Pakkoruotsi lakkautetaan lähivuosina. Se on varmaa, Ja siihen on yksinkertainen selitys
Pakkoruotsi tuli peruskoulu-uudistuksen myötä. Vanhimmat pakkoruotsin kokeneet ovat nyt nelikymppisiä. Tämä tarkoittaa että kohta vallanpitäjistä yli puolet ovat niitä, jotka oikeasti ovat nähneet mitä se pakkoruotsi on. Miten turhaa onkaan opiskella jotain ainetta, kun yli puolet luokasta on todella epämotivoitunutta ja sen myötä niiden motivoituneidenkin oppimishalut tukahtuvat tehokkaasti.
Oppikoulu- ja kansakoulutaustaiset päättäjät eivät oikein tätä ymmärrä, kun heillä ei ole asiasta omakohtaista kokemusta.
Kommentit (13)
Ainahan sitä pitää osata jonkin verran "vihollisenkin" kieltä...
mutta peruskoulu on alkanut Suomessa jo v. 1970. Ne jotka silloin olivat ruotsinkielen aloittamisiässä olivat n. 12-13 vuotiaita, eli syntyneet 1957 ja niillä main. Itse olen 40- vuotias ja käynyt koko peruskoulun.
mm. Helsingissä vasta 1978. Eli vanhimmat pakkoruotsin opiskelijat ovat siellä vuosiluokka 1965.
mutta peruskoulu on alkanut Suomessa jo v. 1970. Ne jotka silloin olivat ruotsinkielen aloittamisiässä olivat n. 12-13 vuotiaita, eli syntyneet 1957 ja niillä main. Itse olen 40- vuotias ja käynyt koko peruskoulun.
koko kouluhan on PAKKOA, ON pakko OPISKELLA MM. USKONTOA, VAIKKEI MIKÄÄN USKOVAINEN OLEKKAAAN... ON PAKKO LUKEA FYSIKKAA, KEMIAA,
ON PAKKO LASKEA, KUN ON MATIKKAA,
ON PAKKO JUOSTA KUN ON LIIKUNTAA,
ON PAKKO KIRJOITTAA JA LUKEA KUN ON ÄIDINKIELTÄ,
ON PAKKO OPISKELLA BIOLOGIAA/MAANTIETOA
ON PAKKO LUKEA HISTORIAA (MITÄ OIKEASTI EN ITSE TARVII JA OLI MUUTEN VASTEN MIELISTÄ)
ON PAKKO LAULAA VAIKKEI MUSIKAALINEN OLE YHTÄÄN
ON PAKKO KÖKSÄTÄ VAIKKA SUOMI ON RAVINTOLOITA PULLOLLAAN
ON PAKKO LUKEA ENGLANTIA VAIKKEI SITÄ KÄYTTÄISIKÄÄN
ON PAKKO ISTUA KUUNTELEMASSA OPOA VAIKKEI HALUAISIKAAN
ja nyt aikuisena ON PAKKO KÄYDÄ TÖISSÄ ANSAITAKSEEN RAHAA, joo saisihan sitä ilman töitäkin muttei NIIN PALJOA ETTÄ NIILLÄ ELÄISI.
ELÄMÄ ON ASENTEISTA KIINNI JA SIITÄ NUORILLA MITEN ASIOIHIN SUHTAUDUTAAN K O T O N A!!!!
unohdin, että elämää ei ole Helsingin ulkopuolella. Sorry!
Päättäjissä on vamasti yliedustettuna ne, jotka olivat ns. kielipäitä ja siten tehokkaimmassa opetuksessa.
Oikeastaan vasta 1972 syntyneet ovat kokeneet tilanteen jossa sekä 4:n että 10:n oppilaat pakotetaan samaan oppimisyhmään ruotsin kielessä.
muissakin suurissa kaupungeissa peruskoulu aoitetiin "myöhään". Hyyvin harvassa koulussa jo 1970.
unohdin, että elämää ei ole Helsingin ulkopuolella. Sorry!
Ainoastaan laajennetaan hieman valinnanvaraa.
Ei pakkoruotsin poisto tarkoita että voisi olla kokonaan ilman kieltenopiskelua.
muissakin suurissa kaupungeissa peruskoulu aoitetiin "myöhään". Hyyvin harvassa koulussa jo 1970.
unohdin, että elämää ei ole Helsingin ulkopuolella. Sorry!
Ap kertoi, että vasta nelikymppiset ovat olleet pakollisessa ruotsinkielenopetuksessa. 40-vuotiaat ovat aloittaneet toisen vieraan kielen vasta 1983. Kyllä peruskoulua on ollut jo sitä ennen koko maassa.
eikö esim. 65-syntyneitä saa enää sanoa nelikymppisiksi?
ja tosiaan vasta nykyiset 37-38-vuotiaat (s. 1972) ovat nähneet pakkoruotsin todelliset varjopuolet.
Katainen on syntynyt 1971, eli hän on vielä niitä jotka sai opiskella motivoituneiden joukossa.
Ei taida olla hänelläkään ihan realistista kokemusta pakkopullaruotsista.
mutta ei sen silti pidä ole kaikille pakollinen. Sekin riittäisi, että kaikki saisivat valita ruotsin tai venäjän. Pienikin valinnaisuus lisää motivaatiota. Tällä hetkellä liian moni kuluttavaa vain aikaa eikä opi yhtään ruotsia.
eikä koe ruotsin opiskelua vastenmielisenä.
Kotona on kannustava asenne koulutyöhön aineesta riippumatta. En ole siirtänyt omia ennakkoluulojani lapsiin mitä tulee ruotsin opiskeluun.
Eilen tyttö sanoi että haluan oppia ruotsia ja aion kirjoittaa sen. Hänellä on ruotsista 9 ja englannsita 10 joten kielet ovat ilmeisen helppoja hänelle. Tämän syksyn kielipistarit englannista 10 ja ruotsista 10 ja 10-.
Mieluummin pakkoruotsi kuin että venäjä tulisi tilalle. Itä-Suomessa jossa asumme jotkut tahot haluaisi että venäjä tulisi ruotsin tilalle ja se ei kuulosta hyvälle.