3 kk työttömyyttä: maasta ulos!
Hallitus aikoo sitoa työperusteisen o luluvan nykyistä vahvemmin työhön siten, että Suomesta on poistuttava, jos henkilön työsuhde loppuu, eikä henkilö ole kolmen kuukauden kuluessa solminut uutta työsuhdetta.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2e0011c0-db33-49f9-beaa-f2eb2e1f7…
Persut ihan tosissaan yrittävät erottaa Suomea EU:sta ja länsimaista. Miksi kok,kd ja rkp tuohon ovat lähteneet mukaan, vaikka tietävät, että tuo ei ikinä tule onnsitumaan? Arvopohja?
Kommentit (14)
Tuohan on ihan mahtavaa. Miksi ihmeessä Suomessa pitäisi elättää jotain muualta tulleita työttömiä?
Eikös vastaavia ole jo pitkään ollut muissakin maissa? USA ja Australia ainakin on hyvin tiukkoja.
Ap:n arvopohja, elätä afrikka kotonasi.
Ansiosidonnaista siis aiotaan lyhentää 200 päivään- paitsi m muuttajien osalta 90 päivään, jonka jälkeen heidät poistetaan maasta.
Jos kyseessä on määräaikainen työsuhde, niin kannattaa alkaa etsiä uutta työpaikkaa jos hyvissä ajoin ennen kuluvan työsopparin päättymistä. Ja jos saa potkut yt-neuvotteluiden takia, niin on kai siinäkin vähintään viikkojen tai jopa muutaman kuukauden irtisanomisaika, jonka aikana ehtii hankkia uuden työpaikan.
Mikä on työperusteinen oleskelulupa jos se ei riipu työsuhteesta?
Maltalla tuo raja on EU:n ulkopuolisille 10 päivää.
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on ihan mahtavaa. Miksi ihmeessä Suomessa pitäisi elättää jotain muualta tulleita työttömiä?
Tehdään vain näin mutta loogista ja reilua olisi että maksavat sitten vähemmän verojakin jos oikeudet eivät ole samat kuin paikallisilla työntekijöillä.

Onko paikalliset työntekijät työperusteisella oleskeluluvalla täällä?
Vihdoinkin jotain järkevää kenties tapahtumassa. Vieläkö täällä hetken olleille raksamiehille ja heidän perheilleen maksetaan Suomesta lapsilisiä? Siinä ehdoton leikkauskohde.
Suunta on nyt oikea, vielä kun karkotus onnistuisi yleisesti noiden kaikkien rikollisten ja muiden loisijoiden kohdalla. Pois vaan, ja kaikki houkuttimet minimiin, nettiin viestit; ei kannata tulla. Sipuli teki aikaan pahaa tuhoa, lupaili hyväksikäyttäjille omakotitalot ja mitä kaikkea. Tätä satoa nyt sitten korjaillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on ihan mahtavaa. Miksi ihmeessä Suomessa pitäisi elättää jotain muualta tulleita työttömiä?
Tehdään vain näin mutta loogista ja reilua olisi että maksavat sitten vähemmän verojakin jos oikeudet eivät ole samat kuin paikallisilla työntekijöillä.
Heillä on oikeus tulla tänne ansaitsemaan ja elättämään itsensä, siihen ei kuulu Suomen kansalaisuus ja samat oikeudet. Kaikki aikanaan, jos ei perseile.
Voi kun tää toteutuisi. Se on ihan oikein, että muualta tulleiden maassaolo sidotaan työssäolemiseen - niin se on monissa muissakin maissa. Ei ole Suomen tehtävä elättää muualta tulleita täällä, jos he eivät pysty työllistymään - täällä on niitä sossupummeja omasta takaa ihan tarpeeksi. Tee töitä, maksa veroja ja osallistu siten yhteiskunnan palvelujen ylläpitämiseen tai sitten ulos. Eikä meidän maan talous edes kestäisi sitä jatkuvaa hallitsemattoman m a a hanmu uton tukemista, niin kuin on nähty. Ei täällä oikeasti voi olla jo kokonaisia perheitä, joista kukaan ei käy töissä ja kaikki elää tuilla. Se ei toimi. Haluaisin varovaisesti uskoa että onko kerrankin tulossa hallitus, jolla olisi vähän selkärankaa (ja järkeä!) tämän asian suhteen, mutta en uskalla...
Petteri Orbanin hallitus ottaa kovan linjan.
Lopeta toi ulina. Miksi hänen pitäisi jäädä tänne loisimaan?