Myöhemmällä iällä äidiksi tulleet. Miksi päätit lopulta hankkia lapsia?

Parikymppisenä ollut edes mielessä että vauva  ja ylipäätään perhe perustaa. Nuoruus eletään täysin rinnoin . 

Joskus suunnilleen 33-vuotiaana alkoi tulla sellainen olo, että tätäkö tämä elämä on. Oli parisuhde, työ, asuntolaina, harrastukset. Halusin jotain syvempää merkitystä olemassaololleni sen sijaan että eläisin hamaan tulevaisuuteen niinkuin parikymppinen.

Kuka parikymppisenä edes miettii vauvoja? Sillon pitää elää ja mennä ja tulla.

Itse tein lapset kun olin 30v ja 35v.

Olin päässyt asemaan, jossa kykenin tekemään lapsiperhearjesta siedettävää.

Eli pystyin rakennuttamaan tilavan omakotitalon, tekemään valvomatonta hyvinpalkattua työtä omaan tahtiin kotitoimistolta, palkkaamaan lastenhoitoapua jne.

Olin 42 kun lapseni syntyi. Olin ollut nuoruuteni avioliitossa, mutta lapsi ei siihen liittoon sopinut ja jäin siitä leskeksi. Sitten tapasin lapseni isän, joka ehdotti lapsen tekemistä ja saimme molemmat vauvakuumeen. 

Vierailija kirjoitti:

Kuka parikymppisenä edes miettii vauvoja? Sillon pitää elää ja mennä ja tulla.

Itse tein lapset kun olin 30v ja 35v.

Useimmilla kyllä on ainakin jonkinlainen käsitys siitä, haluavatko he ehkä joskus perheen vai eivät. Kaikki eivät kulkeudu ajopuuna oman elämänsä läpi.

Vierailija kirjoitti:

Joskus suunnilleen 33-vuotiaana alkoi tulla sellainen olo, että tätäkö tämä elämä on. Oli parisuhde, työ, asuntolaina, harrastukset. Halusin jotain syvempää merkitystä olemassaololleni sen sijaan että eläisin hamaan tulevaisuuteen niinkuin parikymppinen.

Huoh olipa typerästi sanottu. Mikä siinä on että pitää soimata lapsettomia siitä että muka haluavat vain hengailla läpi elämän kuin teinit? Tai ettei elämällä olisi mitään merkitystä ilman lapsia. Todella kapeakatseista ajatella noin.

Tapasin miehen jonka kanssa halusin lapsia, olin 38 tavatessamme, 41 kun esikoinen syntyi.

Aiemmin en ollut ikinä edes harkinnut äitiyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus suunnilleen 33-vuotiaana alkoi tulla sellainen olo, että tätäkö tämä elämä on. Oli parisuhde, työ, asuntolaina, harrastukset. Halusin jotain syvempää merkitystä olemassaololleni sen sijaan että eläisin hamaan tulevaisuuteen niinkuin parikymppinen.

Huoh olipa typerästi sanottu. Mikä siinä on että pitää soimata lapsettomia siitä että muka haluavat vain hengailla läpi elämän kuin teinit? Tai ettei elämällä olisi mitään merkitystä ilman lapsia. Todella kapeakatseista ajatella noin.

Miksi tulit taas paikalle mölyämään ketjuun, joka ei koske sinua mitenkään? Tajuatko että sinulta ei kysytty mitään?

Kun muutin pois kotoa olin kurkkua myöten täynnä nuorempien sisarusten ja serkkujen hoitamista jota olin tehnyt 13-vuotiaasta. Lapset eivät voineet vähempää kiinnostaa.

Tapasin puolisoni kolmekymppisenä, hän oli sitä mieltä että lapsia voi tulla jos on tullakseen mutta mikään kynnyskysymys se ei ollut.

Jossain vaiheessa noin 35-vuotiaana yritimme aktiivisesti vauvaa pari vuotta eikä sitä kuulunut joten päätettiin nauttia sinkku-elämästä.

Mutta sen jälkeen oltiin aika huolimattomia ehkäisyn kanssa, nelikymppisenä huomasin yllättäen olevani raskaana, ja vielä yllättyneempi olin että olin asiasta aivan tajuttoman onnellinen.

Tähän astisen elämäni paras asia. Äitinä on ihanaa, en kuitenkaan usko että olisin nauttinut tästä yhtä paljon nuorempana.

N52, kahden lapsen äiti

Haikara toi vauvan hedelmällisen iän loppupuolella. Olen hänestä hyvin kiitollinen ja onnellinen <3

Vierailija kirjoitti:

Kun muutin pois kotoa olin kurkkua myöten täynnä nuorempien sisarusten ja serkkujen hoitamista jota olin tehnyt 13-vuotiaasta. Lapset eivät voineet vähempää kiinnostaa.

Tapasin puolisoni kolmekymppisenä, hän oli sitä mieltä että lapsia voi tulla jos on tullakseen mutta mikään kynnyskysymys se ei ollut.

Jossain vaiheessa noin 35-vuotiaana yritimme aktiivisesti vauvaa pari vuotta eikä sitä kuulunut joten päätettiin nauttia sinkku-elämästä.

Mutta sen jälkeen oltiin aika huolimattomia ehkäisyn kanssa, nelikymppisenä huomasin yllättäen olevani raskaana, ja vielä yllättyneempi olin että olin asiasta aivan tajuttoman onnellinen.

Tähän astisen elämäni paras asia. Äitinä on ihanaa, en kuitenkaan usko että olisin nauttinut tästä yhtä paljon nuorempana.

