Isän motkotus nujertaa pojan

Naapurin mies on aikaansaapa ja raamikas. Hän kaataa puita, tekee laavuja ja on mukana tienhoitokunnassa. Hänellä on vain ikävä tapa motkottaa. Motkottaa minullekin tyyliin: voi voi kun tuossa sinun pihakoivussa on tuollainen haara. Puuta olisi pitänyt karsia jo taimena. Nyt se tulee repeämään tuosta haarasta. Minua tämä ei haittaa, mutta samaa motkotusta joutuu miehen perhe kuuntelemaan jatkuvasti.
Kun poika ajaa nurmea, se on "voi voi kun nuo voikukanvarret jäävät niin ikävästi törröttämään" ja pahempaa "onhan se hyvä, että valmistuit edes sairaanhoitajaksi, mutta ensihoitaja on hyvä ammatti myös miehelle, vauhdikkaampi".
Poika on jo muuttanut pois kotoa, mutta silloin kun näkyy tuossa, hän on edelleen se sama vaisu ja iloton lapsi kuin alaikäisenä. Kavereita pojalla ei ollut, eikä ihme. Kuka haluaisi kyläillä sellaisen kaverin luona, jonka isä motkottaa kaikille kaikesta mahdollisesta.
Hyvää tarkoittaen isä on nujertanut poikansa eikä vaimokaan elämäniloa säteile. Vain poikaa pari vuotta vanhempi tytär on ollut isän mieleen, urheileva poikatyttö, jolla ei ole poikaystäviä näkynyt.