Tunnetaanko muussakin kulttuurissa kuin populaarimusiikissa yhden hitin ihmeitä

Politiikassa, persu-/vkk -porukka hyvänä esimerkkinä.

Aila Meriluodon ensimmäinen runokokoelma oli valtaisa hitti ja sen jälkeen hänen tuotantonsa oli muistaakseni hengetöntä tusinakamaa tai jostain muusta syystä hän ei enää ikinä päässyt samalla tasolle kuin tämä esikoinen... olikohan sen nimi Lasipeili tai jotain. Prosaisteissa taitaa olla tosi paljonkin näitä, ihan kansainvälisestikin. Mielestäni kuvataiteilijoilla ei koskaan käy samalla tavalla. Muusikoilla tämä vissiin on tyypillisintä? Että vain yksi hitti ja sitten ei enää koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Aila Meriluodon ensimmäinen runokokoelma oli valtaisa hitti ja sen jälkeen hänen tuotantonsa oli muistaakseni hengetöntä tusinakamaa tai jostain muusta syystä hän ei enää ikinä päässyt samalla tasolle kuin tämä esikoinen... olikohan sen nimi Lasipeili tai jotain. Prosaisteissa taitaa olla tosi paljonkin näitä, ihan kansainvälisestikin. Mielestäni kuvataiteilijoilla ei koskaan käy samalla tavalla. Muusikoilla tämä vissiin on tyypillisintä? Että vain yksi hitti ja sitten ei enää koskaan.

Myös osa tv-tähdistä on näitä. Toki hittisarjansa on voinut pyöriä monta vuotta.

Onhan näitä elokuvankin puolella, esim. kauhuelokuva Blair Witch Projectin tekijöistä ei ole paljon kuultu myöhemmin.

Gregorio Allegrin Miserere Mei, Deus on yksi hienoimmista kirkkomusiikkikappaleista koskaan. Muusta kaverin tuotannosta ei juuri puhuta. Jonkinlainen yhden hitin ihme, siis.

Harper Leen Kuin surmaisi satakielen.

Elokuvan ja kirjallisuuden puolelta löytyy. Urheilusta vielä enemmän, monet ovat voittaneet jotain vain kerran.

Pop-musiikki on raaka laji verrattuna muihin. Esim. jotkut menestyskirjailijat voivat tehdä samaa teosta uudelleen ja uudelleen eikä se häiritse ketään. Pääasia että tiiliskiviä tulee säännöllisin väliajoin.