toivoimme armeija vuoden ja opiskelemaan lähdön auttavan, kenties poika oli ainoastaan uusien kuvioiden tarpeessa. Poika opiskelikin poliittista historiaa vuoden verran, mutta palattuaan kesäksi kotiin, seurasi romahdus... Nyt tuo ennen niin iloinen poika on elänyt jo vuosia vuoteen omana. Niin se elämä voi muuttua...