Onnistuin pudottamaan ne viimeiset 5kg (olen 40v)
Taustaa: olen aina ollut aktiivinen ja liikkuva, alle 20v olin 170cm/57kg eikä yhtään löysää. Parikymppisenä sain 3 lasta viidessä vuodessa, paino nousi 60-63 välille, jossa pysyi 15 vuotta. Kropassa oli vähän pehmeyttä ja olisin tavallaan halunnut pudottaa sen 3-5kg, mutta en niin paljoa että olisin tehnyt asialle mitään (liikuin edelleen aktiivisesti). Sitten täytin 40v ja paino kipusi 65 kiloon. Se alkoi jo todella häiritä ja päätin että nyt pudotan KAIKKI ekstrat. Oli operaatio, mutta onnistui :)
Kas näin: ensin pidin viikon nestepaaston. Luulin että kuolen siihen kun olo oli niin heikko, mutta lopulta totuin. Nestepaastolta siirryin 600 kaloria vuorokaudessa -dieettiin, jota jatkoin 4 viikkoa. Koko tämän ajan kävelin ja liikuin (ei rankkaa liikuntaa) ja pidin huolta että syön proteiinia tarpeeksi (jauheet). Otin myös vitamiineja. Tämän niukkaenergisen kuukauden aikana laihduin 65kg > 57kg. Toki olo oli heikompi kuin normaalisti, mutta aivan hyvin jaksoin eikä ongelmia ollut. Kävelin paljon ja tein kehonpainoharjoituksia ettei lihas lähtisi.
Seuraavat kaksi viikkoa aloin nostaa kilomäärää. Koska aineenvaihdunta oli yhä hitaalla, tiesin etten voi nostaa paljoa. Söin siis seuraavat kaksi viikkoa 1400 kaloria päivässä. Lisäsin myös liikuntaa hieman. Tällä paino pysyi 57kg.
Nyt olen saanut lisää lihasta, löysää ei ole yhtään, ja pystyn syömään sen 2000 kaloria päivässä ja paino pysyy samana. Olen 40-vuotiaana vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin 20- vuotiaana :)
Seuraava tavoitteeni on kasvattaa lihasmassaa ja kestävyyskuntoa, käyn salilla ja liikun ulkona monipuolisesti. Jotta saan lisää lihasta, nostan kalorimäärää, mutta jatkan ruokien punnitsemista sekä viikoittaista painon seurantaa, jotta näen mikä on sellainen kalorimäärä jolla paino pysyy kurissa.
Tulen päivittämään tänne loppuvuodesta uudelleen (jos muistan) että miten operaation jatkui. Mutta juuri nyt koen että kaloreiden laskenta ja ruoan punnitseminen ja älykellolla oman aktiivisuuden seuraaminen tuntuu hyvältä ja helpolta tavalta pitää paini kurissa. Tiedän nyt tarkkaan mitä ja miten paljon minun kannattaa syödä/ liikkua, jotta voin hyvin. Eikä paino siten pääse enää mystisesti nousemaan. Luulin ennen että tiedän riittävästi terveellisestä ravitsemuksesta, mutta vasta nyt kun aloitin punnitsee ruoat ja seuraa kaloreita, oikeasti tiedän miten paljon energiaa missäkin eväässä on.
Kommentit (20)
Miten pystyit kiihdyttämään aineenvaihduntaasi, jos kerran sait sen hitaalle?
Miksi on noin iso asia muutaman kilon ero vuosien varrella. No, hyvää kesää sinulle kuitenkin. Käännä katse välillä peilistä ympärillä olevaan maailmaan.
Olen minäkin laihduttanut syömällä tavallista sekaruokaa - en laskenut kaloreita. Suht hitaasti meni 30kg. Tein kaikkea muutakin ja liikuin maltillisesti.
Lisäsin kalorimäärää eli söin enemmän, samalla myös liikuin enemmän.
Pohjalta onkin sitten helppo päästä takaisin ylös.
Vierailija kirjoitti:
Miten pystyit kiihdyttämään aineenvaihduntaasi, jos kerran sait sen hitaalle?
Aineenvaihdunta palautui aika nopeasti takaisin normaaliksi kun lisäsin syötyjä kaloreita ja liikuntaa hieman samalla :)
Vierailija kirjoitti:
Miksi on noin iso asia muutaman kilon ero vuosien varrella. No, hyvää kesää sinulle kuitenkin. Käännä katse välillä peilistä ympärillä olevaan maailmaan.
Minulle tämä oli asia minkä halusin tehdä. Kuten sanoin, se että painoni vaihteli 60-63 välillä ei ollutkaan iso juttu, mutta kun se alkoi iän myötä siitä tasaisesti nousta, koin että trendi kannattaa pysäyttää alkuunsa.
Nyt on mukavaa kun tuntuu että jaksan arjessa paljon paremmin ja olen energisempi. Eli voi juurikin keskittyä kaikkeen muuhun.
Ap:lle tiedoksi: ketään, KETÄÄN tässä maailmassa ei kiinnosta ne sinun muutamat kilosi.
Onnea! Vaikkei laihduttaminen olisi ollutkaan terveyden kannalta tarpeeksi niin näen kuitenkin, että sen tekeminen ihan oman mukavuuden vuoksi on täysin pätevä syy :) Pystyn samaistumaan täysin, pääsin hiljattain eroon parista viimeisestä "ylimääräisestä" (ei oikeasti, vain omassa päässä..) kilosta ja olo vähintäänkin henkisesti on paljon parempi.
Ap ei todellakaan "muista" tulla kertomaan tilannetta loppuvuodesta.
