Voiko erityisluokalta jatkaa lukioon?
Katselin tässä Yle Areenasta Kirjolla-sarjaa, joka kertoo nuorista autismikirjon aikuisista, ja viimeisessä jaksossa kaikki miespuoliset kertovat käyneensä peruskoulun erityisluokalla, mutta käyneensä kuitenkin lukion. En tiedä, olenko oikeassa, mutta minulla on jotenkin ollut sellainen käsitys, että erityisluokalta on käytännössä mahdotonta jatkaa lukioon. Pitääkö paikkaansa?
Kommentit (18)
Voi jatkaa, kun oppiminen ei tuota liikaa stressiä. Onneksi lukion voi suorittaa myös aikuislukiossa ja 4 vuoden aikana. jos nuorempana ei onnistu. Myös lukiossa on saatavilla erityisopetusta/ apua opintoihin.
Kylläpäs täällä taas tiedetään miten oppiaineet erityisluokalla kukin opiskelee..öhöm...
Miksi kommentoitte jos ette tiedä vastausta ?
Meillä on AMKissa yksi, joka tuli erityisammattikoulusta.
Toki voi. Niistä Kirjolla-ohjelman nuorista miehistä yksi on lukion jälkeen opiskellut vielä insinööriksikin, ja toinen on juuri aloittanut opinnot Vaasan yliopistossa.
Eikä sillä kolmannellakaan ole älyssä mitään vikaa, varmasti olisi pärjännyt monenlaisissa lukion jälkeisissä opinnoissa, jos olisi halunnut niihin hakeutua. Valitsi kuitenkin työuran kaupassa.
Kyllä on ehdottomasti parempi kärsiä oppimisvaikeuksista normaalilla luokalla ja taata se, että arvosanat ovat matalat ja lukioon ei ole mitään asiaa. Ihan turhaa antaa lapselle mahdollisuutta tuettuun ympäristöön jossa arvosanat nousisivat ja lukioon voisi päästä.
Pienluokka ei ole este lukioon menoon, mutta oppiaineiden yksilöllistäminen käsittääkseni on. Kaikilla pienluokkalaisilla ei ole yksilöllistettyjä aineita, osa suorittaa ihan saman oppimäärän kuin "tavallisillakin" luokilla olevat, he vain tarvitsevat syystä tai toisesta pienempää ryhmää.
Noin teoriassa se on mahdollista: erityisluokat antavat saman jatko-opintokelpoisuuen kuin muutkin.
Kåytånnössä on erityisluokkia, joilta se on mahdollista ja toisia erityisluokkia, joilta se ei ole mahdollista. Joillain erityisluokilla ei ole edes mahdollista saada esim matematiikan tai kielten normaalin oppimäärän mukaista opetusta, koska ei ole pätevää opettajaa. Toisilla luokilla on. JOS LAPSESI ON MENOSSA ERITYISLU9ALLE, OTA SELVÄÄ, MILLAISESTA LUOKASTA JA OPETTAJISTA OIKEASTI ON KYSYMYS. Älä usko mitä än yleistyksiä, kysy yksityikohtia!
Ihmeellisiä ennakkoluuloja tuntuu joillakin olevan pienluokkia kohtaan. Eikö ole hyvä, että kyseiset yksilöt ovat päässeet pienluokkiin ja saaneet niissä tarvitsemansa tuen? Tavallisissa luokissa olisivat saattaneet masentua ja tuntea itsensä muita huonommiksi ja alempiarvoisemmiksi. Kaikilla heistä vaikutti vielä lisäksi olevan rakastava perhekin tukena.
Erityiskouluissa ja -luokissa ollaan hyvin monista eri syistä. Niissä jokainen oppilas opiskelee omien henkilökohtaisten tavoitteidensa mukaisesti: osa suorittaa mukautettuna, osa ihan yleisen opetussuunnitelman mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Erityiskouluissa ja -luokissa ollaan hyvin monista eri syistä. Niissä jokainen oppilas opiskelee omien henkilökohtaisten tavoitteidensa mukaisesti: osa suorittaa mukautettuna, osa ihan yleisen opetussuunnitelman mukaan.
