Lue keskustelun säännöt.
Käyttäytymiseen liittyviä sääntöjä, joita muistat lapsuudestasi -peukutusketju
04.04.2023 |
Yksi sääntö per viesti. Peukku ylös = meilläkin oli tällaista kotona, peukku alas = meillä ei ollut tällaista kotona.
Jos olit kipeänä ja pois koulusta, niin mukavat menot (kaverien näkeminen, juhliin meneminen jne) oli kielletty niin kauan, kun olit pois koulusta. Sairaana ei siis saanut valikoida kivoja menoja, vaan kipeänä kaikki menot oli kiellettyjä.
(Tämä tuli mieleen, kun nykyään olen törmännyt siihen, että osa lähtee sairaana kivoihin menoihin, koska ei raaski jättää niitä välistä).
Kommentit (22)
Juhlakutsuihin sanottiin kutsun saadessa kyllä tai ei.
Ei ollut tätä nykyistä "ehkä/katsellaan" kulttuuria. Ja "parempien bileiden" takia ei peruttu sitä kutsua, johon oli ensin vastattu kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kahvipöydässä ei saanut rohmuta. Otettiin yhtä tai kahta sorttia ja syötiin lautanen tyhjäksi. Jos edelliset eivät maistuneet, niin ei saanut hakea pöydästä lisää. Nykyään tuntuu, että monet lapset ja aikuiset rohmuavat lautaselle kaikkea mahdollista, närppivät vähän ja jättävät puoliksi syödyt asiat lautaselle hakeakseen lisää.
Aikuisia kunnioitettiin enemmän. En olisi voinut kuvitellakaan, että olisin esimerkiksi väittänyt vastaan kaverien vanhemmille heidän perheidensä säännöistä.
Pitkänä perjantaina oli vähän epäsopivaa nähdä vieraita.
En tiedä johtuiko vanhempieni uskonnollisuudesta vai sen ajan tavoista, mutta kavereita ei saanut nähdä joulun eikä pääsiäisen pyhinä. Piti olla oman perheen kesken kotona. Teini-iässä saatiin nähdä kavereita jo tapanina tai toisena pääsiäispäivänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun vanhemmille tuli kotiin vieraita, piti meidän lasten käydä ovella esittäytymässä ja sanomassa käsipäivää. Sitten saatiin mennä omaan huoneeseen.
Olimme ihan keskituloisia 90- ja 2000-luvulla, mutta perheessäni oli seuraava asia tapana:
Jos me lapset lähdimme kylään esimerkiksi sukulaisten luo, vanhemmat maksoivat matkat ja antoivat mukaan käyttörahaa. Käyttörahalla maksettiin esim. syöminen ulkona, huvipuistoliput ja muut vastaavat menot. Ei siis menty sukulaisten luo olettaen, että he maksaisivat kaiken.
Oman kummilapsen (varakkaasta perheestä) perheen kohdalla on ollut järkytys huomata, että olettavat muiden maksavan lapsilleen kalliit menot. Heillä olisi siis itselläkin varaa maksaa, mutta eivät rikkaina käsitä, että toisilla ei välttämättä ole samalla tavalla rahaa. Koska oletus on tuo, että kummilapselle pitäisi maksaa kaikkea kallista ja en halua tuollaiseen lähteä, on yhteys vuosien varrella aika pitkälti jäänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sai syntymäpäivälahjaksi karkkipussin, siitä piti tarjota kaikille vieraille. Eipä sitten itselle montaa jäänytkään.
Jos sait vaikka kummilta postissa synttärien kunniaksi rahaa/lelun, piti kummille soittaa kiitospuhelu. Nuo puhelut jännitti lapsena tosi paljon, mutta oli mielestäni hyvää tapakasvatusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olohuoneessa ei saanut syödä. Monissa perheissähän syödään telkkaria katsellen.
Pöydästä poistuttiin vasta kun viimeinenkin on syönyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi tärkeää 70-luvulta!
- Haukku ei haavaa tee
- Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten
Jälkimmäinen on käyttökelpoinen yhä esimerkiksi työhaastattelussa.
