Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies kiukuttelee.

Vierailija
04.08.2023 |

Hänellä on olo, että olen etäinen. Hän ei osaa selittää miksi, ei yhdelläkään esimerkillä, koska "kokonaisuus ratkaisee". Selitän hänelle, että kyseessä ei mielestäni ole etäisyys tai mikään muukaan häneen tai meihin liittyvä asia, enkä itse ole edes tiedostanut koko asiaa. Ehdotan mahdollisia syitä: olen nukkunut huonommin viime aikoina (-50% normaalista), kerron tämän hänelle. No, sekin on ongelma. Hän kaipaa empatiaa, ei perusteluja. Se, että perustelin asian, sai aikaan sen, että hän kokee, ettei hänen tunteitansa oteta huomioon vaan niitä vähätellään. Kerron, ettei ole tarkoitus, vaan että perustelin, jotta hän ymmärtäisi, ettei kyseessä ole minkäänlainen vähättely. Sitten kysyn, että voisinko auttaa jotenkin ja paijaan. Hänelle tulee siitä "holhottu olo". Kertoo, ettei hän ole avuton ja kysymykseni takia olen holhoavan oloinen.

Siivoustilanne: sovimme, mitkä osuudet asunnosta kumpikin meistä siivoaa. Aloitin vähän aikaisemmin kuin hän, koska minun työmaani oli häntä suurempi. Kun aloitin, niin hän sanoi, että hänelle tuli painostettu olo - hän käsitti, että aloitamme siivoamaan samaan aikaan. Yritin selittää, ettei se, että siivoan häntä ennen tarkoita, että hänen pitäisi heti aloittaa vaan mennään sovitun mukaan. Sanoin myös, että en halua odotella sitä, koska alamme siivoamaan (hän sanoi, että alkaa siivoamaan kahvien jälkeen, mikä voi tarkoittaa 5 minuuttia tai 2h).

En tiedä mitä voin tehdä. En jaksa listata esimerkkejä, joissa toimin aina väärin, vaikka en mitään pahaa tarkoita.

Olenko minä nyt kamala ihminen ja aina väärässä? Yritän olla kiva ja mukava, lempeä, mutta saan aina niskaani.

Kommentit (12)

Vierailija
1/12 |
04.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varmaan ongelmaa pinnan alla.

Vierailija
2/12 |
05.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mietipä tosiaan, mistä johtuu se, että sinä teet miehen mielestä kaiken väärin.

Ehkä sinä vaan olet väärä nainen sillä miehelle, mutta hän ei osaa ilmaista sitä muulla tavalla.

Sinun on ihan turha yrittää olla niin kiva ja lempeä, kun sillä keinolla saa vaan paskaa niskaansa. Kauanko sinulla olisi mennyt, ennen kuin itse olisit huomannut tämän ilman av-palstaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/12 |
05.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos elämä on tuollaista säätämistä ja vatvontaa puolin ja toisin, niin erotkaa hyvät ihmiset nyt heti.

Vierailija
4/12 |
05.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei se nyt auta kuin kuunnella miestäsi.

Älä ala selittämään tai ratkomaan ongelmaa.

Kuuntele, ota toisen tunnekokemus vastaan ja hyväksy se.

Sanoita se ääneen ja varmista näin että olet ymmärtänyt oikein.

"Kuulen tässä nyt että olet tosi turhautunut ja loukkaantunut asiasta x ja y. Olenko ymmärtänyt tämän sinun tunteesi oikein?"

Sen jälkeen kun teillä on yhteisymmärrys siitä, mikä se varsinainen ongelma miehen mielestä on, voit kiittää häntä asian esille tuomisesta ja todeta, että mietit omalta kannaltasi asiaa päivän, pari rauhassa.

Keskustelu jatkuu myöhemmin. Mutta tässä kohtaa sinä et tyrmää, et puolustele etkä selittele.

Et myöhemminkään. Mutta jatkokeskustelu on sitten helpompaa kun isoin tunne on talttunut.

Sinun vuorosi kertoa asiasta omasta näkökulmastasi tulee sitten heti kun teillä on aikaa uudelleen keskustella.

Voit kertoa, mitä sinussa on herännyt miehen kokemuksista kuultuasi. Voit myös kysyä, mitä asian kertominen sinulle ja sinun suhtautumisesi on herättänyt hänessä.

Aina voit myös kysyä, mitä konkreettista hän itse haluaisi asiassa tapahtuvan.

Ei tämä ole rakettitiedettä :)

Vierailija
5/12 |
05.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

ihme inisijä toi "mies"

Vierailija
6/12 |
05.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Narsistista huomionhakua. Pakottaa sinut tanssimaan pillinsä mukaan. Jätä mokomat ininät huomiotta. Sanot vaan että pidä nyt ittes miehenä senkin rasittava itkupilli.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/12 |
05.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ukko siivoamassa?

Vierailija
8/12 |
05.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ukko siivoamassa?

Tietysti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/12 |
05.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

:D

Vierailija
10/12 |
05.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Klassinen ongelma parisuhteissa, useimmiten toisin päin, eli naisen mielestä kaikki mitä mies tekee on jotenkin väärin. Teillä nyt vain päinvastoin.

Et vastaa miehesi ihannekäsitystä naisesta. Itse et voi asiaa muuttaa kun ongelma on miehesi päässä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/12 |
05.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ongelma miehen päässä. Et riitä hänelle. Joku vanha haamuilee?

Vierailija
12/12 |
05.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvin itsekeskeinen mies, joka kuvittelee olevansa kaikkien tapahtumies keskipiste, että muiden elämä pyörii hänen ympärillään, eikä muilla voi olla hänestä riippumatonta elämää? Että jos joku siivoaakin aikaisemmin, niin se liittyy häneen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yhdeksän yhdeksän