Vaimon kaveri-ikävä

Olemme olleet naimisissa jo yli kymmenen vuotta ja lapsiakin on kolme. Elämme tiivistä lapsiperhearkea. Mulla ei ole oikein edes aikaa miettiä minun kavereita. Vaimolle hänen kaverinsa ovat tärkeitä, he elävät toisilla paikkakunnilla elävät myös perhearkea. Vaimo itkee kaverisuhteiden perään usein. Vaimo on se joka soittelee kavereilleen ja itkee minulle kun joutuu yksipuolisesti pitämään yhteyttä. Minun kaveripiiri toimii niin, että näemme joskus kerran vuodessa tai kahdessa ja jutustelut jatkuu siitä mihin viimeksi jäimme. Muuten yhteyslinkkinä toimii Whatsapp.
Yritän selittää vaimolle, että hänen kaverinsa elävät myös perhearkea ja ehkä heillä ei ole aikaa nyt tiiviille kaverisuhteille.
Vaimo itkee myös sitä, että pitäisi muuttaa kotiseudulle, lähelle hänen vanhempiaan ja kotiseudulla olisi hänen lapsuuden kavereitaan. Minulla ei ole siellä lähellä mitään oman alani töitä. En tiedä myöskään olisiko vaimolla yhtään enempää kaverien kanssa mitään. Osa heistä on jo muuttanut muualle. Hänen paras lapsuuden kaverinsa harrastaa tiiviisti miehensä kanssa miehen harrastuksia. Kun olemme lomalla kotiseudulla, tälläkin vaimon kaverilla menee selkeästi oma mies ja perhe tärkeysjärjestyksessä edelle ja heidän on vaikea sovittaa tapaamisia, vaikka ollaan samalla paikkakunnalla.

Myös minulle perhe, vaimo ja lapset tulevat ykkösenä. Vaimo tuntuu kaipaavan omaa lapsuuttaan vaikka asui jo toisella puolella Suomea yksin ennen kuin menimme naimisiin. Vaimo ei oikein tunnu ymmärtävän sitä, että joillekin oma perhe on ykkönen. Hän on itkenyt asiaa yli kymmenen vuotta. Mikä on oikea ongelma?