Raskausarvet olivat todella tummia kun aloitin laihduttamisen, nyt selvästi haalenneet, osa jopa kadonneet. Voiko johtua liikunnasta?
Minulla on aivan liikaa ylipainoa. Siihen on ollut omat syynsä enkä jaksa niistä avautua.
Olen tietenkin pyrkinyt laihduttamaan mutta olen myös sortunut epäterveelliseen syömiseen usein. Yritän taas ryhdistäytyä. Painoa olen saanut tiputettua kolmessa kuukaudessa 10 kiloa.
Vielä on pudotettavaa reilusti.
Liikunut olen paljon paljon enemmän kuin ennen.
Paljon kävelyä, jonkin verran jumppaa ja muutenkin kehon työstämistä arkiliikunnalla kuten pyöräilyä.
Ennen en liikkunut juuri lainkaan mutta nyt päivittäin.
Huomasin (en katsele kovin usein itseäni peilistä nakuna) että kolmen kuukauden takaisen aivan järkyttävät raskausarvet kun olivat tummia ja pitkiä vatsassa ovat miltein kadonneet. Oikeasti, ovat haaleita, osa vähän punertavia mutta ei lainkaan yhtä pahan näköinen kuin ennen. Muutos on aivan huomattava.
Voisiko liikunnalla olla tässä osansa? Sillä mielestäni en ole laihtunut vielä merkittävästi.
Kommentit (7)
Venymäarvet vaalenevat itsestään ajan myötä
Ne vaalenevat ajan kanssa, ensin vaaleanpunaisiksi ja lopulta valkoisiksi arviksi.
Vierailija kirjoitti:
Venymäarvet vaalenevat itsestään ajan myötä
Ai ilman, että edes laihtuu ja kiinteytyy?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venymäarvet vaalenevat itsestään ajan myötä
Ai ilman, että edes laihtuu ja kiinteytyy?
Ap
Kyllä. Ihan niin kuin tavallisetkin arvet, joita jää haavoista. Ja ei, liikunta ei ole vaikuttanut vaalenemiseen mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venymäarvet vaalenevat itsestään ajan myötä
Ai ilman, että edes laihtuu ja kiinteytyy?
Ap
Joo. Ne on arpia. Ne arpeutuu ja vaalenee siinä kuin muutkin arvet, eivätkä varsinaisesti katoa koskaan mihinkään.
Laihdut>ihon pingotus vähenee>punoitus vähenee
Up