Minua huolestuttaa. Olen kaikki menneet huonot suhteet eliminoinut elämästäni. Olen yksin, onko tämä ikuinen tuomio? Miten parisuhde? Pelottaa.

Minua taitaa aidosti huolestuttaa. Olen yrittänyt vakuutella itselleni, että yksin on hyvä olla.
Minulla on ollut todella hienoja ihmissuhteita elämässäni, osan kanssa olemme kasvaneet erillemme vain.
Sitten on ollut niitä läheisiä suhteita, joissa on tullut satutetuksi. Myös parisuhteet ovat toistaneet kaavaa.
Eli mies alistaa, juo ja jopa ***.
Erosta ei ole kovin kauaa, nuolen haavoja mutta tiedän selviäväni siitä kaikesta psyykkisestä myllerryksestä. Olen vahva.

No mitä tulee tulevaisuuteen, olen aika nuori, elämä edessä. Selitän itselleni.
Olen kulkenut nyt tähän pisteeseen, oppinut valtavasti. Myös itsetunto ollut koetuksella ja tällä hetkellä paino asia harmittaa. Lihosin liikaa kun korvasin/surin ruoan kautta ahdistusta ja ehkä yksinäisyyttä.
Yritän laihduttaa, olla parempi versio itsestäni.

Kasvattaa itsetuntoa ja uskaltaa päästää jonkun lähelleni. Sen aika ei kyllä ole vielä. Ajatus on todella pelottava.
Kaipaan paljon mukavia kesäiltoja ja ihmisiä, sellaista yhdessä olemista, ystävyyttä, naurua.

Olen senkin ikäinen, että perheen perustamista pitäisi todella alkaa miettiä. Melkein purskahdin itkuun kun katsoin suloista 3-vuotiasta lasta kun keräsi mustikoita metsässä. Sellainen video oli somessa.
Minäkin niin haluaisin sellaisen pienokaisen joskus varmaan.
Silti koska olen niin jotenkin nykyään vaikea ihmissuhdeasioissa, jännitän ja nostan muurin eteeni.
Työt menee hyvin mutta muuten..
Olen aika epävarma.

Mitähän tästä elämästä tulee. Nytkin itkettää.