Mitä ajatella aikuisista tuttavista, jotka eivät ole näkevinään ja tervehdi?

(Ellei täysin alemmuuskompleksinen, käytöstaidoton juntti)

käytökseltään.

Tunnemme aika hyvinkin ja ollaan kyläilty toistemme luona, mutta jos tavataan jossain ilman lapsia, niin olen pelkkää "ilmaa".

ja näen heidät siis aina kimpassa. Minustakin tämä on tosi outoa.

ja näen heidät siis aina kimpassa. Minustakin tämä on tosi outoa.

naapurin kanssa ystäviä ja sitten kun minä tutustun uuteen naapuriin, ei enää tämä "vanha" ystävä enää moikkaa, kun olen nykyään jonkun muunkin ystävä. Niin naurettavaa touhua, teinimeininkiä.

Välillä aikuiset suomalaiset eivät omaa alkeellisimpiakaan käytöstapoja.

On teinitouhua joo, ja pahinta kun opettavat moiset käytöstavat lapsilleenkin.

nyökäyttää päätä ja sanoa hei. Ei pysty, ei pysty...

mulla on vain joku ihan ihmeen hahmotusongelma. En ole ikinä ollut hyvä tunnistamaan ihmisten kasvoja, ja siinä missä kyllä tietysti tutussa puistossa tunnistan naapurimamman naaman, niin jos törmään siihen jossain muussa yhteydessä (tai esim. tauon jälkeen) niin ihan vilpittömästi en välttämättä joko a) tajua kenestä on kyse, tai b) kehtaa ottaa sitä riskiä että olen väärässä. On aika noloa mennä puhumaan ihmiselle joka sitten vastaa että "mä en tunne sua"...



Saatan olla hyvinkin paljon nähnyt jotakuta (esim. ollut mökkiviikonlopun ajan koko ajan hänen kanssaan tekemisissä) ja silti en uudelleen tavatessa tunnista riittävän varmasti.



Tämä on inhottava vaiva, ja ilmeisesti jossain määrin myös perinnöllinen. Myös isäni ja hänen äitinsä ovat tällaisia. Äitini ja veljeni tietääkseni eivät ole.

esim. koirapuistotuttuja en kertakaikkiaan tunnista ilman koiraa. Koiran mä kyllä tunnistan metrien päästä ja muistan nimenkin, mutta omistaja ilman sitä koiruutta... Juu ei :D



Toisinaan sit taas saatan unohtaa silmälasit kotiin, jos lähden kävellen liikenteeseen... En normaalitoimissa tarvitse laseja, mutta en näe kovin tarkasti. Eli tunnistan ihmisen kasvotkin varmuudella vasta kohdalla... Ihan läheisimmät toki tunnistaa jo kävelytyylistä, vaatetuksesta yms. mutta vähänkään oudommat, varsinkin jos on eri vaatteet missä olen tottunut näkemään... Juu ei. :D



Tai sitten en vaan tajuu. Vaikkapa kaupassa pohtiessani kuumeisesti mitä hittiä me huomenna syödään ja mitä mä olen ehkä unohtanut kauppalistalta, en välttämättä nää enkä kuule mitään. Joskus tutut on onnistuneet säikyttämään mut melkein sydänkohtauksen partaalle kävelemällä eteen ja sanomalla BUU! Vaikka koko ajan mä "tuijotin" tätä tyyppiä. Mä olin vaan niin omissa ajatuksissani, etten tajunnut... :D



Anteeksi vaan kaikille, jos olen kävellyt ohi.

mutta vaikka varsin yleiseltä kuulostaakin, niin varsin epätodennäköistä että KAHDELLA naisella olisi sama ongelma.



Maailma on vain täynnä ihmisiä. Juuri tänään minäkin törmäisin kadulla töiden jälkeen työpaikalta tuttuun ihmiseen. Itse ytitin tervehtiä, koska työpaikalla sellaiset kohteliaisuussäännöyt ovat, mutta toinen käveli ohitse vilkaisematta. Kieltämättä se ihmetytti, ja minulla sentään kyseessä vain etäinen työkollega. Jotkut ehkä ajattelee, että maailm aon täynnä tuttuja, ei niitä kaikkia pidä huomioida. Mene ja tiedä.