N52, kahden lapsen äiti

Siis dinkku ei sinkku

Hoidin nuorena paljon lapsia, enkä tykännyt yhtään. Olin ajatellut aiemmin, että haluan perheen ja lapsia, mutta mieleni muuttui tuossa työssä. Olin siis töissä perheessä, jossa oli kaksi pientä lasta. Äitini kyllä sanoi silloin, että asioiden ei ihan noin pitäisi olla. Lapset olivat hänen mukaansa poikkeuksellisen haastavia. Myöhemmin kuulinkin, että eskarissa vanhemmalla lapsella diagnosoitiin jokin hahmotushäiriö, joka vaikutti mm. puheen ymmärtämiseen. Hänelle täytyi asioita toistella loputtomiin ja selittää ja vääntää rautalangasta. Siihen lisäksi sitten vaikka mitä muuta ongelmaa, allergiaa sun muuta molemmilla lapsilla.

Sain esikoiseni vasta 31-vuotiaana, eli lähes kymmenen vuotta sen jälkeen, kun lopetin tuon työn. Olin siihen mennessä ymmärtänyt sen, mitä äitinikin oli sanonut. Se, että lapsiperhearki on jossain perheessä hirveää, ei tarkoita, että se olisi aina ja kaikkialla samaa. Olen tykännyt tosi paljon olla äiti, se on parasta elämässä. Se hyöty tuosta nuoruuden työstä on kyllä ollut, että olen tietoisesti tehnyt monta asiaa eri tavalla. Siellä moni ongelma johtui vanhempien ratkaisuista. 

Vierailija kirjoitti:

Kun muutin pois kotoa olin kurkkua myöten täynnä nuorempien sisarusten ja serkkujen hoitamista jota olin tehnyt 13-vuotiaasta. Lapset eivät voineet vähempää kiinnostaa.

Tapasin puolisoni kolmekymppisenä, hän oli sitä mieltä että lapsia voi tulla jos on tullakseen mutta mikään kynnyskysymys se ei ollut.

Jossain vaiheessa noin 35-vuotiaana yritimme aktiivisesti vauvaa pari vuotta eikä sitä kuulunut joten päätettiin nauttia sinkku-elämästä.

Mutta sen jälkeen oltiin aika huolimattomia ehkäisyn kanssa, nelikymppisenä huomasin yllättäen olevani raskaana, ja vielä yllättyneempi olin että olin asiasta aivan tajuttoman onnellinen.

Tähän astisen elämäni paras asia. Äitinä on ihanaa, en kuitenkaan usko että olisin nauttinut tästä yhtä paljon nuorempana.

N52, kahden lapsen äiti

Pitkälti sama kuvio. Nuorena harkitsin jopa sterilisaatiota kun ajattelin etten halua koskaan lapsia. Onneksi en tehnyt sitä. Äidiksi tulin ihan kalkkiviivoilla nelikymppisenä. Olen tyytyväinen, että uskalsin, olisi jäänyt kokonainen elämänvaihe elämättä ja maailman rakkain ihmissuhde syntymättä. Vaikea edes kuvitella nyt keski-ikää ja vanhuutta ilman lasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka parikymppisenä edes miettii vauvoja? Sillon pitää elää ja mennä ja tulla.

Itse tein lapset kun olin 30v ja 35v.

Useimmilla kyllä on ainakin jonkinlainen käsitys siitä, haluavatko he ehkä joskus perheen vai eivät. Kaikki eivät kulkeudu ajopuuna oman elämänsä läpi.

Niin, olihan mullakin käsitys etten hanki vauvoja parikymppisenä.

Halusin lapsia jo 25-vuotiaasta lähtien, mutta mies ei halunnut. Kesti melkein kymmenen vuotta suostutella hänet isäksi. Olin 34-vuotias, kun synnytin esikoiseni.

Miksi aina oletetaan, että pariskunnan lapsettomuus johtuisi naisesta?

Oli vauvakuume jo 25-vuotiaasta, mutta poikaystävät ei halunneet perustaa perhettä. Lopetin parisuhteita sen takia. Onneksi onnistui 35 v. Olisin halunnut enemmän lapsia ja nuorempana.

Vierailija kirjoitti:

Halusin lapsia jo 25-vuotiaasta lähtien, mutta mies ei halunnut. Kesti melkein kymmenen vuotta suostutella hänet isäksi. Olin 34-vuotias, kun synnytin esikoiseni.

Miksi aina oletetaan, että pariskunnan lapsettomuus johtuisi naisesta?

Jaa sinulla sama. Sanoin, että joko niitä lapsia hankitaan nyt, tai se on ero. Sitten hankittiin.

Parikymppisenä olin vela henkeen ja vereen, pidin oikein meteliä aiheesta. Sittemmin se on vähän nolottanut, koska niin se vaan se epäily alkoi vähitellen joskus kolmevitosen kieppeillä, ja sitten olikin lopulta jo vähän kiire ja stressi että onko liian myöhäistä. N43

Vierailija kirjoitti:

Oli vauvakuume jo 25-vuotiaasta, mutta poikaystävät ei halunneet perustaa perhettä. Lopetin parisuhteita sen takia. Onneksi onnistui 35 v. Olisin halunnut enemmän lapsia ja nuorempana.

Tää tuntuu olevan melko yleistä. Miehet alkaa vähitellen heräillä perheellistymisajatukseen joskus neljävitosena, kun saman ikäisillä naisilla on jo lastentekovuodet ohi. Ja sitten ihmetellään, miksei tähän maahan synny lapsia.