Töissä paljon luppoaikaa
Esimies hyvin etäinen eikä oikeasti tiedä mitä alaiset tekevät tai paljonko aikaa töiden tekemiseen kuluu. Itseohjautuva tiimi. Sinänsä ok että töitä on monelle mutta joskus pohdin että kuinkahan yleistä tämä on? Itsellä kokemusta neljästä suuresta firmasta, joissa vastaava kokemus. Kyseessä toimihenkilötyöt n
Kommentit (19)
Hyvähän se vain on, ettei tarvitse paahtaa niska limassa koko ajan. Edistää työhyvinvointiakin, ettei ole liian tiukka aikataulu.
Työnantaja perustelee minun työsuhteen itselleen sillä, että vaikka minulle ei olekaan koko ajan tekemistä, firmalle tulee minua vielä kalliimmaksi se, että en ole tekemässä sitä mitä työkseni teen. Vähän ku palomiehet.
Olen ollut koko aikuisikäni työpaikassa, jossa ketään ei kiinnosta, milloin ja kuinka monessa tunnissa työsi teet kunhan projektit saadaan maaliin aikataulun puitteissa. Käsittääkseni hyvinkin yleistä tietyillä aloilla. Enkä missään nimessä haluaisi luopua tästä käytännöstä. Vapaus tekee työstä mielekkäämpää kuin orjallisesti 8-16 raataminen.
N39
Vierailija kirjoitti:
Hyvähän se vain on, ettei tarvitse paahtaa niska limassa koko ajan. Edistää työhyvinvointiakin, ettei ole liian tiukka aikataulu.
Tottakai on parempi kuin hiki hatussa tekeminen. Mua vaan ihan hävettää kun tulee kesälomittaja ja sille pitää opettaa työt. 4h päivästä ihmettelyä.

Miksi se sinua hävettää? Eihän tuossa ole mitään noloa.
Kuuteen autoon vaihdoin tänään renkaat. Ei siihen ihan kahdeksaa tuntia tietenkään mennyt kun on pelit ja vehkeet. Siivoilin ja järjestelin hallia lopun aikaa ja kävin juttelemassa kahvilan tytöille. Ei niilläkään lounaan jälkeen ole kiire.
Ihan normaalia esim. pienessä myymälässä, jossa käy vähän asiakkaita. On myös paljon päivystys- ja projektiluontoisia töitä, joissa ei ole koko aikaa jotain tekemistä.
Asiantuntijatyössä aivoja ei saa rasittaa kun korkaitaan pari tuntia. 20% tehdään siis vaativaa aivotyötä ja 80% kevyempää hommaa. Meilläkin työsopimuksessa lukee että on oltava työpaikalla, työnantajan käytettävissä. Sitten kun tulee joku vika tai kriisi, niin on kuin tökkisi kepillä muurahaispesään. Joutuu tekemään 200% teholla töitä, että vian saa korjattua.Asialliset hommat hoidetaan, mutta muuten ollaan kuin Ellun kanat.
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaalia esim. pienessä myymälässä, jossa käy vähän asiakkaita. On myös paljon päivystys- ja projektiluontoisia töitä, joissa ei ole koko aikaa jotain tekemistä.
Työni ei ole päivytystä vaan asiantuntijatyötä globaalissa organisaatiossa. Ap
Joinain päivinä ei ole lainkaan töitä, vaikka olen töissä. Pitää vain olla valmis lähtemään, jos puhelin soi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaalia esim. pienessä myymälässä, jossa käy vähän asiakkaita. On myös paljon päivystys- ja projektiluontoisia töitä, joissa ei ole koko aikaa jotain tekemistä.
Työni ei ole päivytystä vaan asiantuntijatyötä globaalissa organisaatiossa. Ap
Niin? Vaihda esim. sairaalan päivystykseen töihin niin ei ole luppoaikaa :D
t. eri

Enpä minä sinun työstäsi puhunutkaan. Vastasin vain aloituksen kysymykseen, onko yleistä, että työssä on luppoaikaa. Vastaus on: kyllä, monilla aloilla se on ihan tavallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaalia esim. pienessä myymälässä, jossa käy vähän asiakkaita. On myös paljon päivystys- ja projektiluontoisia töitä, joissa ei ole koko aikaa jotain tekemistä.
