Oletko toennut ihastuksesta?

Joistakin joo. Ihmeellisesti sitä aina löytyy joku uusi ihastus joka sekoittaa pään.

En vielä tästä viimeisestä. Monista aiemmista kyllä, joten eiköhän tämäkin tästä vielä. Itse asiassa epäilen pitäväni höpsöstä ihastumisesta kiinni vain siksi, että se tuo sisältöä elämään.

Kyllä. Ja toivon että en ihastu enää koskaan. Näen ihmiset silloin aivan liian vaaleanpunaisten lasien läpi.

Nykyisestä en todellakaan. Ajattelen häntä koko ajan.

Kuulin viikko sitten, että ihastukseni odottaa lasta vaimonsa kanssa. Siinä tuli kylmää vettä niskaan, kunnon rykäsy ihastumisen tunteen tappamiseen.

Aina ne katoaa. Mutta hyvä muisto jää.

Toisista olen, toisista en.

Joo monta kertaa.

Kyllä olen. Mutta olen tiedostanut myös vaaran siitä, että kyynistyn. - Kun on saanut pian ihan liian monta kertaa pakit vaikka on jo ennättänyt uskoa ja kuvitella, että ihastuminen on molemmin puolista, niin sitä alkaa itsekin uksoa, ettei oikeasti voi tai pysty viehättämään ketään niin paljon, että joku saattaisi oikeasti olla minusta kiinnostunut kuten minä hänestä.

Sen sijaan, että parhaimmassakin tapauksessa saattaisimme olla tulevaisuudessa "vain" kavereita tai ystäviä. Paljon sekin vaikka monelle vain kauniimpi tapa hyvästellä. Ja kun sitten näkee taas mielessään, kuinka asia tulee erenemään ja kuinka näkee tai aavistaan kuinka tulee käymään, niin ei se ainakaan omaa itsetuntoa kohota ja vahista itseluottamusta.

Eikä epävarmuus itsestä tai luulot siitä, kuinka asiat tulevat etenemään seuraavaksi vaikuta kovin fiksuilta, jos vaihtoehtona olisi vielä se, että voisi aidosti heittäytyä avoimesti ja ennakkolluulottomasta ja antaisi asioiden edetä enempi omalla painollaan kuin tuomita omaa kohtalolaan jo ennakolta.

Olen selvinnyt muutamasta ihastuksesta, mutta en pidä itseäni höpsönä. Tästä nykyisestä ihastuksesta on edelleen kuuppa täysin sekaisin, mutta en pidä itseäni höpsönä.

Parissa vuodessa haihtui pahimmat höyryt. Nyt jatkuu tykkääminen tasaisen varmana. En taida olla ihastunut vaan rakastunut.