En ole vielä kertaakaan kuullut Cha Cha Cha:tai, muita?
Ihan mielikuvituksen varassa, miltä jo viisi kuulostaa. Ajattelin ehkä tänään katsoa viisut ja samalla kuulla ekaa kertaa Käärijän laulun. Kannattaako valvoa? Menen yleensä nukkumaan ennen kymmentä.
Kommentit (26)
En ole minäkään kuullut. Viisut aion kyllä katdoa kuten yleensä joka vuosi.
Tunnistan aina intron ("tämä ei ole Rammsteinia") ja vaihdan kanavaa. Pari kertaa olen sattunut radiokanavaa vaihtaessa kuulemaan viimeiset cha cha chaat. Eli en ole kertaakaan kuullut kappaletta muutamaa sekuntia kauemmin.
Uskon ettei kappaletta jatkossa soiteta enää niin paljon radiossa, kunhan se jää viisuissa sijalle viisi tai kuusi.
Biisi on paras lonkeron kanssa, mutta sopii myös kuunneltavaksi samalla kun nauttii jo kolmatta lasillista tequilaa tai pina coladaa.
Sellainen ettei sitä selvinpäin kuuntelisi jos on terve.
En ole kuunnellut kappaletta. En aio katsoa viisuja. Ei kiinnosta. Yhtään. Lehdessä oli typerä kuva käärijästä, suu ammollaan ja mahdoton virne. Tyhmää.
Kuulin tällä viikolla esikarsinnoissa. En ymmärrä suosiota.
En ole kuullut ja yritän vältellä jatkossakin :)
Jos väsyttää niin ei kannata valvoa.
Ainahan suomen edustaja muka ennskkosuosikki. Sit jää jumboksi kuitenkin.
Mä kuuntelin eilen areenasta Suomen ja Ruotsin biisit. Kumpaakaan en varmaan tunnistais, jos jossain kuulisin uudelleen.
Euroviisut on nykyään vaan kohelluskarnevaali. Räävitään ja rehennellään ja lähes perperi revitään median edessä.
En ole kuunnellut sekunttiakaan. Enkä ole kuullu mitään muutakaan biisiä, jos sellasta on. Ei ole mitään käsitystä minkälaista musiikkia tekee. Syy on se, että riittää kun katsoo listoja mitkä on kärjessä suomessa ja ne muutkin on täyttä paskaa, niin jatkan samalla linjalla.
Vierailija kirjoitti:
Biisi on paras lonkeron kanssa, mutta sopii myös kuunneltavaksi samalla kun nauttii jo kolmatta lasillista tequilaa tai pina coladaa.
Chaata kuunnellessa alkoi tehdä mieli sangriaa, mutta ei ollut aineksia niin tein kannullisen mojitoa. Tänää varmaan pitää ostaa illaksi Blue Lagoonia kylmään kun katsoo viisuja.
Kaksi sanaa erotan, cha ja tanssimaan.Mikä on sisältö?
On kyllä kummaa kusipää kansaa suomalaiset ja lehdistö siinä samalla, että mitä paskaa suomalaiset tekee kaikkea pitäisi jotenkin vielä mukamas juhlia. Tuossa paskassa biisissä, surkeassa esiintyjässä, saati sijoittumisessa ei ole mitään juhlimista. Näin ulkomailla asuvana muistutan aina mitä kansaa suomalaiset suurin osin on, ne on kusipää kansaa. Se selittää kaikenlaiset kansan kyykytys päätösten hyväksymiset ja kaiken muun. Sehän olisi palvelus hävittää Suomi maailman kartalta, harmi kun hitler ei sitä ehtinyt tekemään.
En ymmärrä, mikä pakkomielle suomalaisilla on haukkua oman maansa tuotokset :P kaiken huipuksi syyllistyn itsekin samaan, jos en pidä kappaleesta, mutta pitäisi kai meidän jo opetella KANNUSTAMAAN OMAA MAATAMME siitä huolimatta!
Pitää olla ajan hermolla mukana. Käärijä on tätä päivää ja euroviisut perinteinen laulukilpailu. Kyllähän näistä pitää ihmisen olla tietoinen ja seurata muutakin elämää kuin omaa kotia.
Vierailija kirjoitti:
Kuulin tällä viikolla esikarsinnoissa. En ymmärrä suosiota.
Pienten lasten suosikkihan se on kun rytmikäs biisi ja kirkkaan väriset lpaset. Ovat nyt lapsen eskarissa väsäämässä innoissaan ja tohkeissaan omaa lastenversiota Cha Cha Chaasta johon muuttavat joistakin laulun sanoja joiden lasten vanhempien vuoksi. Esimerkiksi ottavat viittaukset alkoholiin pois ja korvaa ne pillimehuilla kun samassa eskarissa on myös muslimilapsia joiden vanhemmat voivat loukkaantua koska heidän uskonto kieltää alkoholijuomat.
Kylläpäs puhelin "korjasi" hyvin kirjoitusasua.