Niin kuin ei ne monet muutkaan, jotka ovat laihduttaneet kituuttamalla, ole tulleet kertomaan lopputulosta :)
Hieno saavutus, aika äärimmäisillä kaloreilla kyllä vedit. Kyllä sinulta lihasmassaa lähti 600 kcal dieetillä pakostikin. Tulihan se tietysti sitten takaisin, kun aloit treenata laihdutuksen jälkeen.
Voi, että vähän muka löysää. 65kg 170cm pitkällä on täysin normaalipaino ja iän myötä voi painaa vähän enemmän kuin nuorena.
Toista se on mulla joka 169cm pitkänä paina tällä hetkellä 122,4kg. Joo ihan itse olen suuhuni lapannut kaiken. En vain voi mitään sille, että mua ärsyttää ap:n kaltaiset turhasta kitisijät kun mitään ylipainoa ja ylimääräistä ei ole edes ollut. Järkytetään teitä lisää, vielä lopputalvesta painoin 130kg. Tavoite olisi päästä edes 70 kiloon mikä on sekin mun pituiselle vielä normaalipainon puolella. Jonkun mielestä varmaan liikaa, mutta ihan sama mulle. 70kg on paljon parempi kuin 130kg.
Joillakin on suhteellisuudentaju kateissa kun pitää väkisin yrittää pysyä siinä nuoruusvuosien painossa ja kuvitellaan itsensä plösöksi jos painoa muutama kilo enemmän.
Mä olen 42v ja yritä nostaa painoa muutamalla kilolla mutta en onnistu millään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi on noin iso asia muutaman kilon ero vuosien varrella. No, hyvää kesää sinulle kuitenkin. Käännä katse välillä peilistä ympärillä olevaan maailmaan.
Minulle tämä oli asia minkä halusin tehdä. Kuten sanoin, se että painoni vaihteli 60-63 välillä ei ollutkaan iso juttu, mutta kun se alkoi iän myötä siitä tasaisesti nousta, koin että trendi kannattaa pysäyttää alkuunsa.
Nyt on mukavaa kun tuntuu että jaksan arjessa paljon paremmin ja olen energisempi. Eli voi juurikin keskittyä kaikkeen muuhun.
Joku viiden kilon painonpudotus normaalipainon sisällä ei kyllä muuta jaksamista ja energisyyttä. Kuvittelet vain.
Täysin eri asia jos reilusti ja oikeasti ylipainoinen pudottaa painoa kymmeniä kiloja. Siinä oikeasti jaksaminen ja energisyys palautuu.

No laitapa selkään reppu, jossa on 5 kg painoa ja tule kertomaan, että vaikuttiko mitenkään esim. portaiden nousussa. Etenkin tuossa 50-60 kg tienoilla se on todella iso osa kehon painosta.
Siis kuinka kauan olet saanut pidettyä painon 57 kilossa syömällä 2000 kaloria päivässä? Toiko painon putoaminen lisää ryppyjä? Monesti keski-ikäisillä pieni (huom. pieni) pyöreys näyttää paremmalta kuin luuviulumainen olemus, joka vanhentaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi on noin iso asia muutaman kilon ero vuosien varrella. No, hyvää kesää sinulle kuitenkin. Käännä katse välillä peilistä ympärillä olevaan maailmaan.
Minulle tämä oli asia minkä halusin tehdä. Kuten sanoin, se että painoni vaihteli 60-63 välillä ei ollutkaan iso juttu, mutta kun se alkoi iän myötä siitä tasaisesti nousta, koin että trendi kannattaa pysäyttää alkuunsa.
Nyt on mukavaa kun tuntuu että jaksan arjessa paljon paremmin ja olen energisempi. Eli voi juurikin keskittyä kaikkeen muuhun.
Jotenkin on tosi vaikea uskoa, että nuo muutama kilo vaikuttaisi oikeasti mitenkään sun jaksamiseen arjessa ja energisyyteen. Varsinkin jos sun elintavat ei lopulta ole käytännössä muuttuneet.
Mä olen paaaaljon lihavampi, ja mulla jaksamiseen ja energisyyteen vaikuttaa nimenomaan elintavat ja liikkumisen määrä, ei paino.
Vierailija kirjoitti:
Siis kuinka kauan olet saanut pidettyä painon 57 kilossa syömällä 2000 kaloria päivässä? Toiko painon putoaminen lisää ryppyjä? Monesti keski-ikäisillä pieni (huom. pieni) pyöreys näyttää paremmalta kuin luuviulumainen olemus, joka vanhentaa.
170/57 ei ole vielä luuviulu. Painoindeksi on ~20, täydellinen. Luuviuluus alkaa lievässä alipainossa (alle 18,5)
Ymmärräm sinua Ap! Kun on kerran löytänyt sen oman hyvän painon, niin siitä haluaa pitää kiinni! Olen kanssasi saman pituinen vaikkakin 10v nuorempi ja ollut tyytyväisimmilläni 63-65kg painossa, olen myös lihonnut sen noin 5kg pikkuhiljaa ja kyllä sen vaatteista vähintään huomaa. En pidä itseäni lihavana mutta kyllä se kokonaisvaltainen olo vaan on ihan erilainen kun on siinä omassa "lempipainossa". Itse olen myös muutamia kertoja tiputtanut painoa syömällä liian vähän, lähinnä stressin takia ja kyllä se on hyvä "kannustus" siirtyä terveellisemmälle linjalle kun paino on jo alempana, siitä haluaa pitää kiinni ja olen myös onnistunutkin, viimeeksi kesti pari-kolme vuotta samana, nyt tämän vuoden puolella on hiipinyt nuo muutamat lisäkilot.
Onkohan tuollainen täysin tarpeellista kohdallasi?