Eskarilainen jäi itkemään kun lähdin koulun pihalta =(((

Tai voitko oppia nopeasti tuntemaan? Jospa saisit hänet kulkemaan jonkun toisen lapsen rinnalla niin koulu ei ehkä tuntuisi niin pelottavalta. Ja puhu myös opettajalle että opettaja varmasti huomaa lapsesi arkuuden ja osaa ottaa sen huomioon.

Kyllähän päiväkodit ja koulut on ihan julkisia paikkoja. Itse ainakin vein vielä tokaluokkalaisenkin sisään asti luokkaan.

Lapsi pyysi minua sisälle, opettaja sanoi että äidit ja isät lähtevät nyt kotiin. Lapsi rutisti kättäni ja ei halunnut sisälle, mutta opettaja ei päästänyt sisälle. =(

Jäi itkemään ja ei olisi millään halunnut jäädä koko eskariin, vaan halusi vängällä tulla mukaani kun olin lähdössä pois. Tiukka syliote miespuoliselta ohjaajalta ja vaikka pahalta tuntui, lähdin vaan pois. Seuraavana aamuna ei enää mitään ongelmia.



Ekaluokalle mennessä ei mitään itkuja (pelkäsin etukäteen miten käy) ja tänään sama tokaluokkalainen vaatimalla vaati päästä itsekseen menemään kouluun. Ei siinä äitiä enää tarvittu.

Hänen kerho/hoitokaveri, mutta sekään ei auta. Lapsi on todella arka monista rohkaisu/kehumis jutuista huolimatta.



Puhelimessa sanoin opettajalle jo Hänen arkuudesta...toivottavasti nyt lähtee kulkemaan hyvin!

Lapsi pyysi minua sisälle, opettaja sanoi että äidit ja isät lähtevät nyt kotiin. Lapsi rutisti kättäni ja ei halunnut sisälle, mutta opettaja ei päästänyt sisälle. =(

Mielestäni kurjaa että petin näin lapselleni antaman lupauksen että vien hänet luokkaan...Sitä hän odotti ja joutui pettymään pahasti!



Nyt aloitettiin eskari todella kurjissa merkeissä. Toivottavasti vaan alkaa sujumaan! On raastavaa katsoa jos toinen joka aamu joutuu itkukurkussa menemään!...

...alkaa täälläkin sujumaan yhtä hyvin kuin Teillä siellä. Meillä esim hoidot ja kerhot on ollut yhtä itkua ja tappelemista. Esikoisen kanssa meni täysin ongelmitta, mutta tämä kuopus ihan mahdoton! *huokaus*

Kyllä se olisi lapselle hyväksi, että saisi totutella uuteen tilanteeseen. Saisi vanhempi olla vaikka hiukan tunnin alusta paikalla ja sitten - kun lapsella on joku kiva leikki/tehtävä edessä, sanottaisiin vanhemmille hyvästit. Sujuisi ero paljon helpommin kuin eskarin pihalla (jossa lapsi pelkää tulevaa, eikä tiedä, minne on menossa).



Erittäin huonoa lapsipsykologiaa siis tuollainen, eikä kerro hyvää paikan tasosta.



Mutta lohduksi ap:lle: lapset ovat joustavia ja tottuvat äkkiä uusiin oloihin. Koeta itse olla reipas ja korostaa, että eskarissa on hauskaa, on kivoja kavereita ja opitaan hauskoja juttuja. Kehu lastasi ja juhlista ekaa eskaripäivää jollain mukavalla asialla

Kiitos kannustuksesta! Kuulin että toisessa kaupunkimme "pikkukyläkoulussa" sai olla koko päivän vanhempi mukana, ja jos tarvetta niin seuraavankin päivän. Täällä tylysti sanottiin että vanhemmat lähtevät NYT kotiin ja eskarilaiset jäävät kouluun.



Lapseni itki ihan holtittomasti ja tietenkin Häntä hävetti tosi paljon itkemisensä, mutta pelkotilassaan ei pystynyt hillitsemään itkua ja niin itketti vielä enemmän :(

Meinasi tulla itsellekin itku kun harmitti niin paljon!

