Onko normaalia että kerrostalossa kaikki ovat täysin zombeja toisilleen?
Kysyn tämän vaan kun en ole kerrostalossa asunut sitten varhaislapsuuden.
Kommentit (11)
Kyllä se tavallaan on. Ollaan asuttu pitkään samassa talossa. Naapurit on vaihtuneet jatkuvasti. En ole koskaan kehenkään tutustunut kovin syvällisesti. Joidenkin kanssa on tullut joitakin sanoja vaihdettua mutta nykyisiäkään naapureita ei tule kun tervehdittyä.
Mutta on taloyhtiössä niitäkin jotka ovat tiiviimmin tekemisissä toistensa kanssa.
Ihan normaalia (ja suotavaa). Itse en ikinä muuttaisi pieneen taloyhtiöön rivitaloon tai paritaloon, joss pihapiiri olisi yhtä iloista yhteisöä.
Asuin lapsuuteni omakotialueella. Sitä naapurien kyttäämistä ja naapurikateuden täyttämää asumismuotoa ei tule ikävä. Tuli yllätyksenä miten rauhassa kerrostalossa saa asua.
Tämä juuri on kerrostalossa hyvää, ettei naapureista tiedä mitään ja kukaan ei välitä tietääkään.
Joo. On muutama avulias jos avain tippuu ulko-oven edessä olevan metalliritilän alle. Zombina mennään. Ihmiset keskenään eri ikäisiä tai eri elämäntilanne, eri tavat, tuloluokat ja arvomaailmat. Osa savustaa tupakkaa joskus sisäpihalla.
Riippuu ihan itsestäkin. Olen puhelias ja avoin, niin tutustun helposti ihmisiin ja miksi en sellaisia zombieita yleensä noteraa. Niitä tottakai on joka paikassa pienasutusalueita myöten, joten aina voi tehdä aloittaee ja edes moikata. Jos se siis tuntuu oman asumisviihtyvyyden vuoksi tärkeältä. Yleensä hyvällä käytöksellään saa myös itsensä kuuluville, jos on tarvetta saada talossa /alueella muutosta aikaiseksi.
Meidän tapakulttuuriin kuuluu luimistella parisen vuotta ennen kuin uskotaan, että jonkun kanssa voi puhua. Se pitää muistaa ennen kuin tuomitsee naapurit lopullisesti.
Osa on. Asun rivitalossa jossa 5 asuntoa. 1:ssä asunnossa asuu zombie ja 4 :ssä asuu sopivan sosiaalisia ihmisiä. Ei tunkeilevia mutta juttelee niitä näitä ja tarvittaessa enemmänkin. Tämä zombie ei edes tervehdi ketään naapureita. Tuli ensimmäisenä ja heti mieleen se Kummelin kyläkauppa kun näin se hyypiön. Saman näköinen ja oloinen heppu.
Kyllä. Ei katsota päinkään. Muut ihmiset ovat ilmaa. Ja hyvä niin.