En kehu enkä puhu itsestäni. Se oli lapsuudessani huonoa käytöstä.
Lapset saivat näkyä, muttei kuulua. Ei tosin meillä kovin tarkasti käytössä, mutta muutamilla sukulaisilla. Niissä paikoissa kyläily oli tosi tylsää ja siihen aikaan kylässä käytiin usein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olohuoneessa ei saanut syödä. Monissa perheissähän syödään telkkaria katsellen.
Tämä! Eikä ruoka-aikojen ulkopuolella!
Jääkaappia ei ole lupa avata.
Erään koulukaverin kotona oli sellainen sääntö, etteivät lapset yläkouluikäisinäkään vielä saaneet ottaa mitään lämmitettävää välipalaa, eivät saaneet edes paahtaa leipää, jollei äiti ollut kotona. Vain kylmänä syötävää. Äiti pelkäsi tulipaloa niin kovasti.
Vierailija kirjoitti:
Pöydästä poistuttiin vasta kun viimeinenkin on syönyt.
Minulla on hämärä muistikuva että jossain, joskus noudatettiin tuota kerran pari, mutta noin yleisesti tuo oli hylätty jo 70-luvulla.
Aamun ensimmäisellä oppitunnilla sanottiin huomenet opettajalle seisten. Samoin, jos oli eri opettaja (musiikki, englanti), niin myös heidän pitämillään oppitunneilla tervehdittiin aina seisten. Vasta, kun oli tervehditty, sai istua paikoilleen opettajan antaessa luvan.
90-lukua, ala-aste.
Vierailija kirjoitti:
Olimme ihan keskituloisia 90- ja 2000-luvulla, mutta perheessäni oli seuraava asia tapana:
Jos me lapset lähdimme kylään esimerkiksi sukulaisten luo, vanhemmat maksoivat matkat ja antoivat mukaan käyttörahaa. Käyttörahalla maksettiin esim. syöminen ulkona, huvipuistoliput ja muut vastaavat menot. Ei siis menty sukulaisten luo olettaen, että he maksaisivat kaiken.
Oman kummilapsen (varakkaasta perheestä) perheen kohdalla on ollut järkytys huomata, että olettavat muiden maksavan lapsilleen kalliit menot. Heillä olisi siis itselläkin varaa maksaa, mutta eivät rikkaina käsitä, että toisilla ei välttämättä ole samalla tavalla rahaa. Koska oletus on tuo, että kummilapselle pitäisi maksaa kaikkea kallista ja en halua tuollaiseen lähteä, on yhteys vuosien varrella aika pitkälti jäänyt.
Varmaan olisi hyvä puhua tällaisista asioista eikä vaan olettaa. Esim. meillä, jos kummi pyytää lasta yksin kylään ja ehdottaa kaikkea tekemistä, kummi maksaa. Jos menemme yhdessä tai lapsi menee meidän pyynnöstä/ehdotuksesta, me annamme rahaa mukaan. Ollaan kaikki hyvätuloisia, niin nämä ei nyt muutenkaan ole koskaan olleet ihan pennin päälle.
Vierailija kirjoitti:
Aamun ensimmäisellä oppitunnilla sanottiin huomenet opettajalle seisten. Samoin, jos oli eri opettaja (musiikki, englanti), niin myös heidän pitämillään oppitunneilla tervehdittiin aina seisten. Vasta, kun oli tervehditty, sai istua paikoilleen opettajan antaessa luvan.
90-lukua, ala-aste.
mitähän nykymuksut tuumisi tästä?
t. vuosituhannen alussa vielä oli tuollaista meillä pikkukaupungissa
Jos ei erikseen oltu sovittu puhelusta esim. sukulaisille, niin puhelun sai soittaa klo 9-21 välisenä aikana. Ei siis haluttu häiritä liian aikaisin aamulla tai myöhään illalla, jos toiset olisivat nukkumassa. Yleensä ei soiteltu iltaisinkaan noin myöhään esim. sukulaisille. Ja poikkeuksena tietty hätätilanteet, jolloin ei katsottu kelloa.