Lue keskustelun säännöt.
Kerro kokemuksestasi, kun koit yhteyden luontoon
24.03.2023 |
Asustelin itse joskus koko syksyn mökillä. Kellarissa oli itse viljelemääni perunaa, porkkanaa ja lanttua. Järvestä pyydystin kalaa ja metsästä saatoin hakea sieniä. Tarvitsin lisäksi vain vähän jauhoja, maitoa ja voita, jotka hain kaupasta.
Oli mahtava elämys kun verkosta sain hauen tai kuhan ja tiesin ruokaa taas riittävän pariksi päiväksi. Metsästä poimin puolukkaa ja sieniä. Erityisesti jäivät mieleen isohaperot, joita paistelin pottujen kanssa. Pintakelmu värjäsi ne pinkeiksi, mutta olivat hyvää syötävää. Muistan tuosta ajasta voimakkaan onnentunteen, joka kumpusi yksinkertaisesta elämäntavasta ja siitä, että saatoin hankkia ruokani itse suurimmaksi osaksi suoraan luonnosta. Myös kiitollisuus oli vahvana läsnä, vaikka en osannutkaan selkeästi kuvata, kenelle tai mille olin kiitollinen. Kuljin paljon luonnossa ja nautin suorasta yhteydestä siihen. Ymmärsin, että tuon yhteyden sammuminen on ihmiselle aina vakava menetys, ymmärsi hän sen itse tai ei.
Kommentit (11)
Minäkin olin kävelyllä luonnossa kesäpäivänä ja oikeasti tunsin sulautuvani ympäristöön - mahtava fiilis!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunturivaelluksella kun piekanat huutelevat ja aurinko hipaisee keskiyöllä tunturinlakea. Trangialla ruokaa ja majoitteena puolentoista kilon teltta.
Voi, haaveilen juuri tuosta mistä ap. Jos en olisi töissä, muuttaisin keväästä syksyyn mökille. Nyt ehdin käydä siellä liian harvoin.
Vierailija kirjoitti:
Voi, haaveilen juuri tuosta mistä ap. Jos en olisi töissä, muuttaisin keväästä syksyyn mökille. Nyt ehdin käydä siellä liian harvoin.
Suosittelen lämpimästi. Täällä oli eilen aktiivisena ketju, jossa toivottiin elämän yksinkertaistuvan. Juuri siitä on kysymys. On fantastista huomata, miten voi elää hetkessä niin voimakkaasti. Katsella ja kuunnella lintuja, saunoa ja käydä uimassa omassa rauhassa, hakata välillä muutama klapi jne. Se jos mikä on nykyiseen virtuaalivouhotukseen verrattuna aitoa elämää. Ap
Vierailija kirjoitti:
Tunturivaelluksella kun piekanat huutelevat ja aurinko hipaisee keskiyöllä tunturinlakea. Trangialla ruokaa ja majoitteena puolentoista kilon teltta.
Tämä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seisoin tunturin laella. Tuuli ulvoi, pakkasta oli noin -10 astetta, tykkylumi peitti puut jne. Oli sellainen sinertävä hetki. Tuli joku järjetön alkukantainen fiilis ja tunsin sulautuvani luontoon.
Kokemus oli häkellyttävä!
Oudointa on se että mitään yhteyttä minulla ei ole tuntureihin koska olen keskisestä Suomesta kotoisin enkä edes lapsena käynyt Lapissa tms.
Nuorena maaseudulla ollessani lähdin kävelylle talvella, iltahämärällä. Olin niin hölmö etten ottanut taskulamppua mukaan. Poikkesin maantieltä lumiseen metsään, jonne oli tehty polku. Metsässä ollessani tuli säkkipimeää ihan yhtäkkiä enkä nähnyt mitään. Pakokauhu iski, kun en nähnyt missä polku kulkee.
Silloin pilviverho liukui kuun edestä ja kuu valaisi lumisen metsän. Olisin halunnut jäädä ihastelemaan hopeanharmaana kimaltavaa metsää, mutta pelkäsin että taas tulee pimeää yhtäkkiä ja juoksin pois.
En ikinä unohda kokemusta. Olen lapsuudesta asti pitänyt metsää lempeänä ja ihanana paikkana ja tuollakin kertaa se huolehti minusta. Ja vielä noin kauniilla tavalla.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienoja kokemuksia, kirjoittakaa lisää! Ei tarvitse mitenkään ihmeellisiä olla, kunhan niihin liittyy jotenkin juuri yhteenkuuluvuus. Nykyisin niin helposti miellämme itsemme luonnosta täysin erillisiksi. Ap
Olin maatilalla töissä, ympärillä luontoa miltei silmänkantamattomiin. Vanhanaikainen maatila. Joka puolella elämää: eläimiä, kasvavaa viljelystä ja villiä luontoa. Kaupunkilaistytön rikkain kesä. Siksi rikas, koska täynnä elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asun Vantaalla rivitalossa.Viime kesänä istuin pienellä rajatulla pihallamme. Huomasin, että siellä oli muurahaisia. Yksi lähti raahaamaan kortta johonkin, nähtävästi kekoon. Ensin tämä yksi muurahainen teki työtä yksin. Jonkin ajan kuluttua hän sai auttajan, toisen muurahaisen. Pian alkoi tulla monta muurahaisia apuun. Ne raahasivat korren meidän pihan ulkopuolelle. Pesän rakennukseen. Tämä yhteisöllisyys liikutti minua syvästi. Pyyteetöntä yhteisten asioiden hoitamista yhdessä.
Olin kävelemässä metsässä aurinkoisena kesäpäivänä, oli juuri sopivan lämmin ja linnut lauloivat. Tuntui että olin juuri siellä missä minun kuuluikin olla ja tunsin itseni todella onnelliseksi.