Työni ei ole päivytystä vaan asiantuntijatyötä globaalissa organisaatiossa. Ap
Hyvin yleistä. Asiantuntija tulee sinun, kuten minunkin tapauksessani työnantajalle halvemmaksi kuin palkata konsultti niillä työtunneilla mitä varsinaista asiantuntijatyötä on.
Tuo oli normaalia henkilöstöpolitiikkaa, ennen 2000-lukua. Henkilökunta oli yrityksen voimavara ja yrityksellä oli aina ammattitaitoista työvoimaa reservissä, jos tuli uusia tilauksia tai töitä.
Suvussani oli keskisuuri rakennusliike ja kun työkohde valmistui, ei henkilökuntaa lomautettu tai irtisanottu, vaan pidettiin reservissä, tekivät luppoajalla mitä tekivät tai hanttihommia, täydellä palkalla ja kun saatiin uusi työkohde, ammattitaitoiset työvoima oli firmassa valmiina, eikä ollut työvoimapulaa.
Sitten firma myytiin 2000-luvun alussa ja nyt kun työkohteet valmistuvat, henkilöstö lomautetaan tai irtisanotaan, henkilökunta vaihtuvuus suurta, henkilökunta ei ole sitoutunutta ja ammattitaitoisesta työvoimasta huutava pula, kun yritys ei ole siitä pitänyt kiinni ja sitoutunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaalia esim. pienessä myymälässä, jossa käy vähän asiakkaita. On myös paljon päivystys- ja projektiluontoisia töitä, joissa ei ole koko aikaa jotain tekemistä.
Työni ei ole päivytystä vaan asiantuntijatyötä globaalissa organisaatiossa. Ap
Esim. lääkärin työssä on luppoaikoja päivystyksessä, ettei ole yhtään potilasta, mutta tunnin päästä voi tulla viisi sydänpotilasta, jotka taistelevat hengestään ja silloin lääkäri tekee 500% työteholla, ilman taukoja ja vessaan ei edes ehdi/pääse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaalia esim. pienessä myymälässä, jossa käy vähän asiakkaita. On myös paljon päivystys- ja projektiluontoisia töitä, joissa ei ole koko aikaa jotain tekemistä.
Työni ei ole päivytystä vaan asiantuntijatyötä globaalissa organisaatiossa. Ap
Niin? Vaihda esim. sairaalan päivystykseen töihin niin ei ole luppoaikaa :D
t. eri
Kyllä sielläkin on varmaan luppoaikaa.
Olin uusinut lääkereseptin, niin 1.pääsiäispäivänä klo 23 jälkeen lääkäri lähetti puhelimeeni hoito-ohjeen ja reseptin. Luulen, joku luppoaika olleen lääkärillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvähän se vain on, ettei tarvitse paahtaa niska limassa koko ajan. Edistää työhyvinvointiakin, ettei ole liian tiukka aikataulu.
Tottakai on parempi kuin hiki hatussa tekeminen. Mua vaan ihan hävettää kun tulee kesälomittaja ja sille pitää opettaa työt. 4h päivästä ihmettelyä.
Sanot vaan suoraan niin kuin asia on, että voi olla hyvinkin hiljaista. Minua nolottaa kun meille rekrytään ihmisiä lupauksilla haastavista tehtävistä ja työntäyteisistä päivistä, kun totuus on ihan muuta 99 % ajasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvähän se vain on, ettei tarvitse paahtaa niska limassa koko ajan. Edistää työhyvinvointiakin, ettei ole liian tiukka aikataulu.
Tottakai on parempi kuin hiki hatussa tekeminen. Mua vaan ihan hävettää kun tulee kesälomittaja ja sille pitää opettaa työt. 4h päivästä ihmettelyä.
"Meillä on kesäisin vähemmän hommaa, pääset pikkuisen helpommalla!"
Jossain vaiheessa ne huomaavat, että työntekijät eivät tuota tarpeeksi ja alkaa yt:t tai ulkoistetaan koko osasto. Nähty moneen kertaan. Kannattaa ottaa ilo irti niin kauan kuin se kestää. Konsulttina sitten (=myytynä) pitää kirjata puolen tunnin tarkkuudella, mitä hommia on tehnyt, vaikka samalle firmalle samoja töitä tekeekin.