Mies halusi koiran - nyt yrittää rajoittaa elämääni
Minä en halunnut koiraa missään nimessä. Haluan matkustella, minulla on kiireinen työ ja aikaa vievä harrastus. (Pidän kyllä koirista, mutta minulla ei ole siihen kunnollista aikaa.) Mies intti ja sanoi, että hoitaa kyllä sen itse 100% ja hommaa hoitajan lomien varalle. En voi aikuista kieltääkään, joten sanoin että hankkikoon.
No, nyt haluaakin aina välillä tehdä asioita ilman koiraa, jolloin hän yrittää hoputtaa minut suoraan töistä kotiin, jotta ulkoiluttaisin koiraa. Tähän en pysty, koska menen töistä harrastamaan. Lisäksi joskus kun hän haluaa keskittyä esim. työhön kotona, pyytää että veisin koiran nopeasti ulos. (Joku voisi suostua, mutta minä en.)
Kesällä piti lähteä yhdessä matkalle, nyt lähdenkin yksin, koska hoitopaikat hänen mielestään liian kalliita.
Hänen mielestään olen joustamaton. Omasta mielestäni tein jo ennen koiraa oman näkemykseni selväksi ja muistutin, että koira ei sovi omalle elämäntyylilleni. Lisäksi hän kadehtii, että vietänkin loman nyt suurimmaksi osaksi kavereiden kanssa enkä hänen.
En oikein tiedä mitä sanoisin hänelle enää? Onko seuraava askel ero, vai mitä ajattelette?
Kommentit (4)
Ero auttaa tällä palstalla aina kaikkiin ongelmiin.
Mutta vakava keskustelu on paikallaan. Ei sinun tarvitse koiraa hoitaa, koska asia on ollut sovittu jo ennen hankintaa.
Jos hän hankki koiran tietäen ettet sinä halua koiraa etkä sen hoitovastuuta, niin sitten mies hoitaa koiran itse 100% kuten on luvannut. Ihan turha hänen on mököttää tai syyttää joustamattomaksi, hän tiesi mihin on ryhtymässä. Ehkei nyt vielä ero, jos siedät koiraa ja miestä.
Sama homma oli meidän perheessä, koiran hinkujina lapset. Yllätys, eivät haluakaan vastuuta - vanhin haluaa nyt opiskeluvaihtoon. Ollaan kiinnytty koiraan, joten ei sitä myydäkään, mutta suurin osa ihmisistä hankkii koiran aina vain "väliaikaiseksi huvikkeeksi".
Ero