Teoriassa näin. Käytönnössä kuitenkin monilla erityisluokilla ei ole käytettävissä pätevää aineenopettajaa kaikkiin aineisiin ja sen takia kukaan ei voi opiskella täyttä oppimäärää. Tämä on tietysti laitonta, koska henkilökohtaisia oppimääriä saa asettaa vasta kun oppilas ei kykene suoriutumaan vitosen tasolla normaalista - mutta tätä ei valvota mitenkään. Kunnat säästävät erityisoppilaiden opetuksessa, koska ajattelevat sen olevat turha kulu (lapsia, joista ei kuitenkaan tule mitään).
Ja käytännössä: kun parikin vuotta jätetään opettamatta juuri mitään, lopputulos on, että oppilas ei tosiaan osaa juuri mitään. Sitten se henkilökohtaistaminen on tehty oikeutetuksi.
https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000009621064.html
"Herler kävi lukion neljässä vuodessa. Siirtyminen yläasteelta lukioon oli suuri muutos, sillä koko peruskoulun hän oli ollut pienellä erityisluokalla.
Jo peruskouluaikanaan Herler oli välillä ollut tavallisten luokkien oppitunneilla, jotka sujuivat hyvin. Siksi lukioon meno tuntui mahdolliselta, vaikka siellä eriytettyä opetusta ei enää ollutkaan."
Voi jatkaa. Vaatii ehkä enemmän työtä ja sopeutumista, mutta sinänsä mitään estettä ei ole. Ei Kirjolla-sarjan henkilöistä kenelläkään vaikuttanut olevan älyssä mitään vikaa, joten en yhtään ihmettele, että he ovat selvinneet lukiosta. Todennäköisesti tavallisissa peruskoululuokissa on vain ollut heille liikaa aistiärsykkeitä ja/tai sosiaalista kanssakäymistä, joten heille on katsottu paremmaksi opiskelu pienemmissä luokissa, joissa opettajilla on enemmän tietoa ja ymmärrystä erityispiirteisiin liittyen.
Voi jos ei aina kökötä siellä pienluokassa. Käy siis esim. kielet ja matikan normi ryhmissä. Erityisopet eivät todellakaan osaa opettaa niitä kunnolla. Mutta siis motivoituneet opiskelee osin e luokalla ja osin integroituna.
t. Joo mä tiedän
No ilmeisesti se on mahdollista, kun he kerran olivat onnistuneet sen tekemään. Vaikuttivat kaikki varsin fiksuilta, joten en yhtään ihmettele sitä heidän kohdallaan. Ei kannata leimata pienluokilla olevia automaattisesti vähä-älyisiksi, niissä ollaan hyvin monista eri syistä, jotka vaikeuttavat normaalin kokoisessa luokassa opiskelua.
Vaikka erityiskoulusta on mahdollista mennä, jos ei ole mukautettu lukiaineita.
Suurin osa erityisluokalla ja pienryhmissä opiskelevista opiskelee ihan normaalin opetussuunnitelman mukaan.
Niin. Erityisyys ja oppimisvaikeudet ovat eri asioita. Ammattikoulu ja perusduunaruus vaatii myös ominaisuuksia, joita vastoin olettamuksia, kaikilla ei ole. Oma erityisoppilas menee lukioon. Keski-arvo 8,5. On inkluusioon-oppilas. Neurotyypillinen taas valitsi hoitoalan.
Ei kai siihen mitään estettä ole, jos vain keskiarvo riittää, ja on opiskellut normaalin opetussuunnitelman mukaisesti? Ei kaikilla erityisluokkalaisilla ole sinänsä oppimisessa ongelmia, osa vain tarvitsee pienempää ryhmää, jossa on vähemmän ärsykkeitä ja häiriötekijöitä.