Muistan kun itse koululaisena (vanhempana tosin) pelkäsin ihan hirveästi ääneenlaulukokeilta. Äiti pani minut kotona selälleen sängylle ja hieroi jalkoja, opetti rentoutumaan ja sitten piti ajatella koko laulutilanne läpi. Lopuksi piti vielä miettiä ääneen, millaista olisi tosi paha epäonnistuminen siinä laulussa ja mitä sen jälkeen tapahtuisi (ymmärsin, että vaikka kiekuisin kuinka kamalasti, luokkakaverit todennäköisesti eivät ivaisi, sillä kaikki olivat saman koitoksen edessä ja toisaalta vaikka ivaisivat, laulukoe olisi kuitenkin ohi jne.) Ja jännitys helpotti.



Auttaisiko lasta jos hän saisi äidin hoitavien käsien lämmössä miettiä kouluunmenon hetki hetkeltä, tehdä suunnitelmia, mihin veisi takkinsa, mihin menisi istumaan, miten kysyisi opettajalta jne.?

Pitääkin kokeilla heti kun pääsee eskarista tuota rentoutumista...meillä on tunnin verran aikaa ennen kuin esikoinen tulee ekalta...jos tuo auttaisi....

Hän saisi muutenkin rentoutumisen lomassa kertoa omasta päivästään...

Kiitos!

Ikävää ettet voinut sen vertaa pistää vastaan, että olisit lupauksesi pitänyt!



Valitusta menemään vaan ylemmälle taholle tuollaisesta laittomasta käytöksest.

Kuulostaapa ikävältä...vähän sellaiselta 70-lukumeiningiltä...Eihän eskarit nyt vielä mitään Isoja ole. Loppuvuodesta syntyneet vasta 5-vuotiaita.

Muutimme kesällä ja koulu vaihtui. Toista jännitti niin kovin, että kun olisi luokkaan pitänyt lähteä, itku tuli :-( Ope oli ihana ja sanoi, että voin jäädä luokkaan vähäksi aikaa, että alkaa pienellä olo helpottaa. Pieniähän nuo tokaluokkalaisetkin vielä on. Toivottavasti muut ottavat tytön hyvin vastaan eivätkä jätä yksin.

pienestä pitäen niin ei ole moisia murheita ollut.



Älkää hoitako lapsianne kotona kouluikään asti!!!

Eipä ole alkuperäisenkään lapset ollut kouluikään asti kotona. Esikoinen aina valmis uusiin seikkailuihin, kuin taas kuopus itkuinen joka asiasta...oikea arkajalka!

Kumpaisetkin ovat olleet seurakunnan kerhoissa, hoidossa jne. Mutta toinen on arka, toinen ei!



Onneksi tuli kotiin tyytyväisenä =)

nämä ovat luonnekysymyksiä. Kaverini poika on ollut päivähoidossa 9kk>, omani eskari-ikään asti kotihoidossa pienempien sisarusten kanssa. Kaverini poika itki jo etukäteen eskariin menoa ja nyt kaksi päivää mennyt itkiessä äidin perään. Oma tyttöni on jo vuoden päivät odotellut eskariin pääsyä. Ensimmäisenä aamuna oli yhtä hymyä mennessä ja tullessa.



Kumpikaan edellä mainituista ei ole toista parempi. Ne ovat vain luonne-eroja, en voi äitinä ottaa kunniaa siitä että lapseni sopeutuu helposti. Keskimmäinen on eri maata, kuopus taas kuten esikoinen.

Asian vierestä mutta se että kirjoitat Hän isolla saa kuulostamaan siltä että lapsesi on Jeesus.

Lapsi pyysi minua sisälle, opettaja sanoi että äidit ja isät lähtevät nyt kotiin. Lapsi rutisti kättäni ja ei halunnut sisälle, mutta opettaja ei päästänyt sisälle. =(