Missä lähin väestönsuoja ja mitä sinne mukaan?
Tiedätkö missä on lähin väestönsuoja ja mitä ottaisit sinne mukaan? Entä jos alueella ei sellaista ole, teetkö silloin oman suojan? Esimerkiksi Omakotitalon asukkailla ei väestönsuoja ole yleensä valmiina.
Kommentit (72)
Ei ole ei. Eihän se auta kuin jäädä kotiin.
Vajaa kilometri, niin koululla on.
En haluaisi mennä väestönsuojaan. Kammottaa ajatus, että päällä oleva rakennus sortuu niskaan ja suoja onbtäynnä ihmisiä, jotka ei pääse omin avuin pois.
Mieluummin kuolen taivasalla.
Tuossa tuo on yläkoulun liikuntasalin kellarissa, matkaa noin 400 m. Lääkkeet, evästä ja lukemista.
Meidän kerrostalon kellaritiloissa on väestönsuoja. Tarpeen tullessa kamat tyhjätään ja kevyet väliseinät kaadetaan muutamassa tunnissa. Jokainen varmaan sitten vie rojunsa omaan asuntoon tai mihin nyt keksii ne laittaa. Veikkaan että ne eivät ole ensimmäinen huoli listalla, jos väestönsuojaa tarvitaan. Tila on tarkastettu ja ohjeet päivitetty. Ruuistaan vastaa jokainen itse.
Kaupungissa on työpaikan vieressä iso väestönsuoja. Ehkä sinne menisin jos on tarvetta.
Kallion sisällä oleva väestönsuoja on paras, mutta sinne ei kaikki halukkaat pääse.
Jostain luin että tilaa ihmistä kohden olisi alle neliömetrin. Olisiko ollut 0,75m2? Aika pieneltä kuulostaa
Lemmikkejä ei voi eikä saa ottaa sinne mukaan.
En menisi minnekään, en jätä koiraani.
Parempi olisi tuossa tilanteessa muutenkin kuolla pois.
Koljan aloitus. Tiedoksesi: suomalaisten ei tarvitse miettiä tuollaisia. :)
Ottaisin jos voisin myös kissat mukaan suojaan.
Vierailija kirjoitti:
Koljan aloitus. Tiedoksesi: suomalaisten ei tarvitse miettiä tuollaisia. :)
Miten mammat suojaan kun ei niissä kännykät toimi.
Aihe on ajankohtainen. Uutisissakin on tämä ollut esillä. Mutta toivottavasti ei koskaan tarvita oikeasti.
Kouluilla olevat väestönsuojat on tarkoitettu vain koulun väelle yleensä.
Suurelle osalle suomalaisista ei ole väestönsuojapaikkaa. Omassa kunnassa on väestönsuoja noin 350 henkilölle ja täällä asuu 5000 ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Meidän kerrostalon kellaritiloissa on väestönsuoja. Tarpeen tullessa kamat tyhjätään ja kevyet väliseinät kaadetaan muutamassa tunnissa. Jokainen varmaan sitten vie rojunsa omaan asuntoon tai mihin nyt keksii ne laittaa. Veikkaan että ne eivät ole ensimmäinen huoli listalla, jos väestönsuojaa tarvitaan. Tila on tarkastettu ja ohjeet päivitetty. Ruuistaan vastaa jokainen itse.
Koska kerrostalojen pommisuojat on rakennettu kaduntasalle, ne ovat hyviä suojia konekiväärin tulitusta
vastaan ja kauempaa lentäviä sirpaleita vastaan. Mutta jos alueelle pudotetaan pommeja, lähelle osuvat pommit kaatavat pommisuojan betonielementit. Myös päälle luhistuva talo tekee pommisuojista ankeita paikkoja, ei ole pääsyä ulos. Niitä rakennettiin, koska ne olivat halpoja ja täyttivät vaatimuksen "pommisuojasta".
Vierailija kirjoitti:
Jostain luin että tilaa ihmistä kohden olisi alle neliömetrin. Olisiko ollut 0,75m2? Aika pieneltä kuulostaa
Kaikki eivät tosiaan mahdu makuulle yhtä aikaa. Eikä istumaan jalat suorina.
Kyllä väestönsuoja saa toimii netti ja kännykkä. Eli mammat lapsineen suojaan ja turvaan 👍🏻
Vierailija kirjoitti:
Kouluilla olevat väestönsuojat on tarkoitettu vain koulun väelle yleensä.
Suurelle osalle suomalaisista ei ole väestönsuojapaikkaa. Omassa kunnassa on väestönsuoja noin 350 henkilölle ja täällä asuu 5000 ihmistä.
Koulujen väestönsuojat eivät tosiaan yleensä ole yleisiä väestönsuojia. Niitä käytetään esimerkiksi kunnan hallinnon johtopaikkoina tai kesken koulupäivän tapahtuneen tilanteen suojana.
En tiedä vaikka asun kerrostalossa.